Radio Ykkönen/ Radio Ettan/ Radio One, Radio 1, Helsinki, 1985-1995, Markus Similän muistelmia

Markus Similä/ Takki auki (WSOY, kirja, 1993): 

PERUSTETAANPA RADIOASEMA

Heinäkuussa 1985 istuimme Radio Ykkösen toimitusjohtajaksi ja päätoimittajaksi valitun Markku Veijalaisen kanssa lounaalla Pasilan Ravintola Esterissä. Aterian jälkeen otimme kumpikin ruudullisen lehtiön eteemme.

– No niin. Meillä on 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissämme. Mitäs ruvetaan lähettämään?

Asetelmassa oli jotakin hullunkurista. Mape, jonka tunsin vain työkaverina MTV:n viihteestä, ja minä, jo kaiken muun kokenut radiokonkari. Toimitusjohtaja ja toimittaja. Eihän radiotoimintaa näin aloiteta.

En ollenkaan tiedä, miten radioasema perustetaan. Vielä vähemmän tiedän siitä, miten yritystä pyöritetään. Turha kysellä. Minun ei tarvitsekaan tietää.

Lähdin mukaan kun pyydettiin ja tarjottiin kunnon palkka. Matti Anderzén, Sanoma Oy:n varatoimitusjohtaja, oli kaiken takapiru, kummisetä. Ainoa omistajista, jonka takana oli rahaa. Hän valitsi Veijalaisen vetämään yritystä, hän palkkasi minut tekemään ohjelmia. Matti on vanha kaveri Yleisradion ajoilta.

Oli jännittävää ja kummallista mennä työhön, jota ei vielä edes ollut. Tyhjiin huoneisiin odotettiin vasta pöytiä ja tuoleja, kirjoituskoneita ja puhelimia. Studio oli rakenteilla. Pasilan radan toisella puolella seisoivat Yleisradion mahtavat rakennukset torneineen ja MTV, josta olin lähtenyt. Miten tämmöinen nakkikioski voi kilpailussa pärjätä?

Mutta juuri tästähän me Yleisradiossa vain haaveilimme. Että saa tehdä ohjelmaa täyttämättä lappusia, odottamatta päälliköitten siunausta, istumatta sen seitsemissä työryhmissä ja ohjelmistokokouksissa. Otat nauhurin kainaloosi tai menet studioon. Noin vain.

Kaupallisen radion toimintaperiaate on yksinkertainen: kuuntelijoita pitää saada ja ne on pidettävä. Muuten ei ole mitä myydä. Toimittajiakin markkinoitiin. Olimme radiopersoonallisuuksia, air personalities. Knud Mölleristä Anssi Kukkoseen, Pirjo Kauppisesta Joke Linnamaahan.

Oikean radion pitää tietysti mennä sinne missä tapahtuu. Ei meillä ollut aluksi edes ulkolähetysautoa, mutta mentiin vain. Tekniset ratkaisut olivat mitä merkillisimpiä. Kun presidentti saapui joltakin valtiovierailulta, kunniakomppania oli lentokentällä vastassa. Soittokunta katseli kummissaan meidän touhujamme. Johdon päässä oli pieni musta laatikko ja siinä puhelin. Selostin luuriin kyyristyneenä sotilaitten taakse, ettei kukaan olisi nähnyt.

Kultaisia muistoja on papukaijan metsästys. Viikkokaupalla puhuimme mellunkyläläisen Ebban karanneesta lemmikistä, Suomen parhaiten puhuvasta papukaijasta. Kuuntelijat tekivät havaintoja, karkulainen oli nähty jopa harakkaparven johtajana. Eläintieteilijät arvioivat linnun mahdollisuuksia selviytyä syyskylminä öinä. Ohjelma oli ennen muuta nuoren Pirjo Kauppisen show. Kun papukaija oli lopullisesti kadonnut, Pirjo lähti vielä kerran haastattelemaan Ebbaa. Vanhan ihmisen murhe tarttui empaattiseen tyttöön. Kuka meistä vanhoista kyynikoista olisi voinut tehdä tosissaan kysymyksen:

– Niin Ebba, sinun elämääsi on siis astunut toinen lintu?

Ohjelmiston rakenne oli pitkään hyvin joustava, kauniisti sanoakseni. Mitä keksittiin, se tehtiin ja ajettiin taivaalle. Se oli hiton hauskaa, niin kauan kuin sitä kesti.

Uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat radioaseman tärkeä kulmakivi. Eipä vähät mitään, minusta tehtiin uutistoimituksen ensimmäinen päällikkö. En ymmärrä uutisten tekemisestä vieläkään mitään, sen tiesi kyllä toimituksenikin ja hoiti hommansa. Eri asia oli tunkeutua pienenä uutena asemana Ylen ja MTV:n rinnalle tärkeisiin paikkoihin, valtioneuvostoon, eduskuntaan, presidentin linnaan. Siitä tuli minulle suorastaan pakkomielle. Kaikki konstit käytettiin ja se onnistui. Anoin sitten ylennystä takaisin toimittajaksi. Matts Dumell peri paikkani, mutta hän onkin alan ammattimies.

Kahdeksassa vuodessa melkein kaikki on muuttunut. Ohjelmatkin lähetetään ihan ajallaan, muutokseen vaaditaan iso tapaus, ei vain päähän pälkähtänyttä ideaa. Ennen ajeltiin maastoautolla pellossa vain isompia kiviä väistellen, nyt pysytellään tiukemmin tiellä. Radio Ykkönen on jo niin iso yritys, että paluuta entiseen ei enää ole.

Kasvu kertoo onnistumisesta, mutta on siinä jotain haikean surullistakin. Unto Seppänen on sanonut, ettei mikään ole niin ikävä kuin valmiiksi vuoltu puulusikka. Kalikka, jota me lähdimme vuoleskelemaan, alkaa erehdyttävästi muistuttaa radiota.

Markus Similä: Kanava- lehden numerossa 2/2005: 

Radio Ykkönen – menestystarina, joka sai arvottoman lopun 

Yleisradion kansallisen tehtävän puolesta älähdettiin, kun toimitusjohtajan nimitysfarssi nosti keskustelun pintaan. Murehdittiin sitäkin, ettei yksikään kaupallisista radioasemista tarjoa

vaihtoehtoa. Ei tarjoakaan – enää. Oy Radio Ykkönen – Radio Ettan Ab (1985–95) pyrki ja pitkälti pääsikin siihen. Radio Ykkönen palveli kuuntelijoitaan presidentinlinnassa, valtioneuvostossa ja eduskunnassa

usein paremminkin kuin Yleisradio. Valtakunnallisesti merkittäviä selostuksia välittivät myös muut paikallisradiot ympäri Suomen – esimerkiksi itsenäisyyspäivän vastaanotot Linnassa.

Uutispalvelu ja ajankohtaisten tapahtumien – myös urheilun – välittäminen suorina lähetyksinä sai kiitosta. Laadun ja uskottavuuden takasivat tutut taitajat urheiluselostaja Anssi Kukkosesta

ulkomaankommentaattori Knud Mölleriin. Aseman suosikkeihin kuului Tommy Tabermann, jopa Eino S. Repo kuului pitkään uutteriin avustajiin. Haastateltavina olivat lähes kaikki tasavallan tärkeimmät vaikuttajat: eturivissä

Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari – Tarja Halonenkin oli kerran vaalivalvojaisten kommentaattorina. Harri Holkerin hallituksen muodostamista edeltäneissä, nopeasti edenneissä kuvioissa lehtikuvaajat kertoivat pysyneensä

tapahtumien perässä Ykköstä kuuntelemalla. Evankelista Billy Grahamin tilaisuus Olympiastadionilla välitettiin suorana lähetyksenä, samoin paavi Johannes Paavali II:n messu Jäähallista. Jasser Arafatin tiedotustilaisuus,

jonka ajankohta oli turvallisuussyistä epämääräinen, lähetettiin suorana Kalastajatorpalta. Nopeutta radion valttina käytettiin aina hyväksi, ja joustavuus – mihin ohjelmanmuutoksia kavahtava Yleisradio vain harvoin yltää – piti

kuuntelijat ajan hermoilla. Erinomaiset freelance-kirjeenvaihtajat eri puolilla maailmaa kertoivat tapahtumista maailman polttopisteissä. Noina vuosina tapahtui paljon Berliinin muurin sortumisesta Neuvostoliiton

hajoamiseen. Kotimaisista mullistuksista voisi mainita vaikkapa pankkikriisin, jota valottaneet tärkeät tiedotustilaisuudet radioitiin. Viihteen puolella Joke Linnamaa johti tiskijukkien joukkuetta. Kevyen musiikin tarjonta oli

monipuolista: esimerkiksi Tina Turnerin konsertti lähetettiin suorana. Yleisradion hyllyttämä Paavo Einiö soitteli vanhempia äänilevyjä haikeasti svengaten. Klassisen puolella Ykkönen radioi muiden muassa José Carrerasin

ja Montserrat Caballén konsertit sekä joitakin Porvoon suvisoittoja. Kuuntelijat palkitsivat palvelun kuuntelemalla, sehän on kaupallisen radioaseman elinehto. Vuonna 1992 Yleisradioon verrattuna pieni ja kevytrakenteinen

Radio Ykkönen päihitti kuuntelualueellaan Radio Suomenkin. Se oli huikea näyttö. Suosion kukkuloilta alkoi alamäki, mikä vei yhtiön merkillisten vaiheitten kautta vararikkoon ja vaiensi aseman vuoden 1995 lopulla.

Toimitusjohtaja ja päätoimittaja Markku Veijalainen, jonka kanssa olin ollut yritystä perustamassa, jätti uppoavan laivan ja lähti jo keväällä Apu-lehden päätoimittajaksi. Hälytyskellot kilisivät. Radio Ykkösen toimitusjohtajan

tehtäviä rupesi hoitamaan hallituksen puheenjohtaja Risto Uosukainen ja vt. päätoimittajaksi nimitettiin Pirjo Kauppinen. Väkeä vähennettiin yleistä ihmettelyä herättäneellä tavalla. Linjan muutos ja varsinkin minun saamani

potkut olivat uutisköyhän kesän Ruokolahden leijonanpentu. Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan: ”Vain helsinkiläinen Radio Ykkönen on yrittänyt pitää yllä monipuolista tarjontaa, mutta nyt sekin irtisanoo väkeä,

lopettaa erikoistoimituksensa ja supistaa ohjelmistopalvelujaan taloudellisista syistä. Elokuussa on luvassa uuden päätoimittajan mukaan ’entistä energisempi ja linjakkaampi’ kanava. Linjakkuus tarkoittaa tässä yhteydessä

kapeampaa ohjelmistolinjaa. Sinäkin Brutukseni…” Varsinkin Ilta-Sanomissa kiihtyneitä äänenpainoja saanut ja pitkään jatkunut kirjoittelu henkilöityi Pirjo Kauppiseen ja minuun. Annoin haastatteluja aikakauslehdille,

televisiolle ja radioille. Radio Ykkönen alkoi tuottaa samaa ohjelmavirtaa kuin muutkin kaupalliset asemat. Uuden tunnuksen suunnitteli Alvar Gullichsen. Se osui, koska bonk on hauska kone, joka ei toimi.

Saneeraajan maineessa ollut Raymond Moberg pestattiin toimitusjohtajaksi. Myyntijohtajana jatkoi Veijalaisen palkkaama Timo ”Jive” Väänänen. Hänen aikanaan talosta lähti kuulemani mukaan 18 myyntimiestä. Väänänen

itse poistui vähän ennen lopullista loppua Matti Kyllösen johtamaan Crea Videoon.

Mediatutkijalle työmaata

Syksyllä 1995 Helsingin Sanomat (Sanoma Oy:n rahoilla asema oli aikanaan perustettu) kertoi, että ”Radio

Ykkösen pääomistajat suunnittelevat omistusjärjestelyjä. Ainakin Aamulehti-yhtymä ja Helsinki Media ovat kiinnostuneita ottamaan vetovastuun”. Marraskuussa Aamulehden toimitusjohtaja Matti Packalén vahvisti MTV 3:n

talousuutisissa, että neuvottelut olivat jo pitkällä, ja että Ykkösen ohjelmisto suunnataan 30–50-vuotiaille ja puheohjelmiin panostetaan.

Siis täyskäännös! Viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomatkin vakuutti, että Aamulehti on nousemassa pääomistajaksi ja Helsinki Media luopumassa osuudestaan. Kului vain kolme päivää, joiden aikana tilanne muuttui

kokonaan. Helsingin Sanomat kertoi pikku-uutisessa, että ”kaikki aseman osakkeet ovat kaupan”. Aamulehti ei halunnut kommentoida uutta käännettä. Mitä oli tapahtunut? Hufvudstadsbladet, yksi omistajista, tiesi, että

Ykkösessä vallitsee ”totaalinen kaaos”. Kympin uutiset paljasti, että Ykkösen liikevaihto oli pudonnut edellisen vuoden 24 miljoonasta 10 miljoonaan markkaan. Toisin hoidettuna Radio Ykkönen olisi voinut muuttaa koko

sähköisen median kenttää pysyvästi. Konkurssi oli komean tarinan armoton ja arvoton loppu. Jälkiviisaasti sopinee arvailla, että aivan normaalilla liikkeenjohdolla syöksykierre olisi voitu estää. Mitä peliä pinnan alla olikaan

pelattu ja kuinka pitkään? Asianosaiset päättäjät ja vastuun kantajat ovat visusti vaienneet. Tässä olisi mediatutkijalle työmaata. Turhempiakin kiviä lähimenneisyydestä on käännetty.