RADIO KOLME, KLAUKKALA, NURMIJÄRVI, 1987-1996, MUISTELMIA

Pequ Nieminen:

Kata Kärkkäinen esim. lopetti julkisesti tupakanpolton toimittamassani terveysohjelmassa.

Rele Kosunen: 

Aloitin Asikaisen Riston (sittemmin mm. se ’Nylon Beat’in hovituottaja) pyynnöstä vetämään hulvatonta tunnin mittaista ohjelmaa perjantaisin,”U.S.S.R. top twenty,neuvosto-iskelmien kuumimmat osumat”,johon kehitin pää-arkkitehdin tuon mainitun ”Juri” ja siitä kehittyikin aika nopeasti aika huikea kokonaisuus.

Kuuntelijoiden ja mukanaolleiden muisteluja: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4870220#comment-49449214

Jaakko Ojanteen Radio 3- aiheinen kirjoitus Klaukkalan kyläkirjassa Ison kylän tarina.

Paikallisradioilla on juurensa Klaukkalassa – 20.6.2010

Tätä kirjoitettaessa on Nurmijärven Klaukkalassa toimineen oman paikallisradion taipaleen päättymisestä kulunut jo 14 vuotta. Monelle kasvaneen kylän ja pitäjän uudemmalle – ja tietysti myös nuoremmalle – asukkaalle on oikeastaan uutinen, kun tällaisen sähköisen median olemassaolosta joskus kerrotaan.
Vuoden 1987 kesäkuussa sai toimiluvan paikallisradio nimeltään Radio Kolme. Sen taajuus oli 102,8 Mhz ja sen ensimmäinen toimitus ja studio sijaitsivat osoitteessa Kalliosyrjä 3, Klaukkala. Siinä osoitteessa asui 12 vuotta MTV:ssä johtajana työskennellyt  Seppo Sisättö, suomalaisen media-alan väsymätön uranuurtaja, jonka aikaisempi urakka oli ollut MTV:n ”Kymmenen uutiset”. Jo se oli ollut varsinainen taidonnäyte, sillä tuon aikakauden Yleisradio oli monopoliasemassaan verrattavissa saman aikakauden toiseen järkähtämättömänä pidettyyn ja suureen sekä mahtavaan itäiseen mahtiin, Neuvostoliittoon. Jos Neuvostoliiton historiallinen rooli oli vielä tuolloin olla ainoa ja oikea työväen edustaja maailmassa, niin Yleisradion tehtävä oli tuolloin olla ainoa ja oikea informaation, viihteen ja kulttuurin tarjoaja, annostelija ja säätelijä.
Kumpaakin kohtaan osoitettu kritiikki tuomittiin jyrkästi. Ja ellei tuomiosta ojentunut, niin pyrittiin vasta-argumentointi tekemään naurettavaksi. Viiden vuoden ajan kaupallisen TV-kanavan uutisten eteen töitä paiskinut Sisättö ei kuitenkaan ollut nujerrettavissa. Hänelle paikallisradioiden olemassaolo ja saaminen myös Suomeen ei ollut kaupallinen kysymys. Se oli selkeästi periaatteellinen kysymys. Median pitäminen yhden tahon monopolina on aina kyseenalaista.
”Vuonna 1980 oli nimitetty Perttusen johtama viestintäpoliittinen komitea, jonka tehtävänä oli neljän vuoden aikana pohtia suomalaista viestintäpolitiikkaa. Kävi kuitenkin nopeasti ilmeiseksi, että se oli lähes  kokonaan Yleisradion ”edustajien”  miehittämä ja komitean tarkoituksena oli lähinnä vahvistaa valtion oman yhtiön monopoliasemaa. Tämä oli täysin päinvastaista kehitystä kuin mikä  Euroopassa oli meneillään. Siellä eteni viestinnänvapaus ja sadat  itsenäiset  kaupalliset radio lähettivät ohjelmat”, Sisättö kertoo.
Vielä 1980-luvun Suomessa elettiin aikakautta, jolloin tällaista ajattelua pidettiin torjuttavana ja jopa vahingollisena. Elettiin myös vielä sitä aikaa, jolloin kaupallisuudella ja mainonnalla oli vahvoja vastustajia. Historian kannalta tulee muistaa, että monopoliasemassaan Yleisradio saattoi sensuroida tai asetella oman tarjontansa siten, että ”vääriä” tai poliittista eliittiä häiritseviä uutisia ei esitetty. Filmiarkistosta löytyy edelleen näiltä ajoilta filmilaatikoita, joissa on huomioetiketti: ”Ehdottomasti esityskiellossa”. Neuvostomielisen Hella Vuolijoen ajoilta periytyi myös epävirallinen sensuuri, jonka mukaan osa valtakunnan musiikkitarjonnasta oli soittokiellossa.
Paikallisradioiden rantautuminen Suomeen oli – lyhyestä kukoistuskaudestaan huolimatta – erittäin merkityksellinen yhteiskunnallisen vapautumisen muutos. Tämän asian olivat oivaltaneet paikallisradioita Suomeen puuhaavat mediamiehet, heidän joukossaan Klaukkalassa asunut Seppo Sisättö.
”Ehdotin talvella 1983 oman liiton perustamista paikallisradioille toimilupia ajamaan ja olin sitten mukana, kun Suomen Paikallisradioliitto perustettiin elokuussa 1983. Tämän liiton tarkoituksena oli nimenomaan aikaansaada maahamme kaupallinen paikallisradiotoiminta.  Mukana  ideoimassa  olivat myös Taloudellisen tiedotustoimiston johtaja Sakari Kumpulainen ja EVA:n johtaja Juha Sipilä. Itse olin tuolloin  MTV:n hallintojohtaja. Meillä oli hyvät yhteydet ja lisäksi viestintäpoliittinen komiteahan vuosi  kuin seula”, Sisättö naurahtaa.
Median reviirijakoakin oli tehty. Vuonna 1982 Sanomalehtien liitto oli todennut, että kaapelitelevisiot kuuluvat sanomalehtien reviiriin. Johdonmukaista olikin kysyä, mikä on sitten paikallislehtien sähköinen media? Siihen sopi vastaukseksi  ”paikallisradio”. Kansanedustaja Martti Tiuri oli tuolloin myös tiurimaisesti tokaissut: ”Senhän saa pystyyn Ladan hinnalla.”
Koska intressien suoraa ristiriitaa ei näin ollut, tuli paikallisradioliittoa perustamaan  Paikallislehtien liitto ja sieltä toimitusjohtaja  Matti Kyllönen ja silloinen puheenjohtaja, Pieksämäen lehden päätoimittaja Ilkka Seppä. Johtava periaate oli edistää paikallisradioiden kautta paikallista kulttuuria ja tiedottamista. Merkittävä lisäarvo vastaperustetulle Suomen Paikallisradioliitolle saatiin, kun opetusministeriön pitkäaikainen kansliapäällikköJaakko Numminen ryhtyi sen puheenjohtajaksi.
” Uusi Suomi sai  käsiinsä kesäkuun 1983 alussa Suomen Paikallislehtien liiton jäsenkirjeen, jossa todettiin paikallislehtien ajavan  paikallisradioiden perustamista Suomeen. Lehti julkaisi sen etusivullaan ja lopputuloksena oli suoranainen kansanliikettä asian puolesta. Myös mm. ammattiliitot havaitsivat media-alan vapautumisen palvelevan etujaan. Ja lopulta tammikuussa 1985 myönsi liikenneministeriö ensimmäiset kaksikymmentäyksi koelupaa.”
Niistä ensimmäisenä aloitti Nivalassa Radio Lakeus  ja toisena Helsingissä vappuaattona 1985 Radio City.  YLE:n monopoli murtui.
Radio Kolme – Klaukkalan oma radio
Sisättö oli itsekin tullut omalla urallaan vedenjakajalle. Yhteensä 12 vuotta MTV:n palveluksessa oli alkanut tuntua leipäännyttävältä ja kaiken lisäksi kiinnostunut ja innovatiivinen mieli poreili toimintatarmoa. LiikenneministeriPekka Vennamon tapaaminen  huhtikuussa 1987 johti keskusteluun mahdollisuudesta saada toimilupa myös Klaukkalaan. Vennamo oli heittänyt puolihuolimattoman kysymyksen: ”Kun olet radioista noin kiinnostunut, niin miksi et perusta itse yhtä?” Ministeri ei tainnut arvata, miten otolliseen maaperään kysymys tuli heitettyä. Sisättö kysyikin, että ”annatko toimiluvan, jos perustan?” Tässä kahden miehen keskustelussa lausuttiin Klaukkalassa yhdeksän vuoden ajan toimineen paikallisradion syntysanat. Elokuussa 1987 Radio Kolme aloitti ohjelmansa. Taajuus oli 102,8 Mhz ja lähettimen tehoksi saatiin pitkän ja hankalan vääntämisen jälkeen aluksi 100 wattia. Tässä kohtaa vastustajat koettivat kulisseissa tehdä hallaa ja ajoivat Radiolle Kolmelle naurettavaa 10 watin lähetintehoa.
Klaukkala tarjosi oivallisen ja kasvavan pohjan uuden, sähköisen median toiminnalle. Kylä kasvoi, pitäjä kasvoi ja radio tavoitti vieläpä ympäryskuntiakin aina Helsingin laidoille saakka.
Radio oli pääkaupunkiseudulla kolmas ja nimikin sattui mukavasti riimaamaan. Radio Kolme miellettiin pian koko pitäjän omaksi, vaikka alkuvaiheessa elettiin hyvin vaatimattomissa puitteissa.
”Minulla oli Kalliosyrjässä kahden auton talli, jonka muutin osin toimistoksi ja studioksi. Ensimmäinen toimittaja oli nyttemmin MTV:n aamulähetyksistä hyvinkin tuttu Lauri Karhuvaara.”
Toinen  suurelle yleisölle tuttu radioääni oli tätä nykyä Suomen myydyin pokkarikirjailija Juha Vuorinen. Radio Kolmen aikana hänet tunnettiin nimellä ”Pikku-Juha”. Arvattavasti syynä oli miehen kaksimetrinen olemus. Molemmat perusäänet muodostuivat hyvin pidetyiksi ja kuunnelluiksi. Lisäksi molemmat täydensivät toisiaan, sillä kumpikin erosi tyyliltään toisestaan kuin yö ja päivä.
”Muistan yhden  tapauksen aivan radion alusta. Pikku-Juha tuli lähetykseensä myöhässä. Se ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Kun hän sitten saapui, hän oli vihainen kuin ampiainen. Heti näki, että nyt oli jotakin tapahtunut. Hän puhisikin jotakin liikenteestä. Oli kai ollut jokin hämminki. Kun sitten aloin kuunnella lähetystä, niin Juha lausuu, ihan rauhallisesti, että ”se-ja-se rekisteri ja se-ja-se auto kuuluvat sellaiselle tyypille, jolla ei taatusti seiso muu kuin järki. ” Minä  säpsähdin, että olemmeko matkalla oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta ajajan radio taisi onneksemme olla jollain muulla kanavalla”, Sisättö naureskelee tapahtumaa muistellen.
Radion on pakko myös näkyä
Vuonna 1988 Radio Kolme muutti Järvihaka Centeriin. Toisessa kerroksessa olevassa tilassa olivat nyt toimisto, toimitus, markkinointi sekä tietenkin studiot. Suuremmasta lähetettiin ohjelmaa ja pienemmässä tehtiin nauhoitetut lähetykset ja kanavalla pyörivät mainokset ja tunnukset.
Tässä vaiheessa Sisättö oli valmis laittamaan luomuksensa kiertoon uusille omistajille. Se oli alunperinkin ollut tarkoituksena, mutta myös taloudellinen paine alkoi olla perin raskas. Uusien omistajien oli siis otettava vastuulleen itse liiketoiminnan ja ohjelmatoiminnan lisäksi oma osuutensa yhtiön perustamisesta aiheutuneista velkavastuista. Tässä suhteessa useamman omistajan malli vaikutti järkevältä. Uudet omistajat, jotka kesällä 1988 ostivat Sisätöltä radion osakkeet olivat: elokuva-alan yrittäjäpariskunta Arvo ja Aino Laitinen, mainosalalla toimivat Esko Toivonen ja Jyrki Mäkinen, musiikkimies Risto Asikainen, radion mainosmyyjänä toiminut Juhani Känsälä sekä toimittaja Jaakko Ojanne.
Asikainen, Mäkinen ja Toivonen luopuivat pian osakkuudestaan.
Radion toimitusjohtajaksi tuli Arvo Laitinen, jolla oli taustallaan työuraa Työtehoseurassa ja hänellä oli oma mainoselokuvayhtiö Farmfilm Oy ja sen kautta hyviä yhteyksiä niin elinkeinoelämään kuin järjestöihinkin. Toinen hänen yhtiöistään oli nimeltään Arvokonsultit Oy, joka nimensä mukaan konsultoi yritysten henkilöstökysymyksiä. Yhtiö sai siis erinomaisen osaamispanostuksen taloudellisen panoksen lisäksi. Lisäksi synergiaetua toi se, että molemmat yhtiöt toimivat Järvihaka Centerissä.
Radion ohjelmakartta oli ensimmäisenä saatava uuteen uskoon. Sinänsä hyvää ohjelmaa tekevä radio oli taloudellisen realiteetin edessä: joko otetaan lisää velkaa, jolla lanseerataan uutta mediaa niin kauan kuin mainostajat saadaan kunnolla innostumaan tai sitten tehdään pienemmällä ja omalla joukolla hyvää ohjelmaa ja lanseerataan Klaukkalan uusi media sillä tavalla markkinoille. Jälkimmäinen vaihtoehto valittiin – ja otettiin vielä hiukan lisää velkaa.
Huomio piti saada kääntymään radioon. Risto Asikainen sai hankittua pankkiryöstöistään kuuluisan Matti ”Volvo” Markkasen lukemaan radion taajuudelle jännityskirjallisuutta. Karhuvaara haali studioon nimekkäitä vieraita. Jännittävää ohjelmaa oli tosin muillakin ja nimekkäitä vieraita esiintyi televisiossa kuvan kanssa. Oli etsittävä uudenlaisia näkökulmia ja keksittävä jotakin kokonaan uutta. Onneksi elettiin aikaa ennen BB:tä ja Tosi-TV:tä. Niinpä yhdistettiin toimittajalegenda Matti Jämsän seikkailutyyli yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Nuori toimittaja Jaakko Ojanne asettui keskiviikkona, 26. lokakuuta 1988 kello 16.40 Klaukkalan ala-asteen väestönsuojaan tarkoituksella viettää siellä noin parin viikon aika. Tempauksella kiinnitettiin huomiota väestönsuojelun tärkeyteen ja siihen, mitä puutteita vallitsevassa tilanteessa oli. Samalla radion kuuntelijat saisivat päivittäin kuulla puhelinkuulumisia ”maan alta”. Yleisö saisi kuunnella korva tarkkana, menisikö nuori toimittaja tuollaisissa oloissa sekaisin, ja jos menisi, niin kuinka pahasti.
Bunkkeritoimittajasta erikoistoimittajaksi
Radio Kolmen ohjelmatempauksella oli hiukan esikuvia. Monopoliyhtiö Yleisradiollahan on Pasilan radio- ja TV-keskuksensa alla suunnaton luolasto, joka pääasiassa palvelee lavastevarastona. Tilaa ja käytävää riittää periaatteessa koko maanpäällisen toiminnan siirtämiseksi maan alle, mikäli saadaan pari viikkoa aikaa tyhjentää tilat erilaisesta rojusta. Yleisradion toimittajat olivat kallioluolissa muutaman päivän ja lopettivat kokeilunsa, koska pitivät oloja liian raskaina. Paikallisradion oli nyt pantava paremmaksi.
Soitellen ei kuitenkaan sotaan lähdetty. Koko hanketta valmisteltiin Suomen Väestönsuojelujärjestön ja Väestönsuojelulehden kanssa yhdessä. Tarkoitus oli todella koota kokemusperäistä tietoa ja näkemyksiä väestönsuojissa asumisesta ja olosuhteissa selviämisestä. Tärkeää oli myös selvittää, minkälaisilla ruokatarvikkeilla tuollaisissa poikkeusoloissa tullaan toimeen.
Projekti kesti tarkalleen kaksi viikkoa ja paikallislehdet noteerasivat asian. Kureerissa tempaus pääsi mukaan jopa pilakuvaan, jossa kaksi miestä innostuu kokeilemaan samaa asiaa, mutta saunan lauteilla. Myös Uusi Suomi oli huomioinut asian. Bunkkerista annettiin puhelinraportti joka päivä kello 7.15, klo. 11.15 ja klo. 16.30. Projektin kahden lauantain raporttiajat olivat klo. 8.15, klo. 18.15 ja klo. 00.30. Tempausta rummutettiin siis täydellä teholla. Sunnuntaisin ei tuolloin ollut ohjelmaa, joten sen ajan Ojanne sai koko päivän lukea kirjojaan ja pitää päiväkirjaansa. Ateriat koostuivat säilykkeistä ja kuivamaidosta sekä vesihanalämpöiseen murukahviin.
Projektin päättyminen keskiviikkona, 9. marraskuuta noteerattiin isolla palstatilalla sekä Ilta-Sanomissa että Iltalehdessä. Paikalliset Kureeri ja Nurmijärven Sanomat hehkuttivat tapahtumaa omilla sivuillaan. Myös Apu-lehti teki parin aukeaman jutun aiheesta. Se julkaisi myös joitakin päiväkirjaotteita bunkkerin tunnelmista. Väestönsuojelulehti teki Klaukkalan väestönsuojakokeilusta kolmen sivun artikkelin, jossa lueteltiin yhden nuoren miehen kahden viikon aikana käyttämä ruokamäärä: 750 g maitojauhetta, n. 2 kg tonnikalaa, 850 g juustoa, 1 kg suolakurkkuja, n. 1 kg näkkileipää, 5 saksansämpylää, 2 kg maissi-paprikasekoitusta, 5 pussia kivettömiä luumuja, 1200 g ananasviipaleita, 3 l sekamehutiivistettä, 1 kg voita, 1 kg hunajaa sekä teetä ja murukahvia. Kulutettu määrä vastasi suurin piirtein väestönsuojeluviranomaisten suosituksia yksityistalouksien kahden viikon kotivaravarastoista. Asia tuli siis kokemusperäisesti todistettua.
Uusia ajatuksia heräsi käytännön järjestelyistä: pienempikin tila on tärkeää saada jaettua vaikkapa verhoilla pienempiin osiin. Tällä on intimiteettisuojaa ja selviytymistä ajatellen suuri merkitys, jos useampi ihminen on pitkään pienessä ja suljetussa tilassa.
Väestönsuojelulehti kiteytti myös artikkelissaan olennaisimman: ”Jaska todisti kuitenkin, että suojassa voi olla ja siitä selviytyy hyvin.”
Nuorelle toimittajalle kulunut kaksi viikkoa merkitsi kiinnostavaa kokemusta ja projektissa mukana olleen Arvokonsulttien psykologi Unto Nevalaisen vahvistusta mielen tasapainosta ennen ja jälkeen tempauksen.  Kun julkinen huomio oli nyt saatu kiinnitettyä Radio Kolmeen, oli jatkettava samalla linjalla. Kiinnostavaa ja raflaavaakin teemaa oli tarjottava jatkuvasti yleisölle. Karhuvaara tarjosi lujan pohjan asialinjalla ja uutissektorilla, Pikku-Juhan räväkkä ja iloinen tyyli kasvatti kuulijakuntaa ja Ojanne ryhtyi pyydystämään ohjelmiinsa erikoisuuksia, marginaalihahmoja, suurmiehiä, poliitikkoja ja päivän puheenaiheita.
Pientä tuntumaa oli saatu kutsumalla studiovieraaksi MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ja käymällä kahden miehen voimin, Karhuvaaran haastatellessa ja Ojanteen opiskellessa, valtioneuvoston linnassa tapaamassa silloista pääministeri Harri Holkeria.
Tuutin täydeltä
Pian ohjelmakarttaan ilmestyi perjantaiaamuun sarja nimeltä ”Haudujuduu”. Sen kautta radio halusi osoittaa, että paikallisradio pystyy samaan kuin yleisradio, mutta tavalla, joka tuo vaikeat ja koskettavatkin asiat ihmisten tasolle. Ensimmäinen Haudujuduu kuultiin 25. marraskuuta 1988 ja haastattelussa oli SETA:n puheenjohtaja. Seuraavaksi jututettiin transvetistia.
Jaakko Ojanne muistelee tuota radioiden kulta-aikaa: ”Nyt oli kuitenkin pidettävä varansa, että ei taas apinoitaisi toisia paikallisia, kuten Radio Cityä, jolla oli samanlaista tarjontaa. Meillä piti olla laajempi skaala. Niinpä painuin Helsingin Hietaniemen krematoriolle ja tein jutun alusta loppuun siitä, mitä kulissien takana tapahtuu ja kuinka tuhkaus suoritetaan. Se juttu poisti varmasti montakin ennakkoluuloa. Seurakuntayhtymä pyysi saada jutun käyttöönsä. Sitten kiertelin rikosmuseossa komisario Ismo Kajandertin johdolla. Ilahduin, kun Nurmijärven Sanomien Esko Artell otti tärpin ja teki seuraavalla viikolla samasta paikasta jutun lehteen. Eränä päivänä huristin LSO Foodin teurastamolle Forssaan ja tein täyden radioselostuksen siitä, miten ”nasusta tulee kinkku”. Yleisölle tuotiin siis kuuluviin paljon sellaista, mikä ei muutoin ollut tiedossa, mutta mitä olisi kuvan kanssa saattanut olla epämukavaa seurata. ”
Vuoden 1988 joulua vietettiin Radio Kolmessa siten, että hankittiin kinkku, jonka valvojaisia eli paistajaisia vietettiin studiossa. Aattona studiota isännöivät Ojanne ja liikennetoimittaja Mikko Suopanki. Yleisö soitteli ja kuulumisia vaihdettiin ja terveisiä lähetettiin. Studiovieraaksi saatiin Klaukkalan oma pappi, Mauri Tolvanen, joka kertoi joulun sanomaa pitäjän omilla taajuuksilla. Uudenvuoden yönä oli myös erikoislähetys. Ensin oli annettu neuvoja turvallisesta ilotulittamisesta ja sen jälkeen vuoden vaihtuessa radio suoritti oman tulituksensa Järvihaan pelloilla.
”Studiossa lähetystä hoiti Jarmo Kananen ja minä kipittelin raketilta toiselle Järvihaantien varressa olevalla pellolla ja pistin raketteja taivaalle”, Ojanne kertoo.
”Vuonna 1989 pääsin oikein vauhtiin, joka vielä parani seuraavalle vuosikymmenelle. Palaute oli hyvää ja Laitinen ja työyhteisö kannusti. Yleisöltäkin tuli palautetta, joka innosti. Onkin nostalgista lukea vanhoista työpäiväkirjoista keiden kaikkien luona ja missä tuli nauhurin kanssa vierailtua. Oli valtiopäivien avajaisia, saattokotia ja Suomi-seuraa. Henkilöluettelokin on nuorelle toimittajalle ihan kohtuullinen: mm. kansanedustaja Urpo Leppänen, piirtäjälegenda Kari Suomalainen, pankkiiri Jukka Keitele, ylipormestari Raimo Ilaskivi, näyttelijät Hannes Häyrinen ja Tarmo Manni, vankeinhoidon johtaja K. J. Lång, aikansa nuori it-guru Sam Inkinen, valtioneuvos Johannes Virolainen, SMP:n grand old man Veikko Vennamo, säveltäjä Lasse Mårtenson, toimittajalegenda ja Joulumaa-ajatuksen isä Niilo Tarvajärvi, keskustapoliitikko Paavo Väyrynen, demaripäättäjä Paavo Lipponen, kommunisti Esko-Juhani Tennilä ja tulevat EU-parlamentaarikot Esko Seppänen ja Heidi Hautal sekä tuleva komissaari Olli Rehn.  Erityisen mieleen jääviä olivat myös ne haastattelutapaamiset, joissa mikrofonini edessä olivat viimeinen jääkäri Väinö Valve ja marsalkka Mannerheimin nuorempi adjutantti Oswald Rafael Bäckman. Siinä tunsi nuori poika tekevänsä ihan oikeaa ohjelmaa.”
Taustalla oli tietysti myös se ajatus, jonka radion toimitusjohtaja Laitinen lausui vuoden 1989 tammikuun Pellervo-lehdessä: ”Etelän radiopäälliköt viettävät unettomia öitä yrittäessään keksiä, kuinka saada kuuntelijat pysymään asemalle uskollisina.”
Kaikki mahdollinen ja mahdollisen rajoissa oleva tehtiin. Tietysti käytettiin kaikki suhteetkin. Niinpä edellä mainitussa Pellervo-lehdessä on kansikuvatyttönä Radio Kolmen toimittaja Jaana Pohja studiopöydän ääressä.  Radion viettäessä 2-vuotisjuhliaan täyttyi toimitus nurmijärveläisestä kuuntelijakunnasta. Radio Kolme miellettiin omaksi mediaksi. Samana vuonna pidettiin Nurmijärvellä piispantarkastus. Radioon tutustui myös tarkastusta tehnyt piispa Samuel Lehtonen.
Juha Vuorisen panosta ei missään tapauksessa voida sivuuttaa Radio Kolmen historiassa. Jos radiossa joku julkisuuden laajemmin tuntema henkilö oli, niin se oli nimenomaan Vuorinen. Vaikka puheet saattoivat olla äkkiseltään joidenkin mielestä jopa sopimattomia, hänen sympaattinen tyylinsä hellytti pahimmankin änkyrän. Lisäksi hän lienee ainoa radion toimittajista, joka todistettavasti kasvatti pitäjän väkilukua ainakin yhdellä. Eräänä päivänä toimitukseen tuli kirje, jossa oli kuva herttaisesta vauvasta. Kirjeessä todettiin, että pienokainen oli saanut alkunsa kahden nuoren kuuntelijan löydettyä toisensa Pikku-Juhan radiotreffien kautta. Treffit johtivat kiinteämpäänkin kanssakäymiseen ja kuvassa esitettyyn rakkauden pienoiseen hedelmään.
Paikallisuutta ei kuitenkaan saanut unohtaa. Ratkaiseva muutos koettiin, kun Nurmijärven Sanomat tuli osakkaaksi radioon. Tässä vaiheessa yksityisiä osakkaita olivat enää Arvo ja Aino Laitinen sekä Jaakko Ojanne. Lehden ääntä käytti pankinjohtaja Veijo Lehtoruusu.
Nyt kaikki ohjelmatiedot sekä ohjelmia, erityisesti Haudujuduu-sarjassa käsiteltyjä artikkeleita, julkaistiin Nurmijärven Sanomien sivuilla ja samaan lehtitaloon kuuluvassa Kehäsanomissa Vantaalla. Sen päätoimittaja oli myöhemmin kansanedustajaksi ja pääministeriksi kohonnut Matti Vanhanen. Hän puolestaan oli viikottaisen paikallislehtikatsauksen vieras ja kommentaattori. Vanhanen selosti, Ojanne kyseli ja kirjoitti.
”Siitä alkoi muuten pitkä urani nurmijärveläisenä pakinoitsijana. Laitinen ehdotti, että alkaisin pakinoida kerran viikossa. Tein työtä käskettyä. Kun kysyttiin, että mikäs pannaan ohjelman otsikoksi, niin sanoin, että keksikää jotakin hauskaa. No, lehdessä luki ohjelmatiedoissa, että ”Jaskan pakina”. Ajattelin, että jopas on hauskaa. Kun sitten Nurmijärven Sanomista tuli ilmoitus, että he julkaisevat saman sivuillaan, niin silloinen päätoimittaja Markku Jalava kysyi saman asian, että mikä nimeksi. Kun en vahingosta viisastunut, niin  ohjeistin kirjoittamaan jotakin hauskaa. Ja tietysti seuraavassa lehdessä oli otsikko: ”Ojanne”.  Totesin, että jos seuraava kerta vielä joskus tulee, niin takuulla sanon jonkun oman variaation. Ironista kyllä, teimme vuosia yhdessä työtä Juha Vuorisen kanssa radioissa ympäri Suomea. Kun sitten aikanaan päädyimme Yleisradion paikallisradioiden vastineeseen, Radiomafiaan 1994, niin pakinoin sielläkin. Juha ehdotti pakinoiden nimeksi ”Jaskan laskiämpäri”. No se olisi minusta ollut hauska, mutta nyt sitä ei sitten hyväksytty. Oli vaan pakko olla ”Jaska” tai ”Ojanne”, ja se linja jatkui Nurmijärven Uutisissakin aina vuoteen 2008, jolloin viimeiset pakinat taidettiin julkaista.”
Vuonna 1989 liitettiin Radio Kolmeen myös Vantaalla jonkin aikaa toiminut Radio Lohi. Näin Klaukkalan asema sai toisen taajuuden, joka oli 94,9 Mhz sekä kuuluvuuden pidemmälle Helsinkiin saakka.
Talvisodan 50-vuotistunnelmia saatettiin kaiuttaa nyt reippaasti koko ruuhka-Suomelle. Bäckman muisteli erikoispitkässä haastattelussaan Mannerheimiä ja Ojanne rakensi minisarjan, jossa erilaiset henkilöt muistelivat talvisodan oloja. Kaunialan sotavammasairaalasta äänensä saivat kuuluviin toverikunnan puheenjohtaja Olavi Jäninki sekä Jaakko Laurila ja Eero Vuorinen. Sarjan muissa jaksoissa isänmaan vaikeaa aikaa muistelivat Tuure JunnilaMikko Juva, Kari Suomalainen ja historioitsija Hannu Soikkanen.
Radio Kolme alkoi seurata aina vuoteen 2010 saakka jatkunutta tupakkaoikeudenkäyntiä ja tarjosi professori Erkki Aurejärvelle mahdollisuuden tuoda juridisia näkemyksiään esille radioaalloilla. Lauantai-iltapävisin alkoi tulla seurakuntayhtymän kustantamaa ohjelmaa, jossa yleisölle esiintyi ensimmäisiä kertojaan teologian opiskelija Jaakko Heinimäki. Radioaikojensa jälkeen hänestä on tullut valtakunnallisesti tunnettu sanankäyttäjä, kirjailija ja teologian tulkki. Hauskana yhtymäkohtana voitaneen pitää sitä, että hänen julkisen sanankäytön uransa alkoi  juuri Nurmijärvellä ja nykyään hänellä on työhuone kirjailijoille varatussa Villa Kivessä, Helsingin Töölönlahden rannalla.
Vuosi huipentui taas radion kinkku- ja jouluohjelmaan, jota isännöivät jouluruokia nautiskelevat Ojanne ja Suopanki. Kaikki olisi mennyt hienosti, jos rahaa olisi tullut enemmän.
Muutoksia ja uutta ajattelua
Vuosikymmenen vaihtuminen toi eteen uusia kohtalon kysymyksiä. Vaikka osakkaana oli nyt paikallislehti ja rahoitus sen omistaman pankkiirin kautta periaatteessa turvattu, oli koko ajan muistettava, että lainatkin pitää joskus tavalla taikka toisella maksaa. Omistajilla oli lainojensa takeena omaa omaisuuttaan. Alkoi pelottavasti vaikuttaa siltä, että kasinotaloudeksi kutsuttu ajanjakso päättyisi huonosti.
Paikallisradioiden myötä syntyi kolme uutta ilmiötä, jotka tulivat kuitenkin jäädäkseen. Ensimmäinen oli tietysti radiomainonta yleensä, vaikka tänä päivänä paikallisradioita ei juuri enää olekaan. Toinen oli myös Yleisradioon siirtynyt työkulttuuri, jonka mukaan toimittaja huolehtii itse oman editointinsa ja tekniikkansa. Kolmas uusi työkulttuurin ilmentymä oli se, että ohjelman tuottajat siirtyivät toimimaan oman yrityksensä kautta.
”Oikeastaan minulla oli sellainen hyvä tuuri, että olimme Juha Vuorisen kanssa ikään kuin löytäneet toisemme ja alkaneet lähes sattuman kautta tekemään yhdessä radio-ohjelmaa. Hänellä oli firma nimeltään ”Juha Vuorinen Productions”, johon hän palkkasi minut töihin. Nyt tehtiin yhdessä viihdettä muuallekin. Se oli Radio Kolmellekin edullisin tapa ostaa ohjelmaa. Vaikeaa sanoa, seurattiinko muualla nyt nimenomaan klaukkalalaista esimerkkiä, vai syntyikö sama ajatus yhtä aikaa. Kaikkihan olivat pulassa. Radio Syke oli uponnut jo rytinällä Helsingissä ja Tampereella meni lisää. Veitsi kurkullahan siinä oltiin. Itsekin ajattelin, että on edes leipäpuu, jos iso systeemi kaatuu. Nyt pitää kuitenkin jälkeenpäin olla kiitollinen myös siitä, että Radio Kolmen pomomies oli nimenomaan Arvo Laitinen, vaikka kriisivaiheessa taisimme käydä ihan toistemme hermoille. Hän nimittäin keksi perustaa tuotantoyhtiön erikseen ohjelmaa tuottamaan ja ostamaan. Syntyi Kolmostuotanto Oy. Työntekijät siirtyivät sen leipiin ja toimintaa varten otettava velka otettiin sen nimiin. Näin ollen ei vaarannettu toimilupayhtiötä, joka oli edelleen Radio Kolme Oy. Kun Suomen talous meni kuralle ja SKOP rojahti nurin, jäi nimenomaan Radio Kolme pystyyn. Lehtoruusu olisi halunnut panna lehtensä kilpailijaksi nyt mieltämänsä radionkin kumoon, mutta enemmistöosakkuus oli Laitisilla ja minulla. Lopulta kävikin niin, että rahoittanut Kanta-Uudenmaan Säästöpankki ja Lehtoruusu luhistuivat, mutta me selvisimme.”
Yhteistyö Nurmijärven Sanomien kanssa päättyi riitelyyn ja Lehtoruusun lähtöön. Hän myi osakkeensa pois nimellisestä kauppahinnasta. Peli ei kuitenkaan ollut pelattu. Oli vain etsittävä taas kerran uusia keinoja ylittää uutiskynnys ja saada kansan huomio puolelleen.  Mielikuvitus ei tunne rajoja, joten eräskin suora lähetys – joka tosin uusittiin nauhoitettuna – tehtiin tilanteesta, jossa toimittaja Ojanne istutettiin klaukkalalaisen surmanajajan,Mauri ”Grazy” Uuskosken autoon tämän päästellessä pikataivalta. Ateneumin taiteenopiskelijoiden alastonmallinakin tuli yksi päivä vietettyä.
”Se oli muuten sen verran raskasta, että tuli oikein hiki. Voisi luulla, että eihän siinä mitään, kun vaan seisoo kiltisti paikallaan, ja alasti ollessa ei luulisi kuumuudenkaan haittaavan. Mutta olepas siinä sitten hievahtamatta koko ajan, niin jossakin vaiheessa päivää se alkaa tuntua”, Ojanne muistelee tuotakin episodia.
”Jotenkin sekin ohjelma ihmisiin upposi. Eräs hyvinkin uskollinen kuuntelijani, Eeva-Kaarina Virtanen, teki itsekin jotakin ohjelmaa Keravalla toimivaan Etelän Ääneen. Hän kutsui minut puhumaan tästä kokemuksestani omaan ohjelmaansa. Näin se alasti oleminen sitten jatkojalostui edelleen.”
Julkisuuden etsiminen oli aloitettu bunkkerissa vuonna loppuvuodesta 1988. Vuoden 1992 alussa alkoi toinen, nyt puhtaan markkinahenkinen tempaus: toimittaja Ojanne suljettiin Vantaan Tammistossa sijainneen Tapsan Isojako-nimisen marketin aulaan pystytettyyn 20 m2 Honkarakenteen hirsimökkiin. Mökissä oli kemiallinen ja pumpaten tyhjennettävissä oleva venevessa, suihkuallas sekä studiopöytä päivittäisiä lähetyksiä varten.
”Nyt tämän mökkitempauksen pituus oli kokonainen kuukausi. Menin sisään mökkiin lauantaina, kello 17.00,  29. helmikuuta 1992. Oli karkausvuosi. Kauppias Tapio Akkanen lukitsi oven ja sinne minä sitten jäin ikkunoista  kurkkimaan ostoskansaa. Ohjelmaa lähetettiin joka päivä klo. 7.45, klo. 11.00, klo. 15.45 ja klo. 16.45. Elokuvateatteriin oli tullut aikaisemmin ”Uhrilampaat”, jossa hullua psykiatria näytteli Anthony Hopkins. Hänen roolihahmonsa tapaan pälyilin lasin takaa yleisöä. Tapsan Isojako piti ruoassa ja piimässä. Poikkeuksena oli kuitenkin ensimmäinen viikko. Sen vietin ihan oikeaoppisella Vogelin mehupaastolla. Olin erään paastoryhmän ulkojäsen. Se oli muuten viisas ratkaisu koko homman aloittamiseksi, sillä olo oli kevyempi ja parempi tuollaisissa oloissa. Paaston loppuessa pupelsin vauvanruokia ja sitten siirryin normaaliin ruokailuun. Siihen nähden, että olin taas tavallaan yksin suuren kirjakasani kanssa, en koskaan ole yhtä soittoa kuukauden aikana tavannut niin paljon tutuja. Kaikki halusivat tulla katsomaan minua ”vankilaani”. Markkinointikin kai onnistui aika mukavasti. Radio Kolme kantoi ja jotkut lehdet taas innostuivat kirjoittamaan. Jopa TV- ja radiolehti Katso noteerasi asian oikein kuvan kanssa. Jopa toinen paikallisradio, Ykkönen-Ettan teki lähetystä mökin tunnelmista. Ulos pääsin 31. päivä maaliskuuta kello 17.00. Täytin tuona päivänä 29 vuotta”, Ojanne muistelee.
Huomiota saatiin, mutta edelleen oli rahasta tiukkaa. Lama paheni entisestään, mutta silti kaupallisilla radioilla piti olla tietty suhde ohjelmaa ja mainoksia. Neuvostoliitto oli lakannut olemasta jo 1991, mutta Suomessa ei vielä oltu siirrytty vapaaseen markkinatalouteen. Niinpä lanseerattiin taas uusi idea: Radio Kolme oli ”kuningasmedia” ja kuningas soitti klassista koko yöajan. Se oli tietysti teostomaksuista vapaata musiikkia, joka lisäsi ohjelma-aikaa niin paljon, että muuta mainontaa saatettiin myydä surutta päivän lähetyksiin. Lama-aikana vain ei kauppa käynyt ja jos kävi, niin laskujen maksamisen kanssa oli vähän niin ja näin. Tuli luottotappioita.
Jaakko Ojanne oli lopullisesti päässyt irti Radio Kolmen osakkeista ja vakuusvelvotteista 1994. Jäljellä olivat enää Laitiset. He myivät 1996 radion koko osakekannan Aamulehtikonsernille, jolloin radioaseman nimeksi tuli Radio Alex. Se ketjuuntuminen, jota virkamieskunta oli jääräpäisesti koettanut estää, toteutui lopulta joka tapauksessa. Sitä ennen tosin olivat monet paikallisradioyrittäjät menettäneet rahansa, omaisuutensa ja terveytensä. Lupakäytännöistä vastannut neuvotteleva virkamies Ismo Kosonen on sittemmin palkittu viestintäneuvoksen arvonimellä. Tänään hänen tehtäviinsä kuuluu viestinnän strategian suunnittelu. Rehellisen katkerasti sopii kysyä, että onkohan hänellä enää paljoakaan suunniteltavaa?
Klaukkalan radion historia päättyi kuitenkin kuin Suomen talvi- ja jatkosota, torjuntavoittoon. Radio Kolme ei koskaan kaatunut eikä luhistunut. Laitiset saivat radion osakkeet myytyä uuden nousukauden kynnyksellä ja jatkavat edelleen menestyvää yritystoimintaa tätä kirjoitettaessa Järvihaassa. Oikeastaan tämä Klaukkalan radioasema toimi kaikille siinä jollakin tavalla mukana olleelle astinlautana menestykseen omalla työsarallaan.
Klaukkalan Radio Kolme edustaa hyvin valtakunnallistakin paikallisradioiden historiaa, joka vielä odottaa kirjoittajaansa. Paikallisradioiden merkittävin rooli oli olla murtamassa aikansa eläneitä tiedotusmonopoleja. Lisäksi niissä luotiin perusta erilaisille tosi-TV:n formaateille. Tässä yhteydessä on erikseen tärkeää huomauttaa, että tosi-TV on paljon muutakin kuin Big Brother-taloon suljettujen ihmisten mekastusta ja lemmiskelyä. Se on suoraa lähetystä sieltä ja siitä todellisuudesta, jossa tavallinen ihminen liikkuu ja elää.
Paikallisradioiden suuri tehtävä oli myös tarjota kanava esittää sellaista musiikkia ja ohjelmaa, jota yksi ainoa monopoliyhtiö ei taajuuksillaan sallinut. Kaikkein merkittävimpänä tuloksena voidaan pitää kuitenkin sitä, että Yleisradion oli kuin olikin pakko vastata haasteeseen. Niinpä 1. päivä kesäkuuta 1990 syntyi Radiomafia, joka oli monopolin vastine paikallisradioille. Radio Kolmen toimittajakunnasta sinne päätyivät ainakin Anssi Autio,Pauli Makkonen,  Juha Vuorinen ja tämän apulaisena Jaakko Ojanne.
Klaukkalalla on siis suomalaisen median muutoksen ja vapautumisen kannalta katsottuna hyvinkin merkittävä osuus.
Lähde: ”Ison kylän tarina – Klaukkalan kyläkirja”, 2011 ISBN 970-952-92-8810-6 https://picasaweb.google.com/107111230865165326922/14Kwietnia2012

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s