RADIO CITY, 96,2, 10 v. – CD:N SISÄLTÖÄ OSA 2.

MULLISTUKSIA MEGAFONISSA:

Radio City- säätunnari -87
Suora Linja: Tshernobyl – 86 (Teppo Turkki)
Mikkelin panttivankidraama -86 (Esa Kaasalainen)
Praha – 89 (Esko Turunen, Tuomo Heikkola)
Neuvostoliiton vallankaappaus -91: Esko Aho, Mauno Koivisto (Tuomo Heikkola)
Mainoskatko: Ilta-Sanomat
Puna-armeijan kuoron taiteellinen johtaja Anatoly Kompaniets – 93
Persianlahden sota -91: pääministeri Harri Holkeri
Estonian turma -94 (Markus Lehtipuu, Jan Lindström)
Vesa-Matti Loiri & Peter Lerche: In-A-Gadda-Da-Vida- musiikkiesitys

Kuuntele:https://www.audiomack.com/album/magomusa/radio-city-10-years

Ko. äänitteen kannen löydät täältä tuotantoinfoineen:https://finnishradiostations.wordpress.com/2015/11/13/radio-city-962-10-v-cdn-sisaltoa-kuultavaksi/

MAAMME PAIKALLISRADIOTOIMINNAN HISTORIAA TEOKSESTA RADIO KUULUU KAIKILLE, OSA 8.

ROCKIN PÄÄMAJA

Helsingissä Elävän musiikin yhdistys Elmu oli jo puolen vuosikymmentä ylläpitänyt kulttuurikeskus Lepakkoa, järjestänyt siellä satoja konsertteja ja muuta kulttuuritoimintaa. Oman radion perustaminen oli luontainen jatke aikaisempaan toimintaan.
Ajatuksen siitä, että nuorisolle saataisiin radio, sanoi julki Teemu Lehto toukokuussa 1984 Nuorisoasiainkeskuksen seminaarissa, jossa pohdittiin YK:n kansainvälisen nuorisovuoden toimintaa.
-Mulla oli heti pääargumenttina, että pitää tehdä jotakin konkreettista, että teemavuodet ei oo mitään. Sitten välähti mieleen, että lehdissä on käyty keskustelua paikallisradioista. Se oli ilmassa, että meillä ei ole ollut sodanjälkeisen sukupolven omaa kanavaa ollenkaan tässä maassa, rock`n`roll- kanavaa, Lehto kertoo. Elokuussa 1984 Elävän musiikin yhdistys jätti hakemuksen, ja se julkistettiin Elmun viisivuotiskansanjuhlassa. Tuossa vaiheessa asemasta oli olemassa pari liuskaa paperia ja muutaman rivin toimilupahakemus liikenneministeriölle.
-Kun lupa oli myönnetty tammikuun 24. päivän iltapäivänä, me heti vedettiin STT:llä, että meillä on lehdistötilaisuus kaksi tuntia sen jälkeen, Teppo Turkki muistaa.
-Saman illan pääuutisissa mä julistin, että Radio City aloittaa huhtikuun viimeisenä päivänä, vapunaattona lähetyksensä. Luvan saamisen jälkeen alkoi erittäin intensiivinen rakennusvaihe. Meillä oli kolme kuukautta aikaa rakentaa studiot, hoitaa rahoitus ja palkata työntekijät.

Em. teos, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

RADIO CITY, HELSINKI, OHJELMIIN LIITTYEN, OSA 1.

”VARSINKIN SINULLE, BABY”

RADIO CITYN 1980-LUVUN IKIMUISTOISIMPIA OHJELMIA JA HAHMOJA

YÖLINJA

Teppo Turkki toi Cityyn Amerikasta löytämänsä idean; yöohjelman, jossa kuulijat purkivat puhelimitse elämänsä ongelmia ja jossa studiotoimittajan tehtävä oli olla samanaikaisesti kaveri, rippipappi ja psykoanalyytikko. Turkki veti itse ohjelmaa vähän aikaa, minkä jälkeen Yölinjan otti vuosiksi haltuunsa psykologi ja poliitikko Pekka Sauri.

POP JENKINS POP

1980-luvun perjantai-iltojen kulttisuosikki oli maailmaa nähneen ja ”nuortenkieltä” – ”huba huba huba” kimittävän dj:n vetämä eräänlainen metashow: täynnä sisäpiirivitsejä, outoja hokemia, showbisnesparodiaa ja äkkivääriä levyvalintoja. Pop Jenkinsin ja hänen taustatiiminsä henkilöllisyyttä varjeltiin Cityssä niin tarkkaan, että sitä arvellaan kaupungilla vielä kymmenen vuotta ohjelman loppumisen jälkeen.

MARA MOOTTORI JA KLAUDE KOPTERI

Helsinki alkoi tuntua aivan oikealta suurkaupungilta vuonna 1987, kun Radio Cityssä alettiin seurata aamuliikenteen sujumista helikopterista käsin. Ensimmäinen helikopteriraportoija oli Elmu- aktiivi  ja Cityn uutis- ja urheilutoimittaja Martin ”Mara Moottori” Glantz. Autoilevan Helsingin todelliseksi sankariksi kohosi kuitenkin vasta Maran seuraaja, Klaus ”Klaude Kopteri” Bremer, joka kritisoi kaupungin liikennejärjestelyjä ilmasta käsin niin vuolaasti, että päätyi mielipiteineen kaupunginvaltuustoon ja lopulta eduskuntaan. Jonkin aikaa Helsingin taivaalla pörräsi peräti pari radiokopteria, sillä Radio Ykkönenkin sai oman liikenneraportoijansa elokuvaohjaaja Lauri Törhösestä.

Nämä muistelmat sisältyvät City on sinun- kirjaan (Isokangas-Karvala-Von Reiche/ Tammi, 2004)

RADIO CITY, HELSINKI, NJASSA MUISTELEE

”RADIOSSA ON AINA OLLUT SE ONGELMA, ET ON RADIOTOIMITTAJIA” NJASSA MUISTELEE

Mä ainakin olin vuonna 1985 vastaan näitä Bruceja ja Bryan Adamseja ja Totoja. Ne oli mulle antikristus. Mulla oli henkilökohtainen päämäärä, et aina kun tulee jotain uutta, mä soitan sitä, ennen kuin siitä tulee suosittua. Kun siitä alkoi tulla hittimatskua, se oli mulle jo kuollut. Se oli sitä klubismia, mitä tässä hommassa joskus vaaditaan.

Tietyllä tavalla se lähti siitä, et siihen aikaan tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Oli hyvää independent- skitta- juttua, tuli rappia, tuli heviä. Ei tarvinnut soittaa sitä keskitien meininkiä. Muut hoiti sen. Se oli siinä kaikista parasta.

Norppa tietysti diggas sitä Amerikan meininkiä. Ja Norppahan on sellainen henkilö, jonka kanssa mulla on ollut erittäin monta kertaa riitaa erilaisista asioista. Mutta se nyt vaan oli sen homman nimi. Lepakossa ovet paukkui usein.

City oli sellainen musta aukko joka veti puoleensa erilaisia hahmoja. Oli se alkuajan radikalismi, jossa ei ollut periaatteessa mitään radikaalia. Oli vaan erilaisia ihmisiä, jotka ajatteli eri tavalla. Siellä oli ihmisiä, jotka ei välttämättä ollut toimittajia ja ne sohelsi ja sähelsi. Sit oli suuria visionäärejä niin kuin Teppo Turkki. Tietyllä tavalla kunnioitti sitä et sillä oli ideoita, mutta toisaalta en voinut sietää sitä, et sen mielestä elämän pitäis olla koko ajan niin helvetin ihmeellistä ja innovatiivista. Ainahan on tiettyjä ihmisiä, jotka rakentelee omia utopioita ja visioita. Se oli ihan samanlaista visiointia, kun Bello Romano ja Sam Inkinen keskusteli Roo Ketvelin kanssa 90-luvun alussa radiossa teknokulttuurista.

Eihän siinä Cityn radikalismissa ollut mitään muuta radikaalia kuin se, että sanottiin asiat niin kuin ihmiset sanoo ne kadulla. Ei ollut niitä litanioita, mitä muka toimittamisessa pitää olla. Monet asiat menee sillä lailla paremmin sisään. Radiossa on aina ollut se ongelma, et kun on radiotoimittajia, ja ne tekee toimituksellista työtä, ne tappaa sen koko jutun.

Nämä muistelmat sisältyvät City on sinun- kirjaan (Isokangas-Karvala-Von Reiche/ Tammi, 2004)

RADIO CITY, HELSINKI, REIJO RUTANEN MUISTELEE

”YKSI AIKAKAUSI KULJETTIIN KUNNIAKKAASTI LOPPUUN”

REIJO RUTANEN MUISTELEE

Teppo Turkin lähdön jälkeen minusta tuli entistä selvemmin uutis- ja puheohjelmien päällikkö. Kehitin vakiintuneita ohjelmia kuten Asuntopörssiä, Opiskelijaradiota, Lauanytaibastua, phone-in-ohjelmia, Elämän älyä, Ympäristöuutisia, Kyytiä kulkurille- ohjelmaa ja niin edelleen. Samalla kehittelin kolmen minuutin dramaturgian vastapainoksi kolmen tunnin suoran puheshown lauantai-illoiksi.

Tynkkysen ja minun välillä ei ollut suuria ristiriitoja, olinhan itsekin ollut tukemassa Juhaa päätoimittajaksi Turkin lähdön jälkeen. Paineet kuitenkin kasvoivat kaiken aikaa. Kilpailu mainosmarkkinoista kiristyi, vaikka olimme mielestäni saamassa radiota asialliseen kuntoon. Yleisradio lanseerasi Radiomafian, ja alalla tapahtui kaikenlaista. Myös Radio Cityssä haluttiin pesäeroa vanhaan idealismiin. ”More music, less talk” juttu näkyi hiljalleen ohjelmakartoissa ja minun pinnani kiristyi. Niin myös Moustgaardin. Chrissen ohimosuonet alkoivat pullistella entistä useammin.

Minulle se Cowboy Skin tuutin täydeltä toitottama ”More music, less talk”- jinglw oli kuin punainen vaate, jota en osannut ymmärtää huumoriksi. Vai oliko se sitä? Mielestäni pitäisi kysyä: halveksivatko jotkut musiikkipuolen ihmiset puhepuolta? Tämä keskustelu jäi käymättä.

Syksyllä 1987 teimme suurta presidenttiehdokkaiden haastattelusarjaa, jossa pyrin täysin uudenlaisiin lähestymistapoihin. Pitkissä haastatteluissa panimme vastakkain esimerkiksi Kalevi Sorsan ja Pentti Linkolan. Paavo Väyrysen liturgiaa panimme analysoimaan politiikan tutkijan, jonka sitten marssitimme suoraan lähetykseen, ja niin edelleen.

Tilanne radiossa alkoi lähestyä kliimaksiaan – musiikki oli syrjäyttämässä markkinoinnin ja taloushallinnon painostuksesta liian suuren määrän puheohjelmia. Aamuohjelmiin lanseerattiin helikopteri ja liikennetiedotukset eli mallia haettiin nyt amerikkalaisista formaattiradioista. Suuria talousongelmia ei siinä vaiheessa ollut, vaikka radio ei mikään kultakaivos ollutkaan. Pieniä palkkoja jopa pystyttiin nostamaan.

Lopulliseen lähtöön johti ennen kaikkea uutis- ja puheihmisten turhautuminen. Ohjelma-ajoista oli miltei tapeltava ja linjaa olisi kaiken aikaa ollut kevennettävä. Siinä vaiheessa päätin ottaa vastaan korruptiomatkan m/s Konstantin Simonovilla. Risteilyni Leningradista Helsinkiin kului tiiviisti hytissä: laadin uuden ohjelmakartan, joka oli tarkoituksellisen provokatorinen. Lyhensin jopa Pullakuskien ohjelma-aikaa, vaikka pidin ja pidän edelleen sitä suurenmoisena ohjelmana. Annoin runsaasti tilaa ympäristö- ja muille puheohjelmille ja työnsin vastenmielisimmät kantrirallatukset huonoimmille ohjelmapaikoille.

Palattuani toimitukseen vein ohjelmakartan sitä Tynkkyselle esittelemättä suoraan toimituksen kokoukseen. Perustelin yksin tekemääni esitystä sillä, että työhäni kuului Radio Cityn ohjelmiston kehittäminen ja että nyt oli mielestäni tullut aika ottaa kantaa siihen, mihin suuntaan tämä radio menisi.

Muutosesitykseni olivat sen verran rajuja, että jopa toimitus oli hieman hämmentynyt, vaikka sainkin varovaista tukea ajatuksilleni esimerkiksi Outi Poppilta. Moustgaard sen sijaan raivostui, eikä Tynkkynenkään ollut ihastunut.

Tämän provokaation jälkeen kutsuttiin hallituksen kokous koolle ja minut päätettiin erottaa. Jotenkin uskomatonta on se, että olin itse helpottunut päätöksestä. Yksi aikakausi oli kuljettu loppuun – ihan kunniakkaasti.

 

Nämä muistelmat sisältyvät City on sinun- kirjaan (Isokangas-Karvala-Von Reiche/ Tammi, 2004)

RADIO CITY, HELSINKI, TEPPO TURKIN KIRJOITUS CITY-LEHDESSÄ 20/89

HELSINGIN TAIVAAN ALLA

Ote Teppo Turkin osuudesta 1980-lukua kartoittavaan artikkelisarjaan City-lehdessä 20/89

 

Radio City on 80-luvun esimerkillisimpiä menestystarinoita. Mutta alun hurmio ei kauaa kestänyt.

Uhkarohkeaan radioprojektiin heittäytyneille ihmisille vuosi 1985 oli yhtä vuoristorataa: rikkaasta köyhäksi kahdessa kuukaudessa; yleisön ihastus muuttui vihaksi ja kohta tottumukseksi; valtiovalta yritti kaksi kertaa perua toimiluvan; toimitus saneerattiin ja jääräpäistettiin; ihmisiä irtisanottiin ja uusia palkattiin; järki ja rationaalisuus, markkinoiden lait, hyvät käytöstavat, ammattitaito, kasvava suvaitsemattomuus, helpomman ja varmemman musiikkilinjan valinta, väsähtäminen, krapula, sairaus, abortti – Radio City kulki nopeasti kohti aikuisuutta.

Vuoden 1985 lopulla Radio City hyväksyttiin yhteiskuntaan ja se nousi valtakunnan merkittävimmäksi kaupalliseksi paikallisradioksi. Samalla nimi ”city” alkoi tarkoittaa täsmälleen päinvastaista mitä sillä haluttiin viestittää radion syntyvaiheessa.

Tänään ”city” tarkoittaa pienistä eroista identiteettiään rakentavan, kulutustietoisen ja hiljalleen ikääntyvän uuden keskiluokan elämäntapaa, lyhyttä, nopeaa, viihdyttävää, kaunista, aistillista, konservatiivista ”helppoa” ja ”hyvää meininkiä” etsivää tempoa ja arjen saundia.

Radio Cityn toimitusjohtaja Christian Moustgaard pudistaa tänään päätään: ”että… Radio Cityn alku: ideologiaa, egotrippailua – ei sen tyyppistä voi olla.”

Onneksi Berliinistä tuulee.

RADIO CITYYN LIITTYVÄÄ KUVAMATERIAALIA

 

Kuvat sisältyvät City on sinun- kirjaan (Isokangas-Karvala-Von Reiche/ Tammi, 2004). Ensimmäisessä kuvassa on Teppo Turkki, muiden kuvien yhteydessä tekstit.