ATIK ISMAILILLA SPORT FM:LLÄ OLLESSAAN MIELENKIINTOISIA HAASTATELTAVIA

Ote teoksesta Atik Ismail: Pelimies – omaelämänkerta, toim. Atik Ismail, kust. Minerva Kustannus, 2016:

Sport FM:llä koin elämäni nopeimmat yt- neuvottelut, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua radiotoiminnan alkamisesta omistaja Hjallis Harkimo kutsui henkilökunnan palaveriin ja kertoi, että joitakin muutoksia on tulossa sekä omistajuuteen että ohjelmistoon. Konkreettisin tapahtui musiikkipuolella, sillä siirryimme soittolistoihin, jotka perustuivat suosittuihin biiseihin.

Se ei kuitenkaan haitannut Pepeä eikä minua, sillä kaiken uhallakin soitimme ihan itse valitsemiamme biisejä, Rollareista Hurriganesiin ja Muskasta Maaritiin. Saimme vieraiksemme upeita persoonia, joista henkilökohtaisesti valloittavin oli ujo ja arka Jonna Tervomaa, joka ei halunnut puhua sanaakaan tenavatähteydestään eikä koripallourastaan. Andy Mc Coyn kanssa – kiitos Pepen kontaktien – sovimme kolme kertaa haastattelun ajankohdasta. Kertaakaan hän ei saapunut paikalle, mutta se suotakoon hänelle.

Kiffen säilytti paikkansa Kakkosessa, mutta kahden vuoden pesti jäi taakse, samoin Helsingin maisemat ja radiokanava Sport FM. Sain olla mukana sen toiminnassa alusta melkein loppuun asti. Tutustuin siellä moniin ihmisiin ja tuleviin tähtitoimittajiin. Nautin suunnattomasti urheilun ja rokin yhdistämisestä.

Kuvassa Jonna Tervomaa.

ATIK ISMAIL VIIIHTYNYT VÄITTELEMÄSSÄ AKI LINNANAHTEEN KANSSA SPORT FM:N LÄHETYKSISSÄ

Ote teoksesta Atik Ismail: Pelimies – omaelämänkerta, toim. Atik Ismail, kust. Minerva Kustannus, 2016:

Aamuisin sain olla mukana Aki Linnanahteen juontamassa Pelimies- ohjelmassa. Nuoren toimittajan näkemykset poikkesivat usein omistani. Siitäkin syystä viihdyin hyvin lähetyksissä. Väittelymme aiheutti ainakin osassa kuuntelijoita tunteita, ja hyvä niin. Perjantai-iltaisin toimitimme yhdessä mainion Pepe Jürgensin kanssa ”rokkihenkistä” ohjelmaa. Ensimmäinen vieraani oli Martti ”Manu” Suosalo. Pöydän takana istunut ohjelmapäällikkö Aki Linnanahde levitteli käsiään, sillä miljoonia maksanut miksauspöytä teki niin sanotusti tiltin. Siinä sitten jututin yhteen menoon ilman taukoa Marttia toista tuntia elämän eri puolista. Ohjelman päätyttyä Manu nousi kohteliaasti ylös, kätteli ja kiitti kohteliaasti terapiasta.

KANNATTAMATTOMAN SPORT FM- ASEMAN PELASTAJAKSI SBS ROCKIA JA SPORTTIA TUODEN

Ote teoksesta Radio kuuluu kaikille, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

Alku ei ollut helppo.

Taloudellisesti on mennyt aivan surkeasti. Nyt meillä on uusi konsepti, jonka myötä uskon radion lähtevän myös taloudellisesti oikeille urille, sanoi pääosakas Harkimo. Uusi valtti olivat selostukset pääkaupunkiseudun jääkiekkoliigan otteluista. Selostajina olivat J-P Jalo ja Pentti Lindgren. Mainosmyynti annettiin Metromedialle.

Tuuli puhalsi Harkimoa vastaan, mutta apu oli lähellä. Yksi Urheiluradion taajuuksista oli Helsingissä. SBS halusi Iskelmäketjunsa Helsinkiin, mutta sillä ei ollut taajuutta. Nyt oli mahdollisuus järjestellä.

Suomen Urheiluradio solmi SBS Finlandin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Sport FM muutettiin Radio Cityksi, mikä tapahtui marraskuussa 2003. Ketjun omistus säilyi Harkimolla ja kumppaneilla sekä Swellcomilla, mutta suurin osa ohjelmista tuli SBS:ltä, joka hoiti juonnot ja musiikin.

Kuvassa em. selostaja J-P Jalo.

 

HJALLIS HARKIMON SPORT FM- ASEMA KÄYNTIIN MM. TONY HALME REPORTTERINA MUKANA OLLEN

Ote teoksesta Radio kuuluu kaikille, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

Iskelmä- ketjulle oli jo jonkin aikaa haettu taajuutta pääkaupunkiseudulta. Se mahdollistui kiinnostavan ristiinjärjestelyn kautta. Toisena osapuolena oli Harry Harkimon Suomen Urheiluradio Oy, joka oli saanut edellisellä kierroksella erikoisradiotoimiluvan.

Urheilukanava niveltyi osaksi pääomistaja Harkimon muita urheilubisneksiä. Sanomien Swellcom oli mukana kolmanneksen omistuksella. Kanavan toimiluvassa todettiin, että urheiluaiheisilla ohjelmilla on oltava ohjelmistossa huomattava osuus ja eri urheilulajeja tulee esitellä monipuolisesti. Harkimo kaavaili ympärivuorokautista kanavaa niille paikkakunnille, joilla pelattiin jalkapallon Veikkausliigan ja jääkiekon SM- liigan otteluita. Kanava sai nimekseen Sport FM ja se aloitti lähetyksensä syyskuussa 2001 kahdellatoista taajuudella, mukana kolme suurinta kaupunkia.

Arkiaamuihin panostettiin. Nyrkkeilymestari Tony Halme aamureportterina jakoi mielipiteitä, mutta toi myös näkyvyyttä. Ennen puolta päivää puhuttiin tunti toriparlamentissa päivän teemasta, tavattiin päivän urheilupersoona. Iltapäivää hallitsi ajankohtaisohjelma Pelimies, ja alkuilta pyhitettiin urheilutapahtumille sekä niiden arvioimiselle. Myös vedonlyöjät pidettiin ajan tasalla. Myöhäisillassa ajettiin päivän parhaat palat. Pääkohdetyhmä olivat 25-40-vuotiaat miehet; urheilun suurkuluttajat. Musiikki oli aikuisrockia ja sitä soitettiin 4-7 levyä tunnissa. Suurin osa ohjelmistoa ostettiin alihankkijoilta.

Kuvassa Halme.

RADIOVAIKUTTAJAN HENKILÖKUVA: HARRY ”HJALLIS” HARKIMO

Radioasemat, joilla vaikuttanut:

 

Radio Ykkönen/ Radio Ettan (1990-1991) (toimittaja/ juontaja, Hjalliksen haavissa, Aalloilla)

Sport FM (2001-2003) (omistaja, juontaja/ toimittaja (Hjallis Talk Show))

 

Lisäksi maailmanympäripurjehdustaan seurattiin erityisesti Radio Ykkösessä vuonna 1985 kanavan aloittaessa toimintansa. Aseman kanssa oli yhteistyötä muutenkin, esim. Jokereihin liittyen.

 

Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hjallis_Harkimo

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sport_FM  http://www.kaleva.fi/urheilu/kaupallinen-sport-fm-radiokanava-jatkaa-uusin-evain/456637/

RADIOVAIKUTTAJAN HENKILÖKUVA: STADIN SÄKKI/ JOUKO ”JOKE” LINNAMAA

Oikea nimi: Jouko ”Joke” Linnamaa

Radioasemat, joilla vaikuttanut:

 

YLE (1980-1983) (musiikkijuontaja, haastattelija, Viihde 1:llä mm. ohjelma Lainelautamusaa Keski-Eurooppaa ja USAa, yhdessä Klaus Thomassonin kanssa, lauantaiaamuiset musiikkispesiaalit, Hurriganes-historia (4 x 45 min))

Radio Ykkönen/ Radio Ettan (30.8.1985-14.12.1995) (musiikkikirjaston kokoaja, ohjelmapäällikkö, musiikkijuontaja/ toimittaja, Rock-show-ohjelma tiistaisin, iltapäivälähetykset arkisin ainakin nimillä Stadin Säkin iltapäiväsalaattia, Säkin radiopäivällinen, Säkki auki, Sporttisäkki (sunnuntain pitempi makasiiniohjelma illalla), oldies-ohjelmat: Stadin Säkki ja Oldies, Jokeboxi, mukana juontajana myös Ettanin järjestämissä tapahtumissa esim. Rock Summer, Kaivopuiston rock-konsertit)

Radio U103 (1997-1999) (hallinnolliset tehtävät, juontaja) (Ettanin Jokeboxi-ohjelma mukana kuvioissa)

Sävelradio (1999-2002) (musiikkikirjaston kokoaja, musiikkijuontaja, sunnuntainen ohjelma yhdessä Sanna Suutarin kanssa, artistilegendahaastattelut ohjelmassa Kaksi tuntia legendaa)

Sport FM (2002-22.10.2003) (musiikkikirjaston kokoaja, keskipäiväjuontaja, urheilijoiden haastattelut)

Radio Nostalgia (2013) (käsikirjoittaja ja juontaja: Suomi-Diskon historia (kirjoitusta tähän liittyen: http://www.jokelinnamaa.fi/main/Joke_Linnamaa/Diskokulttuurin_historia.html ), 5-osainen ohjelmasarja (kevät 2013, uusintana elo-syyskuu 2013), haastateltavina mm. Antti Einiö, Mape Veijalainen, Tapani Ripatti)

 

Lisää infoa uraansa liittyen biografiassaan sivuillaan: http://www.jokelinnamaa.fi/main/Joke_Linnamaa/Biografia.html

 

Infoa (Sport FM): http://fi.wikipedia.org/wiki/Sport_FM

 

Muuta erityistä uraansa liittyen:

 

Toimii eri tilaisuuksissa DJ:nä/ juontajana 45 vuoden kokemuksella. Myös radiomainoksia tehnyt 1990-luvun puolivälissä Radio Alexille ainakin mainostaen tiettyä ruokapaikkaa.

 

Itse kertomaansa:

 

Nuorimmat jo hahmottavat tarinaa digiajasta,netistä ja Super-DJ-tähdistä ja miljoonista äänitteistä,äänen valikoimisen valtamerestä.
”En kadehdi,mutta nostan hattua ja toivotan menestystä ja rohkeutta,mielikuvitusta ja yleisön arvostamista.”

”Olen kouluttanut seuraavaa DJ-polvea.Ja nyt oppilaani opettavat uutta polvea. Livejuontamisesta sain kaiken perustan radiotyötä varten.Ja kaikki onnistuminen poiki lisää muuta työtä.Moni entinen DJ on nyt uudessa duunissa, DJ on hyvä askel kouluna ulosantiin, esiintymisvarmuuteen.

”Tai sitten olet tehnyt niin monta keikkaa,että olet tunnettu ja useille jo tuttu”.

”YLEISÖ,TAI KUULIJA,AINA TÄRKEIN ASIA”

”MINUN KOULUTTAJANI,HEITÄ KIITÄN.”

 

Kunnianosoitukset:

 

DJ Hall Of Fameen pääsy vuonna 1988

 

Radio Hall Of Fameen v. 2005 ensimmäisen viiden valitun ryhmässä.

Haastattelunsa Radio Helsingin Stadin diskohistoria-ohjelmasarjassa:http://www.radiohelsinki.fi/category/podcast/stadin-diskohistoria/page/2/