RADIO CITY, HELSINKI, OHJELMIIN LIITTYEN, OSA 1.

”VARSINKIN SINULLE, BABY”

RADIO CITYN 1980-LUVUN IKIMUISTOISIMPIA OHJELMIA JA HAHMOJA

YÖLINJA

Teppo Turkki toi Cityyn Amerikasta löytämänsä idean; yöohjelman, jossa kuulijat purkivat puhelimitse elämänsä ongelmia ja jossa studiotoimittajan tehtävä oli olla samanaikaisesti kaveri, rippipappi ja psykoanalyytikko. Turkki veti itse ohjelmaa vähän aikaa, minkä jälkeen Yölinjan otti vuosiksi haltuunsa psykologi ja poliitikko Pekka Sauri.

POP JENKINS POP

1980-luvun perjantai-iltojen kulttisuosikki oli maailmaa nähneen ja ”nuortenkieltä” – ”huba huba huba” kimittävän dj:n vetämä eräänlainen metashow: täynnä sisäpiirivitsejä, outoja hokemia, showbisnesparodiaa ja äkkivääriä levyvalintoja. Pop Jenkinsin ja hänen taustatiiminsä henkilöllisyyttä varjeltiin Cityssä niin tarkkaan, että sitä arvellaan kaupungilla vielä kymmenen vuotta ohjelman loppumisen jälkeen.

MARA MOOTTORI JA KLAUDE KOPTERI

Helsinki alkoi tuntua aivan oikealta suurkaupungilta vuonna 1987, kun Radio Cityssä alettiin seurata aamuliikenteen sujumista helikopterista käsin. Ensimmäinen helikopteriraportoija oli Elmu- aktiivi  ja Cityn uutis- ja urheilutoimittaja Martin ”Mara Moottori” Glantz. Autoilevan Helsingin todelliseksi sankariksi kohosi kuitenkin vasta Maran seuraaja, Klaus ”Klaude Kopteri” Bremer, joka kritisoi kaupungin liikennejärjestelyjä ilmasta käsin niin vuolaasti, että päätyi mielipiteineen kaupunginvaltuustoon ja lopulta eduskuntaan. Jonkin aikaa Helsingin taivaalla pörräsi peräti pari radiokopteria, sillä Radio Ykkönenkin sai oman liikenneraportoijansa elokuvaohjaaja Lauri Törhösestä.

Nämä muistelmat sisältyvät City on sinun- kirjaan (Isokangas-Karvala-Von Reiche/ Tammi, 2004)

PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: EVA DAHLGREN

EVA DAHLGREN

1989 Ängeln i rummet

Radiosta ja ehkä jostain toivekonsertista tuttu biisi.

 

1991 Vem tänder stjärnorna, Kom och håll om mig

Listaohjelmista, kuten Rytmiradion Lahden Lista ja Coca-Cola Eurochart HOT 100, tuttuja musiikkiesityksiä.

 

1995 Stenmannen

Radio Ykkösen Eurohits- ohjelmasta tutuksi tullut esitys.

RADIO OIKEA ASEMA, VESA TOIVASEN MUISTELMIA TEMPAUKSESTA + KUVIA

Riipuin torin päälle nostetussa asuntovaunussa Oikean Aseman taajuuden mukaan 96,7 tuntia vetäen välillä lähetystä asuntovaunusta. Vaunuun nostettiin vieraita henkilönosturilla. Yksi vieraista oli Kirka, joka kuvassa maalaa taulua, joka sitten hyväntekeväisyyshuutokaupattiin.

Matti Tuovinen teki Oikealle Asemalle suoraa lähetystä, kun laskeuduin vappupäivänä asuntovaunusta torille. Falinin Ilpo oli toimittanut paikallisen siankasvattajan vuokraaman porsaan säkkiin, ja radiossa pidettiin

puhelintietokilpailu, mitä Veskulla on säkissä, kun hän tulee alas ja ulos? Oheisessa kuvassa selvitetään, että sika.

Nahkatakissaan nosturitoimesta vastannut Pekka Saastamoinen Koukku Koponen Oy:stä.

96.7tuntiavaunussatorinyllä1994 IMG_0321 KIrkamaalaaasuntovaunussatorinyllä

PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: P.M. DAWN

P.M. DAWN

 

1991 Set adrift on memory bliss, Paper doll, Reality used to be a friend of mine

 

1992 I`d die without you

 

1993 Looking through patient eyes

 

Listoilta kuten Coca-Cola Eurochart HOT 100, American TOP 40, Radio Cityn TOP 20, tuttuja biisejä. Taisin kuulla ensi kertaa ainakin ensiksi mainitun Radio Cityn TOP 40:ssä.

 

RADIO OIKEA ASEMA, KUOPIO, VESA TOIVASEN MUISTELMIA TEMPAUKSESTA, VALOKUVIEN KANSSA

Oikealla Asemalla teimme tunnetusti historiaa ja yllätyksellisiä vetoja. Tässä pari kuvaa konreettisesta sellaisesta. Minut vedettiin Väinölänniemeltä taivaalle muskeliveneen perässä nousuvarjolla. Tekniikkaa ja lähetysautoa, sekä myös nämä kuvat pokkarilla ottanut Timosen Pekka teippasi käteeni Sultan-kondomein ja ilmastointiteipein kosteudelta suojatun langattoman mikrofonin. Samoin minulla oli kortonkiin suojattu nappikuulokeradio, josta kuulin juontajan, muistaakseni Ripatin Timon vetämän Oikean Aseman suoran lähetyksen. Oli upea fiilis havaita autossa kuuntelijoiden runsaus. Kun liitelin Vänärin ja radiotalon edustalla Kallaveden päällä raportoiden suorana radioon, pyysin niitä autoilijoita, jotka nyt näkevät nousuvarjon veneen perässä taivaalla, tööttäämään. Kallaveden ranta tuntui täyttyvän äänimerkeistä.

Laskeutuminen tapahtui Rönön salmeen, ja lähetys loppui kun veitsellä leikaten upotessani kortususojatun mikin kanssa veteen.

Oli elämäni toistaiseksi ja ilmeisemmin viimeinen kerta, kun luovutin kirjanpitäjälle kuitin, johon olin raapustanut selvityksen: Kondomit lähetystyöhön.

IMG_0328 IMG_0327

PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: TECHNOTRONIC

TECHNOTRONIC

 

1989 Pump up the jam, Get up (before the night is over), This beat is Technotronic, Move this

 

1990 Turn it up

 

1991 Move that body, Work

 

Radiosta ja listoilta kuten Coca-Cola Eurochart HOT 100, Radio Cityn TOP 40 (Work muistuu erityisesti mieleen) ja Radio Päkän TOP TEN (Turn it up), mieleen jääneitä musiikkiesityksiä.

RADIO ETELÄN ÄÄNI, KERAVA, 1988-1994, KESKI-UUDENMAAN SEURAKUNNAT KUST., ELÄMÄN AALLOILLA, INFOA: KESÄ JA SYKSY 1990

JÄRVENPÄÄN, KERAVAN ja TUUSULAN seurakuntien radio-ohjelmat KESÄLLÄ JA SYKSYLLÄ 1990 perjantaisin klo 20.00

1.6. Virolaisopiskelijana Suomessa, Jaakko & Orvokki Harjuvaara

8.6. Gospelcocktail, Jari & Otto

15.6. Kesähäät, Katri Alvesalo-Heikkilä

22.6. Juhannusaaton iltamusiikki, Jaakko Harjuvaara & Ciso Eriksson

6.7. Riparilta, Timo ”Otto” Salo

13.7. Gospelcocktail, Jari & Otto

20.7. Auringonpimennyksessä, Saara Koskinen

27.7. Terveisiä perheleiriltä, Miikka Järvinen

3.8. Kesäyön musiikkia Järvenpäästä

10.8. Gospelcocktail, Jari & Otto

17.8. Silmäys syystoimintaan 30 min., Järvenpään, Keravan ja Tuusulan srkt

24.8. Missio, Kari Granlund & Jouko Hyvärinen

31.8. Missio Keravan jäähallissa, Kari Granlund

7.9. Rippikoulun jälkeinen elämä, Timo ”Otto” Salo

14.9. Gospelcocktail, Jari & Otto

21.9. Mitä Mission jälkeen?

29.9. Kuka Järvenpään kirkkoherraksi? Jouko Hyvärinen

5.10. Pappila by night, Keravan nuoret

12.10. Gospelcocktail, Jari & Otto

19.10. Perhe ja karriääri

keskustelu- ja kontaktiohjelma

Ohjelmien lähetysajat: joka PERJANTAI klo 20.00

Ohjelmien kesto: tavallinen ohjelma 20 min.

Gospelcocktail 30 min.

kontakti- ja keskusteluohjelma 60 min.

 

Kiitos materiaaleista: Jari V. Niemi

PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: (THE REAL) MILLI VANILLI

(THE REAL) MILLI VANILLI

1988 Girl you know it`s true, Blame it on the rain, Girl I`m gonan miss you, All or nothing

1990 Keep on running

Radiosta ja listaohjelmista tuttuja musiikkiesityksiä, kuten American TOP 40, Coca-Cola Eurochart Hot 100 ja viimeksi mainittu Rytmiradio Lahden Lahden lista- ohjelmasta erityisesti.

PAIKALLISRADIOIDEN UUTISTUTKIMUSTA VUODELTA 1985: UUTISTEN AIHEET RADIOISSA

Radiouutistutkimusteoksen Paikallisradioiden uutiset (Marja Järvinen/ YLE, 1987) sisältöä. Tutkimus on tehty 28.10.-15.12.1985 välisenä aikana.

Tutkittavat kaupalliset radioasemat ovat Radio Ykkönen – Radio Ettan (Helsinki), Radio 957 (Tampere) ja Radio Oikea Asema (Kuopio).

 

Taulukko 2

Kaupallisten paikallisradioiden ja Yleisradion asemien uutisten paikallisuus jutun tapahtumapaikan mukaan syksyllä 1985

Ulkomaat:                                                                   

Radio Ykkönen 54 %

Ylen Aikainen – %

Radio 957 – %

Yle Tampere – %

Radio Oikea Asema 7 %

Yle Kuopio – %

Yht. 13 %

Suomi:

Radio Ykkönen 9 %

Ylen Aikainen – %

Radio 957 35 %

Yle Tampere 5 %

Radio Oikea Asema 37 %

Yle Kuopio 3 %

Yht. 18 %

Oma paikkakunta tai maakunta:

Radio Ykkönen 37 %

Ylen Aikainen 100 %

Radio 957 54 %

Yle Tampere 95 %

Radio Oikea Asema 33 %

Yle Kuopio 97 %

Yht. 61 %

Muu paikkakunta tai maakunta:

Radio Ykkönen – %

Ylen Aikainen – %

Radio 957 11 %

Yle Tampere – %

Radio Oikea Asema 23 %

Yle Kuopio – %

Yht. 8 %

Yhteensä (n)

Radio Ykkönen 100 (43) %

Ylen Aikainen 100 (22) %

Radio 957 100 (26) %

Yle Tampere 100 (21) %

Radio Oikea Asema 100 (57) %

Yle Kuopio 100 (34) %

Yht. 100 (203) %