PAIKALLISRADIOAIHEISESTI OTE TEOKSESTA STADIN DISKOHISTORIA, OSA 7.

Ko. teos, toim. ja kust. Mikko Mattlar, 2017.

Paikallisradioiden ja diskojen yhteistyö toimi molempiin suuntiin. Lokakuussa 1985 Ky-Exitin Club 77:ssä soitti levyjä ”The Incredible Night Train Show Host DJ Toni Tähti” eli kyseisellä aliaksella Night Train- ohjelmaa Radio Cityssä toimittanut Mitja Tuurala. Radiotyö nosti dj- statusta keikkamarkkinoilla ja toisinpäin. Toisinaan dj- historian kerrokset kohtasivat. Helmikuussa 1986 KY- Exitissä vieraili Ettanin Road Show- kiertue, ja samalla radiokanavan toimittajat Joke Linnamaa ja Jay Jay Leskinen palasivat diskoon, jonka edeltäjissä he olivat soittaneet levyjä jo kauan ennen paikallisradioiden läpimurtoa.

”Paikallisradiotoiminta on vakiinnuttanut elämäni ja enää harvoin, tuskin koskaan minua saa liikkeelle Kehä kolmosen ulkopuolelle”, Linnamaa kertoi Ilta-Sanomissa lokakuussa 1986. Helsinkiläisen dj-alan uranuurtaja juhli tuolloin 40-vuotissyntymäpäiviään, keikkavuosia oli takana 18.

Kuvassa em., myös muusikkona tunnettu Tuurala.

Mainokset

PAIKALLISRADIOAIHEISESTI OTE TEOKSESTA STADIN DISKOHISTORIA, OSA 1.

Ko. teos, toim. ja kust. Mikko Mattlar, 2017.

Nuoren polven miksaajien vallatessa pintapaikkoja moni varttuneempi spiikkaava dj löysi uuden työpaikan kaupallisista radioista. Radio City aloitti ensimmäisenä helsinkiläisenä paikallisradiona lähetykset vappuna 1985, ja kanavan ensimmäisiin työntekijöihin kuului muun muassa Njassa, jolla oli jo vahva tausta Lepakon ja rockklubien dj:nä. Saman vuoden syksyllä startannut Radio Ykkönen eli Ettan rekrytoi riveihinsä muun muassa Joke Linnamaan, Takku Kotilaisen, Jay Jay Leskisen, Black Miken, Jallu Jalomäen ja Bunuelin. Sekä kokeneet että nuoret tiskijukat kelpasivat radioon.

”Olin jo Ettanin toisena päivänä mukana rivissä. DJ- työ toi minulle paljon muita duuneja, radiota ja tv:tä”, Linnamaa sanoo. ”Radion timingissakin minulle oli tärkeänä esimerkkinä se, miten Angel soitti aikoinaan Natsalla. Hän näytti sen, miten musaa ja biisien introja pystyi tukemaan puheella, ja siitä ampumaan niitä biisejä eetteriin.”

Ettanin äänipöytä.

 

RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, MEGA EUROHITS WITH JAY JAY- OHJELMAN LÄHETYS, SU 21.7.1991

Juontaja Jay Jay Leskinen, lähetysaika klo 12.00-14.30. Ohjelman parempi sisältö kuuntelulinkin (lähetyksen soittolista) jälkeen.

Kuuntele vuosien jälkeen seuraavasta linkistä:

Haastattelussa Alice Cooper ja Kane Roberts.

Ohjelmassa soitetut musiikkiesitykset:

Bad English/ When I See You Smile

Willie Nile/ Rite Of Spring

Guns N` Roses/ Patience

Beverley Craven/ Promise Me

Marty Brown/ Every Now And Then

Cutting Crew/ I Just Died In Your Arms

Neville Brothers/ Bird On a Wire

Alice Cooper/ Love`s a Loaded Gun

Bonnie Raitt/ Have a Heart

Chesney Hawkes/ The One And Only

Spandau Ballet/ True

Johnny Hates Jazz/ Shattered Dreams

Olé Olé/ Con sola una Mirada

Glenn Frey/ Part Of You, Part Of Me

Kenny G./ Theme From Dying Young

Kane Roberts/ Does Anybody Really Fall In Love Anymore?

Alice Cooper/ I`m Eighteen

Paula Abdul/ Rush Rush

Starland Vocal Band/ Afternoon Delight

Bonnie Raitt/ Something To Talk About

Kane Roberts/ It`s Only Over For You

Guns N` Roses/ Sweet Child O` Mine

Glenn Frey/ The One You Love

Samantha Fox/ More More More

Crowded House/ You`d Better Be Home Soon

Mel Gibson, Bonnie Raitt ja Samantha Fox olivat tulossa haastatteluun lähiviikkoina sekä seuraavana viikonloppuna uutta tuotantoa Johnny Hates Jazz- yhtyeeltä kuuluville ohjelmassa.

c1f805aa-759c-4402-8273-8f91ff839eca

RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, 1985-1995, MAALISKUU 1992: ERITYISIÄ TAPAHTUMIA

Ohjelmatietojen osalta lähes kattavasti tietoja. Tiettyjen ohjelmien omat, erilliset artikkelit löytyvät myös sivustolta kuten myös mukana olleiden muistelmia, radiovaikuttajahenkilökuvia ja omia musiikillisia muistelmia niin ikään.

Aseman ohjelmia lähetysajankohtineen listattuna:http://wp.me/p46kJl-11

Tuotantopuolesta:http://wp.me/p46kJl-az , urheilutoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-jo , hallinnosta:http://wp.me/p46kJl-I , uutistoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-6q + mainokset ja markkinointi:http://wp.me/p46kJl-6D

Megavelin tuottamien lähetysten osalta infoa:http://wp.me/p46kJl-3t http://wp.me/p46kJl-3L

Sunnuntai 1.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Aamutarjotin. Tapani Ruokanen ja Liisa Suurla/ Irja Askola

10.00 Tabermann.

10.05 Marinalaista melankoliaa.

11.00 Fria Ord. Staffan och Stefan

12.00 Jenkki Eurohits with Jay Jay.

14.15 Eurogame.

15.00 Tasavallan takahuone. Kansanedustajat Seppo Kääriäinen (keskusta), Sauli Niinistö (kokoomus), Jörn Donner (Rkp) ja Erkki Tuomioja (Sdp) Markus Similän tentissä.

16.00 New Yorkin poliisi ei ole aseeton. Etsivä Julio Martinez haastateltavana.

16.55 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoilua. HIFK-Jokerit.

19.15 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 2.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Sähkeuutiset 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Klo 7.00 Uutisraportti. Klo 7.30 BBC suomeksi. Klo 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Ukkola eetterissä. Lehdistökatsaus 9.30. Sähkeuutiset 10.00, 11.00.

11.05 Zoom. Kirsi-Marja Muukkonen.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Jalluna keskipäivässä. Sähkeuutiset/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Sähkeuutiset/ nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Klo 17.00 Uutisraportti. Klo 17.55 Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Teleskooppi. Reidar Wasenius.

20.00 Viking musaraati.

21.00 Kuva ja sana.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 3.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.55 Tabermann.

9.05 Vuorenhuiput. Apua laserhoidosta. Asiantuntijana prof. Allan Lassus.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 11.00.

11.05 Enemmän valoa. Mikä on autokauppiaan vastuu ja milloin korjaamo laskuttaa pelkästä valohoidosta? Soittakaa puhelin 1462202. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.00 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 16.30 Tabermann. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua. Welcome to radio english one.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Kustannettua: Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Reissuradio. Veli Kärkkäinen.

20.00 Swinging Blue Jeans-special. Joke Linnamaa haastattelee.

21.00 Finnkino premiere. Jay Jay.

22.00 Jokeboxi.

23.00 Swinging blues jeans. Suora lähetys Hesperian Night Clubista.

00.30-06.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 4.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 11.05 Kirpputori. Sikke Sumari. Puh. klo 10.00 jälkeen numerossa 1464911. 11.30 Jalluna aamussa. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Fria ord.

Kustannettua:

20.00 My Card 8-kärjessä.

21.00 Mikä maa, mikä valuutta.

22.00 Ykkösen ohjelmaa. Illan hämyssä

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 5.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.50 Tabermann.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

10.05 Pippuria ja suolaa. Sirkka Aranko. Talven A-virukset, mykoplasmat ynnä muut pöpöt ja niiden oireet ja hoito. 1462202.

11.00 Juhan on markkinat jatkaa. Uutiset 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutiset/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 16.40 Tabermann. 16.55 Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua. Jokerit-JyP HT.

20.45 Ykkösen ohjelmaa: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 6.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 7.35 Finanssiuutiset.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 9.55 Kustannettua. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua.

18.00 London Calling.

18.30 Eurohits.

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 7.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

8.00 Kustannettua ohjelmaa.

9.00 Haikeasti svengaten. Paavo Einiö.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Stadin Säkin puhelintoiveet. Viikon Koffaaja 11.55. Uutissähkeet 11.00, 12.00.

12.05 New Yorkin tarinoita.

13.00 Uutissähkeet.

13.05 Tähdet tähdet! Jari Kupiainen.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100.

16.00 Uutissähkeet.

16.05 Finnkino Premiere.

17.00 Portinvartijan unelma.

18.00 Kustannettua ohjelmaa.

18.30 American TOP 40. Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/030792.html
22.30-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 8.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

Kustannettua ohjelmaa:

9.00 Aamutarjotin.

10.00 Tabermann.

10.05 Marinalaista melankoliaa.

11.00 Fria ord.

12.00 Jenkki Eurohits with JayJay.

14.15 Eurogame. Tietokilpailu.

15.00 Tasavallan takahuone. Radio Ruuhkasuomi. Yhdessä vai erikseen Eurooppaan? Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenet, kansanedustajat Sinikka Hurskainen (sd), Markku Rossi (kesk), Pekka Haavisto (vihr) ja Sauli Niinistö (kok) pohtivat Pohjolan tulevaisuutta.

16.00 Vuorenhuiput. Apua laser-hoidosta. Asiantuntija prof. Allan Lassus.

16.55 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoa. HIFK-Ässät.

19.15 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 9.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutiset 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Ukkola eetterissä. Lehdistökatsaus 9.30. Uutiset 10.00, 11.00.

11.05 Zoom.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Jalluna keskipäivässä. Uutiset, nyheter: 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutiset, nyheter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

Kustannettua ohjelmaa:

19.00 Teleskooppi.

20.00 Viking musaraati.

21.00 Taivaskanava.

Ykkösen ohjelmaa:

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 10.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.55 Tabermann.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus 9.30, uutiset 10.00.

10.05 Vuorenhuiput. Puhutaan teatterista pienessä Suomessa. Tuija Vuoren haastattelussa teatteriohjaaja Otso Kautto. 11.00 Uutissähkeet.

11.05 Enemmän valoa. Onko oikein että pankki voi yksipuolisesti alentaa vakuuksien arvoja, ja sen perusteella irtisanoa lainat? Soittakaa, asiantuntijat vastaavat. Puhelin 1462202. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola Eetterissä. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30.

15.00 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 16.30 Tabermann. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Kustannettua: Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Reissuradio.

20.00 Finnkino Premiere.

Ykkösen:

21.00 Illan hämyssä. Ettanin musaradio.

24.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 11.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: klo 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet: 10.00, 11.00. 11.05 Kirpputori. 11.30 Jalluna aamussa. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: welcome to Radio English one.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Koripalloilua. ToPo-UU. Selostajina Ari Wiskari ja Esko Karhunen.

Kustannettua:

20.30 My card 8-kärjessä.

21.30 Mikä maa, mikä valuutta.

Ykkösen:

22.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 12.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.50 Tabermann.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 10.05 Pippuria ja suolaa. Suomalainen mies – rakastettava rahjus, tympeä tyranni vai elegantti euromies? Suomalaisesta miehestä keskustelevat Keijo Markova ja Pirjo Tuohimaa. 11.00 Juhan on markkinat jatkaa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutiset/nyhter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 16.50 Tabermann. 16.55 Kustannettua: ”K-kaupan ruoassa on makua”. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English one.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua. Jokerit-Tappara. Selostajana Anssi Kukkonen.

20.45 Ykkösen: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 13.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 7.35 Finanssiuutiset.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Radio English one.

18.00 Yrittäjäruuvi.

18.30 Jenkki Eurohits.

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 14.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

8.00 Sally Show Time.

9.00 Haikeasti svengaten.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Stadin Säkin puhelintoiveet! Klo 11.00, 12.00, 13.00 Uutissähkeet.

13.05 Kuuluvatko melu, pakokaasut ja ruuhkat Helsinkiin? Ympäristöjohtaja Pekka Kansanen, liikennesuunnittelupäällikkö Heikki Salmivaara sekä kaupuginvaltuutetut Heidi Hautala (vihreät) ja Harry Bogomoloff (kokoomus) keskustelevat autojen aiheuttamista ongelmista. Puheenjohtajana suorassa lähetyksessä Markus Similä.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100.

15.00 Uutissähkeet.

16.00 Uutissähkeet.

16.05 Finnkino premiere. Elokuvakatsaus.

17.00 Jääkiekkoilua: Jokerit-Tappara. Selostajana Anssi Kukkonen.

19.15 Welcome to Radio English one.

19.45 American Top 40 by Stimorol.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/031492.html

Kuuntele koko lähetys ilman musiikkeja:

Musiikkien kanssa lähes koko lähetys:https://www.mixcloud.com/magomusa/playlists/american-top-40-14th-of-march-92/ https://www.audiomack.com/song/magomusa/american-top-40-31492

22.45-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 15.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

Kustannettua ohjelmaa:

9.00 Aamutarjotin.

10.00 Tabermann.

10.05 Marinalaista melankoliaa. Anders Zorn – muita kesänäyttelyitä. Uusia kuluttajaoppaita lamasta ja EY:stä.

11.00 Fria ord.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.15 Eurogame.

15.00 Tasavallan takahuone. Puolustus- ja turvallisuuspolitiikan uudet haasteet. Kansanedustajat Pertti Paasio, Anssi Rauramo ja Jaakko Laakso, vieraana eduskunnassa EVA:n toimitusjohtaja Jaakko Iloniemi.

16.00 New York stories. Mm. taiteesta, pankkielämästä, sekä siirtolaisuudesta New Yorkissa. 16.55 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoilua. HIFK-Kalpa.

19.15 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 16.3.1992

Tiistai 17.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.55 Tabermann.

9.05 Mikke aamussa. Lehdistökatsaus 9.30, uutiset 10.00, 11.00.

11.05 Enemmän valoa. Kesä tulee ja loma-asuntoja markkinoidaan tänäkin vuonna liian usein rahat-pois-periaatteella. Asiantuntijoina kuluttajavalituslautakunnasta ylitarkastaja Kirsi-Marja Piikki ja Kuluttajaliitosta kuluttajasihteeri Ulla Toivonen. Soittakaa suorana lähetykseen numeroon 1462202!

12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.00 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 16.30 Tabermann. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 London Calling.

Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Reissuradio.

20.00 Finnkino premiere.

21.00 Kriisipuhelin. Tämä uusi ohjelma on syntynyt tarpeeseen. Ihmisten hätä, pelko ja turvattomuus ovat niin rajusti lisääntyneet, elämän tosiasioista on saatava puhua. Tähän suoraan lähetykseen voi soittaa numeroon 1462202 ja keskustella vaikeuksistaan. Studiossa Purtsi Purhonen.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 18.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Mikke aamussa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 11.05 Kirpputori. 11.30 Mikke jatkaa. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 uutisraportti. 17.55 Kustannettua ohjelmaa.

18.00 London Calling.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Fria Ord.

20.00 Mikä maa, mikä valuutta. Kustannettu.

21.00 My card 8-kärjessä. Kustannettu.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 19.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.50 Tabermann.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

10.05 Pippuria ja suolaa.

11.05 Juhan on markkinat. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutiset 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 16.40 Tabermann. 16.55 Kustannettua ohjelmaa.

18.00 London Calling.

18.30 Jääkiekkoilua.

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 20.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00, 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 7.35 Finanssiuutiset.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 9.55 Kustannettua: K-kaupan ”ruuassa on makua”. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30. 14.35 Kustannettua: Ile Kylävaara taxi-kuski by bilia.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisrapotti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English One.

18.00 BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua. HIFK-TPS.

21.00 Kustannettua: Ässä-Visa.

21.30 Jenkki Eurohits with JayJay.

24.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Lauantai 21.3.1992

American TOP 40. Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/032192.html

Sunnuntai 22.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Aamutarjotin. Kustannettu.

10.00 Tabermann.

10.05 Tasavallan takahuone.

11.00 Fria Ord.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.15 Eurogame.

15.00 Koripalloa: Pantterit-UU.

16.55 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoa.

19.15 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 23.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Sähkeuutiset 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Aamussa Mikke. Lehdistökatsaus 9.30. Sähkeuutiset 10.00, 11.00.

11.05 Vuorenhuiput.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Jalluna keskipäivässä. Sähkeuutiset 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Sähkeuutiset 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti. 17.30 Kustannettua ohjelmaa.

18.00 London Calling.

18.30 Illan hämyssä.

20.00 Viking musaraati.

21.00 Taivaskanava. Kustannettu.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 24.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: klo 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 7.30 8.35 8.55 Tabermann.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus 9.30, uutiset 10.00, 11.00.

11.05 Enemmän valoa. Kevät on kiireistä omakotirakentamisen aikaa, mutta mitä tehdä, kun toimitukset myöhästelevät, liikkeet lähettävät kelvotonta tavaraa tai väävänväristä tiiliä?. Soittakaa, asiantuntijat vastaavat. Puhelin 1462202.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Mikke keskipäivässä. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30.

15.00 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 16.40 Tabermann. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to radio english one.

Kustannettua:

18.00 Sally Albatross saapuu neitsytristeilyltä.

19.00 Jääkiekkoilua. Jokerit-Ässät. Selostajana Ari Viskari.

Kustannettua:

20.50 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

21.20 Kriisipuhelin. Tämä ohjelma on syntynyt tarpeeseen. Ihmisten hätä, pelko ja turvattomuus ovat niin rajusti lisääntyneet, elämän tosiasioista on saatava puhua. Tähän suoraan lähetykseen voi soittaa numeroon 1462202 ja keskustella vaikeuksistaan. Studiossa Purtsi Purhonen.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 25.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Klo 7.00 Uutisraportti. Klo 7.30 BBC suomeksi. Klo 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

11.05 Kirpputori.

11.30 Jalluna aamussa jatkaa.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Keskipäivässä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. Klo 17.00 Uutisraportti.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua. HIFK-JyPHT. Selostajana Anssi Kukkonen.

21.00 Mikä maa, mikä valuutta.

22.00 My card 8-kärjessä.

23.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 26.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.50 Tabermann.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 10.05 Pippuria ja suolaa. Yksinhuoltajuuden ihanuus ja kurjuus. Keskustelemassa toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo, varatuomari Irma Hietanen sekä toimittaja Sirkka Aranko. 11.05 Juhan on markkinat. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Mikke keskipäivässä. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 14.00, 14.30. 14.35 Taxikuski.

15.05 Säkki auki. Uutiset/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30. 17.00 Uutisraportti. 16.40 Tabermann.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Tietoviikon ykköset.

19.30 Reissuradio.

20.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 27.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 7.35 Finanssiuutiset.

9.05 Juhan on markkinat. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet: 10.00, 11.00. Klo 9.55 Kustannettua: K-kaupan ”ruoassa on makua”. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Juhan on markkinat. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30. Klo 14.35 Kustannettua: Ile Kylävaara taxi-kuski by bilia.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti. Klo 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English one.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua: Jokerit-Ässät. Selostajana Anssi Kukkonen.

Kustannettua:

21.00 Ässä visa.

21.30 Jenkki Eurohits.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 28.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

8.00 Sally Show Time.

9.00 Haikeasti svengaten.

10.00 Uutissähkeet. Kustannettua.

10.05 Gevallan odottamaton vieras. Ykkösen:

10.20 Stadin säkin puhelintoiveet! Klo 11.00, 12.00, 13.00 Uutissähkeet.

13.05 Tähdet tähdet. Vieraana Suomen euroviisulaulukilpailujen ehdokas Pave Maijanen.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100. Klo 15.00 Uutissähkeet. 16.00 Uutissähkeet.

16.05 Finnkino premiere.

17.00 Portinvartijan unelma. (Radio Ruuhkasuomi, Tku.) Kustannettua:

18.00 Welcome to Radio english one.

18.45 American TOP 40. Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/032892.html

22.45-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 29.3.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Aamutarjotin.

10.00 Tabermann.

10.05 Tasavallan takahuone. Työministeri Ilkka Kanervan hastattelun jälkeen keskustelevat kansanedustajat Jukka Roos (sdp), Elli Rimmi (vasemmistoliitto) ja Matti Vanhanen (keskusta). Toimittajana Markus Similä.

11.00 Fria Ord.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.15 Eurogame. Kevään merkit -näyttely Messukeskuksessa.

15.00 Koripalloilua. Finaaliottelussa vastakkain: Pantterit-HNMKY. Selostajina Ari Wiskari ja Esko Karhunen.

16.55 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoilua. HIFK-JyPHT. Selostajana Anssi Kukkonen.

19.15 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 30.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Vieraana ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen. Toimittaja Matts Dumell. Sähkeuutiset: 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.05 Ukkola eetterissä. Lehdistökatsaus 9.30. Sähkeuutiset 10.00, 11.00.

11.05 Vuorenhuiput. Tuija Vuoren haastattelussa ohjaaja Leena Havukainen.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Jalluna keskipäivässä. Sähkeuutiset/nyheter 13.00, 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Sähkeuutiset/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisrapotti. 17.30 Taksikuski. 17.55 Radio English One.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Teleskooppi.

20.00 Viking musaraati.

21.00 Taivaskanava.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 31.3.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: klo 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 8.55 Tabermann.

9.05 Jalluna aamussa. Lehdistökatsaus klo 9.30, Uutiset klo 10.00, 11.00.

11.05 Enemmän valoa. Onko kohtuullista että lastenlääkäri veloittaa 700 mk lyhyestä kotikäynnistä? Puhelin 1462202. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Ukkola eetterissä. Uutissähkeet/nyheter: klo 13.00, 14.00, 14.30.

15.00 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter: klo 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Klo 16.40 Tabermann. 17.00 Uutisraportti. 17.55 Kustannettua: Welcome to Radio English one. Kustannettua: 18.00 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

18.30 Jääkiekkoilua. Jokerit-Ässät.

21.00 Finnkino premiere.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, 1985-1995, KESÄKUU 1992: ERITYISIÄ TAPAHTUMIA

Ohjelmatietojen osalta lähes kattavasti tietoja. Tiettyjen ohjelmien omat, erilliset artikkelit löytyvät myös sivustolta kuten myös mukana olleiden muistelmia, radiovaikuttajahenkilökuvia ja omia musiikillisia muistelmia niin ikään.

Aseman ohjelmia lähetysajankohtineen listattuna:http://wp.me/p46kJl-11

Tuotantopuolesta:http://wp.me/p46kJl-az , urheilutoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-jo , hallinnosta:http://wp.me/p46kJl-I , uutistoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-6q + mainokset ja markkinointi:http://wp.me/p46kJl-6D

Megavelin tuottamien lähetysten osalta infoa:http://wp.me/p46kJl-3t http://wp.me/p46kJl-3L

Maanantai 1.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Vieraana 35 vuotta Helsingin kaupungin valtuutettuna ollut Georg C. Ehrnrooth. Toimittajana Matts Dumell. 6.00, 8.00, 9.00 Sähkeuutiset. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.00 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 

11.05 Vuorenhuiput. Haastattelussa muusikko Pekka Ruuska. Tuija Wuori.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot.

13.00 Uutissähkeet.

14.00 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet/ nyheter: klo 14.00, 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti.

18.00 BBC suomeksi.

Kustannettua:

18.30 Haloo Helsinki.

18.45 Miesten kymppi.

19.00 Ettanin ohjelmaa: Illan hämyssä.

Kustannettua:

20.00 Viking musaraati.

21.00 Taivaskanava. Kustantaja: Kuva ja Sana.

21.30 Ykkösen ohjelmaa: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 2.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 6.00, 8.00, 9.00. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.00 Kuumat aallot. 10.00, 11,00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet/nyheter: 13.00, 14.00, 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30.

14.00 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet/nyheter 14.00, 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 17.00 Uutisraportti.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Kustannettua:

Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Navaran matkalaukkumies.

20.00 Finnkino premiere. Jay Jay.

21.00 Kriisipuhelin. Suoraan lähetykseen voi soittaa puh. 1462202. Studiossa Purtsi Purhonen.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 3.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet/nyheter 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Keep On Trucking.

20.30 Illan hämyssä.

Kustannettua ohjelmaa:

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Hgin Kaupungin Päihdeasiaintsto.

21.10 My Card 8-kärjessä. Kuuntelijoiden oma lista.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 4.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

11.05 Tabermann Crusoe. Kesäohjelmasarjassaan Tommy Tabermann puhuu vieraidensa kanssa saaresta ja samalla vieraista itsestään, heidän elämänkokemuksestaan. Avausohjelman vieraana on Kansallisbaletin johtaja Jorma Uotinen.

11.30 Radio Vaahteraliiga. Timo Everi & Jarkko Sipilä.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet/nyheter: 14.00, 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00. 16.55. Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua.

18.00 London calling.

18.30 Illan hämyssä.

19.00 Kustannettua: Reissuradio.

20.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 5.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Klo 8.40 Takapihan timantti: Helsingin kaupungin rakentaminen. Uutissähkeet: 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus. 9.55 Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet: klo 10.00, 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet klo 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet/nyheter: 14.00, 14.30, 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Klo 17.00 Uutisraportti. 17.30 Kustannettua: Veneradio. Freyr Riska.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Jenkki Eurohits. Jay Jay. 

21.00 Kustannettua: Omatoimisen muutoksen ohjelma.

21.10 Ässä visa.

21.40 Ykkösen: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 6.6.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

8.30 Radio vaahteraliiga.

9.00 Haikeasti svengaten. Paavo Einiö.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Ettanin ja radio kuku, Tallinna, yhteistoivekonsertti.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko jaffa hot 100.

16.05 Finnkino premiere.

17.00 Vuorenhuiput. Vieraana Pekka Ruuska.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.45 American Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/060692.html

22.15 Illan hämyssä.

24.00-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 7.6.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

Kustannettua ohjelmaa:

9.00 Aamutarjotin. Tapani Ruokanen ja Liisa Suurla/ Irja Askola.

10.00 Sunnuntaivieras. Valtakunnansovittelija Jorma Reini.

11.00 Jenkki Eurohits.

13.00 Radio Ykkösen Kaivopuiston rock-konsertti.

Wigwamin esiintymistä:

n. 19.00 Jalkapalloilua. HJK-MyPa.

20.15 Illan hämyssä.

Kustannettua:

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Hgin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 8.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Sähkeuutiset 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.00 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00.

11.05 Vuorenhuiput. Vieraana näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.00 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 15.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti. Klo 16.00-18.00 Ettan Islannissa.

18.00 London calling. BBC suomeksi. Uutiset. Uutisraportti. Listahitit.

18.30 Kustannettua: Haloo Helsinki.

18.45 Miesten kymppi.

19.00 Ettanin: Illan hämyssä.

Kustannettua:

20.00 Esso Tiikerin satutuokio.

20.05 Viking musaraati.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Kustantaja: Hgin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 Taivaskanava. Kustantaja: Kuva ja Sana.

Ykkösen:

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 9.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 6.00, 8.00, 9.00, 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet: 14.00, 15.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti. 16.00-18.00 Ettan Islannissa.

18.00 London Calling.

Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Navaran matkailulaukkumies.

20.00 Finnkino premiere.

Kustannettua:

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 Kriisipuhelin. Suora lähetys, puh. 1462202. Studiossa Purtsi Purhonen.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 10.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 15.00, 16.00. Uutisraportti 17.00. 16.00-18.00 Ettan Islannissa.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Keep on trucking.

20.00 Esso Tiikerin satutuokio.

20.05 Keep on trucking.

20.30 Haloo Helsinki.

20.45 Illan hämyssä.

Kustannettua:

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Hgin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 My card 8-kärjessä. Kuuntelijoiden oma lista.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 11.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 11.05 Tabermann Crusoe. 11.30 Radio vaahteraliiga. 12.00 Uutisraportti.12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet: 14.00, 15.00, 16.00. Uutisraportti 17.00. Klo 16.55 Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua.

18.00 London Calling.

18.30 Jalkapalloilua. HJK-FC-Ilves.

20.15 Illan hämyssä.

Kustannettua:

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Hgin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 12.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. 8.40 Takapihan timantti: Helsingin kauniit saaret ja rannat. 6.00, 8.00, 9.00 Uutissähkeet. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus. 9.55 Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua.

10.05 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. 14.00, 15.00, 16.00. Uutissähkeet. Kustannettua 15.30 Veneradio. 17.00 Uutisraportti.

16.00-21.00 Hietsun Beach Party. Radio Ykkösen ja Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen järjestämä rantajuhla. Esiintyjinä Murrit, Freud Marx Engels & Jung, Sambesi, Lapinlahden Linnut. Kustannettua:

21.00 Ässä-Visa.

21.30 Jenkki Eurohits.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 13.6.1992

7.00 Aamun sarastessa.

8.30 Radio Vaahteraliiga.

9.00 Haikeasti svengaten.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Stadin Säkin toivekonsertti, puh. 1464911 tai fax 1461770. Upea Uusimaa -tapahtuma Senaatintorilla. 12.00, 13.00 Uutissähkeet.

13.00 Hotelli Hannikainen.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100. 15.00, 16.00 Uutissähkeet.

16.05 Finnkino premiere.

17.00 Upea Uusimaa -tapahtuma. Esiintyjinä Senaatintorilla: Heart Hill ja Ärwäke.

19.00 American Top 40 By Stimorol.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/061392.html
Kuuntele koko lähetys ilman musiikkeja:

22.25 Illan hämyssä.

24.00-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 14.6.1992

7.00 Aamun sarasteessa.

Kustannettua:

8.00 Aamutarjotin.

9.00 Ettan Golf Tournament 1992. Suora lähetys St. Laurence Golfista, Lohjalta.

11.00 Fria Ord.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.30 Rapakalja.

15.00 Radio Vaahteraliigan Motorola NMT-raportit.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

21.00 Kustannettua: Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 15.6.1992

6.00 Auringonvarjot auki. Sähkeuutiset 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.00 Kuumat aallot. Uutissähkeet klo 10.00, 11.00. 11.05 Vuorenhuiput. Vieraana Anneli Saaristo. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet klo 13.00.

14.00 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet klo 14.00, 15.00, 16.00. Klo 17.00 Uutisraportti.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

Kustannettua:

18.30 Haloo Helsinki.

18.45 Miesten kymppi.

19.00 Jalkapallotietovisa.

19.30 Illan hämyssä.

Kustannettua:

20.00 Esso tiikerin satutuokio.

20.05 Viking musaraati.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Kustantaja: Hgin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 Taivaskanava. Kustantaja: Kuva ja Sana.

Ykkösen:

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 16.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 6.00, 7.00, 8.00, 9.00. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Klo 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kohti iltapäivää. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 15.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä, kustantaja: HVR.

19.00 Navara matkalaukkumies.

20.00 Esso Tiikeri satutuokio.

20.10 Finnkino premiere.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Kustantaja: Helsingin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 Kriisipuhelin.

23.00-6.00 Yön sylissä.

Keskiviikko 17.6.1992

6.00 Auringonvarjot auki. Uutissähkeet 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 15.00, 16.00. Kustannettua: K-kaupan ruoassa on makua. Uutisraportti 17.00.

18.00 Keep on trucking.

20.00 Esso Tiikerin satutuokio.

20.05 Media report.

21.00 Kustannettua: Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 My card 8-kärjessä. Kuuntelijoiden oma lista.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 18.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet 6.00, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35. Lehdistökatsaus 9.30.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 11.05 Tabermann Crusoe. Tommy Tabermannin vieraana säveltäjä Heikki Sarmanto. 11.30 Radio Vaahteraliiga. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 15.00, 16.00. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling.

18.30 Kustannettua: Kaukopuhelu.

19.00 Illan hämyssä.

20.00 Kustannettua: Essotiikerin satutuokio.

20.10 Illan hämyssä.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma.

21.10-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 19.6.1992

Lauantai 20.6.1992

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/062092.html

Sunnuntai 21.6.1992

Maanantai 22.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Sähkeuutiset 6.00, 8.00, 9.00. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00. 11.05 Vuorenhuiput. Nainen kirjailijana – yhä vieläkö kummajainen. Aamukahviseurana kirjailija Leena Lander. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.00 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 14.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Illan hämyssä.

18.45 Kustannettua: Miesten kymppi.

19.00 Jalkapallotietovisa.

19.30 Illan hämyssä.

20.00 Kustannettua: Esso Tiikerin satutuokio.

20.05 Viking musaraati.

21.00 Kustannettua: Omatoimisen muutoksen ohjelma.

21.10 Kustannettua: Taivaskanava.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 23.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 6.00, 7.00, 8.00, 9.00. 7.30 BBC suomeksi. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot kuljettaa Juha Kakkuri. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 15.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti.

18.00 London calling.

Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä. Kustantajaa: HVR.

19.00 Navara matkalaukkumies.

20.00 Esso tiikeri satutuokio.

20.10 Finnkino premiere.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Kustantaja: Helsingin kaupungin päihdeasiaintsto.

21.10 Kriisipuhelin. Suoraan lähetykseen voi soittaa puh. 1462202. Studiossa Pertti Purhonen.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin musaradio.

Keskiviikko 24.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki 6.00, 8.00, 9.00 Uutissähkeet. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. Mukana Sörkkä Rock -tapahtumassa. Uusissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Sörkkä Rock -tapahtumassa. Uutissähkeet 15.00, 16.00. 17.00 Uutisraportti.

18.00 Keep on trucking.

Kustannettua:

20.00 Esso Tiikerin satutuokio.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 25.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. 6.00, 8.00, 9.00 Uutissähkeet. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. 10.00, 11.00 Uutissähkeet. 11.05 Tommy Tabermannin vieraana Hannele Luukkonen. 11.30 Radio Vaahteraliiga. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Kuumat aallot. 13.00 Uutiset. 14.05 Mansikoita kermavaahdolla. 14.00, 15.00, 16.00 Uutissähkeet. Kustannettua: 16.55 K-kaupan ruoassa on makua. 17.00 Uutisraportti.

18.00 BBC suomeksi.

Kustannettua:

18.30 Kaukopuhelu. Tuottaja Delta-Media.

19.00 Truckers festival.

19.30 Kaupasta kuluttajalle.

20.00 Esso Tiikeri satutuokio.

20.10 Illan hämyssä.

21.00 Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 26.6.1992

6.00 Aurinkovarjot auki. Uutissähkeet: 8.00, 9.00. 7.30 BBC suomeksi. 9.30 Lehdistökatsaus.

10.05 Kuumat aallot. Uutissähkeet 10.00, 11.00, 12.00. 11.05 Kesäkohtaamisia. 12.15 Kuumat aallot. Uutissähkeet 13.00.

14.05 Mansikoita kermavaahdolla. Uutissähkeet 14.00, 15.00, 16.00, 17.00. 17.30 Veneradio.

18.00 London calling.

18.30 Jenkki Eurohits. Klo 20.00-20.10 Kustannettua: Esso Tiikeri satutuokio.

18.30 Nightdrivers.

23.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 27.6.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

8.30 Radio Vaahteraliiga.

9.00 Haikeasti svengaten. Nostalgista jazzia, swingiä, iskelmä- ja tanssimusiikkia Paavo Einiön musiikkikokoelmasta.

10.00 Uutissähkeet.

10.05 Stadin Säkin toivekonsertti. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutissähkeet.

12.05 Finnkino premiere.

13.00 Uutissähkeet.

13.05 Hotelli Hannikainen.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100. Uutissähkeet 15.00. 16.00 Uutissähkeet.

16.05 Georg Malmsténin 90-vuotiskonsertti. Suora lähetys Itäkeskuksen monitoimitalosta.

17.00 Liljankukka ja tulenliekki. 1/3. Toivo Kärjen monet kasvot. Lähetyksen sisältö:http://wp.me/p46kJl-cq

Kuuntele:

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.45 American Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/062792.html

22.00 Illan hämyssä.

24.00-7.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 28.6.1992

7.00 Aamun sarastaessa.

Kustannettua:

9.00 Aamutarjotin.

10.00 Viimeiset oikeat olympialaiset. 1/3. Haastattelussa vuonna 1952 Helsingin kisojen lehdistösihteerinä toiminut Patricia Seppälä.

11.00 Amazonin sademetsät ja maapallon tulevaisuus. Dosentti Jukka Salo kertoo tutkimusretkistään Amazoniaan.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.30 Rapakalja. Tietovisa.

15.00 Radio Vaahteraliigan motorola NMT-raportit.

18 .00 BBC suomeksi.

18.30 Jalkapalloilua. HJK-FC Oulu. Selostaja Anssi Kukkonen.

20.15 Illan hämyssä.

21.00 Kustannettua: Omatoimisen muutoksen ohjelma. Helsingin kaupungin päihdeasiaintoimisto.

21.10 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 29.6.1992

Tiistai 30.6.1992

RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, 1985-1995, MARRASKUU 1992: ERITYISIÄ TAPAHTUMIA

Ohjelmatietojen osalta lähes kattavasti tietoja. Tiettyjen ohjelmien omat, erilliset artikkelit löytyvät myös sivustolta kuten myös mukana olleiden muistelmia, radiovaikuttajahenkilökuvia ja omia musiikillisia muistelmia niin ikään.

Aseman ohjelmia lähetysajankohtineen listattuna:http://wp.me/p46kJl-11

Tuotantopuolesta:http://wp.me/p46kJl-az , urheilutoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-jo , hallinnosta:http://wp.me/p46kJl-I , uutistoimituksesta:http://wp.me/p46kJl-6q + mainokset ja markkinointi:http://wp.me/p46kJl-6D

Megavelin tuottamien lähetysten osalta infoa:http://wp.me/p46kJl-3t http://wp.me/p46kJl-3L

Tässä kuussa lähetetty Säkki auki- ohjelma osittain, musiikkisisältö:http://wp.me/p46kJl-gO

Kuuntele:http://yourlisten.com/magomusa/radio-ettan-1992-and-radio-city-broadcast-samples

Sunnuntai 1.11.1992

Maanantai 2.11.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.30.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00.

10.05 Päivän puheita. Markus Similä.

10.30 Elämää stadissa jatkuu. Uutissähkeet 11.00.

12.00 Uutisraportti.

12.30 Iltapäivä hihasillaan. Ilkka Kylävaara. Uutissähkeet 13.00, nyheter 13.30, 14.00.

14.05 Vuorenhuiput. Tuija Wuori. Lapsettomuus, naiseus ja naisliike muuttuvassa Euroopassa . . .

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Kustannettua: Teleskooppi. Reidar Wasenius.

19.00 Suhteet. Kaikki ihmissuhteista, seksistä ja rakkaudesta. Reidar Wasenius.

19.30 Reissuradio. Veli Kärkkäinen. 

20.00 Koripallovisa.

20.30 Illan hämyssä.

21.00 Taivaskanava. Kustantaja: Kuva ja Sana.

21.30 Radio Ykkönen: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 3.11.1992

6.00 Suoraan sängystä. Tommy Tabermann. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset klo 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet: 10.00.

10.05 Päivän puheita.

10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Siirappia. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 13.30.

13.05 Tähdet, tähdet. Jari Kupiainen.

14.05 Elämää stadissa. Uutissähkeet 14.00, 14.30. Raportit Eduskunnasta, jossa äänestetään hallituksen energiapoliittisesta selonteosta ja viidennestä ydinvoimalasta.

15.05 Säkki auki. Stadin Säkki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling. BBC suomeksi. Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Navaran matkalaukkumies. Tuottaja: Travelkey. Kustannettua:

20.00 Ladies night.

21.00 Kriisipuhelin. Purtsi Purhonen. Soita suoraan lähetykseen, numero 1462202.

23.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin yöradio.

Keskiviikko 4.11.1992

6.00 Aamusamppanjaa. Sikke Sumari. 6.00, 6.30, 8.00 ja 9.00 Uutissähkeet. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.35 Finanssiuutiset.

9.05 Elämää stadissa. 9.30 Lehdistökatsaus. 10.00 Uutissähkeet. 10.05 Päivän puheita. 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. 13.00 ja 14.00 uutissähkeet. 13.30 nyheter.

14.05 Enemmän valoa. Koti- ja postimyynnistä aiheutuu vaikeuksia luottokorttitietonsa antaneille. Asiantuntijat vastaavat, puh. 1464911.

15.05 Säkki auki. 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30 uutissähkeet/nyheter. 17.00 Uutisraportti.

18.00 BBC suomeksi.

18.30 Kustannettua: Haloo Helsinki.

18.45 Ykkösen ohjelmaa: Illan hämyssä.

20.00 Kustannettua: Perusturva, Suomi 75 vuotta. 8/10. Aiheena työttömyys. Tuottaja Tiedoxi.

20.30 Spies-visailu.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 5.11.1992

6.00 Ruusukvartsia. Tuija Wuori. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus klo 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. Uutissähkeet 11.00. 10.30 Elämää stadissa. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Pippuria ja suolaa. Työajoista ja niiden joustomahdollisuuksista keskustelevat ylilääkäri Markku Partiainen, puheenjohtaja Ritva Savtschenko ja toimittaja Sirkka Aranko.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua: HIFK-Ässät. Selostaja Anssi Kukkonen.

21.00 Jälkikoffit.

21.30 Kohtauspaikka.

22.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 6.11.1992

6.00 Näin on marjat. Kirsi- Marja Muukkonen. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Golf World Cup-raportti klo 7.50. Finanssiuutiset 8.35.

9.05 Elämää stadissa. Golf World Cup-raportti 9.20. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00.

10.05 Päivän puheet.

10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Kirpputori. Sikke Sumari. Soita lähetykseen 1462202.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Golf World Cup-raportti 15.50. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Eurohits with JayJay. Golf World Cup-raportti.

19.00 Kustannettua:

21.00 Sokkotreffit. Kustantaja: Televerkko Oy. Ykkösen:

23.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 7.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa. Golf World Cup-raportti 7.50.

8.00 Nauti pois. Kustannettu.

9.00 Haikeasti svengaten. Paavo Einiö. Golf World Cup-raportti 9.20. Uutissähkeet 10.00

10.05 Zetor-toivekonsertti. Kustannettu. Uutissähkeet 11.00, 12.00. Ski-Expo-raportit 11.05, 12.05 Viikon koffaaja. 11.55 Kustannettu.

12.05 Finnkino premiere. Jay Jay. Ski-Expo-raportti 12.30. 13.00 Uutissähkeet.

13.05 Hotelli Hannikainen. Heikki Harma. Ski-Expo-raportti 13.30.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko jaffa hot 100. Ski-Expo-raportit 14.05, 14.55. Uutissähkeet 15.00.

15.00 Koripalloa: Topo-Pantterit. World Golf Cup-raportti 15.50.

17.00 Iltapäivä hihasillaan.

18.00 London calling.

18.45 Golf World cup-raportti.

19.00 My card american Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/110792.html

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 8.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa. 8.50 Golf World Cup-raportti.

Kustannettua:

9.00 Aamutarjotin. Studiossa Marja Laine, Mikko Löyttyniemi ja Jyrki Lohva rumpuineen. Toim. Tapani Ruokanen ja Liisa Suurla/ Irja Askola. Uusinta.

10.00 Golf World Cup-raportti.

10.05 Oopperan haamut. Vanhan oopperan pitkäaikaiset työntekijät kertovat työstään ja ajatuksistaan siirtyessään uuden oopperatalon suojiin.

11.00 Fria ord. Staffan och Stefan. 11.30 Ski-Expo-raportti.

12.00 Jenkki Eurohits with Jay Jay. 12.30, 13.00, 14.00 Ski-Expo-raportit.

14.30 Rapakalja tietovisa.

15.00 Avaruuden ikkuna. Markku Manninen. Astrologisia kysymyksiä ja vastauksia. 15.00 ja 15.30 Ski-Expo-raportit.

15.30 Ettanin musaradio. 15.50 Golf World Cup-raportti.

Kustannettua:

16.00 Tulevaisuuden rakentajat. Eino Nykänen. 16.55 Ykkösen ohjelmaa: Tabermann.

17.00 Jääkiekkoilua. Vastakkain: Jokerit-JyP HT.

19.20 Golf World Cup-raportti. Kustannettua:

19.30 Jokereiden jälkipelit.

20.00 American Countdown.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 9.11.1992

6.00 Kukon aikaan. 6.00, 6.30, 8.00, 8.30 ja 9.00 Uutissähkeet. 7.00 Uutisraportti. 7.30 BBC suomeksi. 8.30 Finanssiuutiset.

9.05 Elämää stadissa. 9.30 Lehdistökatsaus. 9.20 Koriskooste. 10.00 Uutissähkeet.

10.30 Päivän puheita.

10.30 Elämää stadissa. 11.00 Uutissähkeet. 12.00 Uutisraportti.

12.30 Iltapäivä hihasillaan. Tornissa johtaa puheita Ilkka Kylävaara. 13.00, 13.30 ja 14.00 Uutissähkeet.

14.05 Vuorenhuiput. Vieraana Kikka Laitinen yhtyeestä Gasoline Girls.

15.05 Ettanin iltapäivää. 15.00, 15.30, 16.00, 16.30 ja 17.30 Uutisähkeet. 17.00 Uutisraportti.

18.00 Ski-radio. Kustantaja Finnair/Top-Club.

18.30 Teleskooppi. Reidar Wasenius.

19.00 Suhteet.

19.30 Reissuradio.

20.00 Jääkiekkovisa.

20.30 Illan hämyssä.

21.00 Taivaskanava. Kustantaja Kuva ja Sana.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 10.11.1992

6.00 Suoraan sängystä. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00. 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset klo 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Siirappia. Uutissähkeet. 13.00.

13.05 Tähdet, tähdet. Nyheter 13.30.

14.05 Kenen lauluja laulat. Ystävyydestä takaisin ryssävihaanko? Väittelemässä SKPy:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen, Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseuran puheenjohtaja Kaj Bärlund ja kirjailija/päätoimittaja Jarmo Virmavirta. Toimittaja Matts Dumell. Uutissähkeet/nyheter 14.00, 14.30.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

Kustannettua:

18.30 Tarjolla elämä. Kustantaja: HVR.

19.00 Navaran matkalaukkumies. Tuottaja: Travelkey.

20.00 Ladies Night. Tuottaja: Marcus Wiklund.

21.00 Kriisiyö. Aiheena: Elämän kriisit, erityisesti taloudelliset vaikeudet, lama ja ihmissuhteet. Keskustelijoina mm. dosentti Lasse Murto A-klinikan säätiö, yrityskonsultti Risto Huvila, professori Matti Ranki, Tuula Polvi, toimittaja Olli Valtonen, evankelista Eija Merilä, Juha Väätäinen. Toimittaja Purtsi Purhonen.

Ykkösen ohjelmaa:

3.00-6.00 Yön sylissä. Ettanin yöradio.

Keskiviikko 11.11.1992

6.00 Aamushampanjaa. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.00. Finanssiuutiset 8.35.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.00. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Stadin kiekkohistoria. Uutisraportti/nyheter 14.30, 15.00.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling.

18.30 Haloo Helsinki. Kustannettu.

18.45 Illan hämyssä.

19.00 Kontakti elämään. Kustannettu.

20.00 Perusturva, Suomi 75 vuotta. Kustannettu.

20.30 Spies-visailu. Kustannettu.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 12.11.1992

6.00 Ruusukvartsia. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00 ja 9.00. Uutisraportti 7.00. Finanssiuutiset 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puhetta. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Pippuria ja suolaa. Migreeni.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling.

18.30 Koripalloa: Pantterit-FoKoPo.

20.30 Illan hämyssä.

21.30 Kohtauspaikka. Kustannettu.

22.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 13.11.1992

6.00 Näin on marjat. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti: 7.00. BBC suomeksi: 7.30. Finanssiuutiset: 8.35.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus: 9.30. Uutissähkeet: 10.00.

10.05 Päivän puheet.

10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet: klo 11.00.

12.00 Uutisraportti.

12.15 Elämää stadissa Timo Ukkolan seurassa. Uutissähkeet: 13.00, 14.00, nyheter: 13.30.

14.05 Kirpputori.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti: 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Eurohits with Jayjay.

Kustannettua:

21.00 Sokkotreffit. Kustantaja: Televerkko Oy.

Ykkösen:

23.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 14.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa.

8.00 Kustannettua: Nauti pois.

9.00 Ykkösen ohjelmaa: Haikeasti svengaten. Uutissähkeet: klo 10.00.

10.05 Kustannettua: Mikun toivekonsertti. Uutissähkeet: 11.00, 12.00. Kustannettua: Klo 11.55 Viikon Koffaaja.

12.05 Zetor toivekonsertti & Karting kisan finaali.

Ykkösen:

13.00 Uutissähkeet.

13.05 Hotelli Hannikainen.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100. Uutissähkeet: klo 15.00. 16.00 Uutissähkeet.

16.05 Finnkino premiere.

17.00 Illan pimetessä.

17.30 Nyt puhuu Pitsinki.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 My Card American Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/111492.html
Kuuntele koko lähetys ilman musiikkeja:

20.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 15.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Aamutarjotin. Kustannettu.

10.00 Tabermann.

10.05 Stadin kiekkohistoriaa.

11.00 Fria ord.

12.00 Jenkki Eurohits.

14.30 Rapakalja-visa.

15.00 Avaruuden ikkuna.

15.30 Musiikkituokio.

16.00 Tulevaisuuden rakentajat. Kustannettu.

16.55 Tabermann.

17.00 Iltapäivä hihasillaan.

18.00 London calling.

18.30 American countdown.

20.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 16.11.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.30.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.30 Iltapäivä hihasillaan. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Vuorenhuiput.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00. 18.00 Ski-radio. Kustannettu.

18.30 Teleskooppi. Kustannettu.

19.00 Suhteet. Kustannettu.

19.30 Reissuradio. Kustannettu.

20.00 Jääkiekkovisa. Kustannettu.

20.30 Illan hämyssä.

21.00 Taivaskanava. Kustannettu.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 17.11.1992

6.00 Suoraan sängystä. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheet. Helsingin kaupungin luottamusmiehet käyvät keskustelua Kaivopuiston käytöstä tulevaisuudessa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Siirappia. Uutissähkeet 13.00.

13.05 Tähdet, tähdet. Nyheter 13.30. Uutissähkeet 14.00.

14.05 Elämää stadissa. Uutissähkeet/nyheter 14.30, 15.00.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00.

18.00 Kustannettua: Tarjolla elämä. Kustantaja HVR.

18.30 Ykkösen: Jääkiekkoa K-Espoo-Jokerit.

21.00 Kustannettua: Navaran matkalaukkumies. Tuottaja Travelkey.

22.00 Kriisipuhelin.

23.00 Ykkösen: Bonnie Tyler. Suora lähetys Hesperia Night Clubista.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Keskiviikko 18.11.1992

6.00 Aamushamppanjaa. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.00. Finanssiuutiset 8.35.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.00. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Enemmän valoa. Epäterve hintakilpailu. Uutissähkeet/nyheter 14.30, 15.00.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Haloo Helsinki.

18.45 Illan hämyssä.

19.00 Ladies Night.

20.00 Perusturva, Suomi 75 vuotta.

20.30 Spies-visailu.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 19.11.1992

6.00 Ruusukvartsia. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35. Tabermann 8.50.

9.05 Elämää Stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00.

10.05 Päivän puheita. Markus Similä. Uutissähkeet 11.00. 10.30 Elämää Stadissa. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää Stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Pippuria ja suolaa. Lapsen oikeudet.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00. 17.15 Fiksu tapa -tietokilpailu.

18.00 London Calling. BBC suomeksi.

18.30 Jääkiekkoilua. HIFK-Kalpa. Selostaja Anssi Kukkonen.

21.00 Dance Restaurant Fennia.

21.30 Kohtauspaikka.

22.30 Dance Restaurant Fennia.

0.30-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 20.11.1992

6.00 Näin on marjat. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35.

9.05 Elämää Stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00.

10.05 Päivän puheet. 10.30 Elämää Stadissa. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti. 12.15 Elämää Stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Kirpputori. Soita suoraan lähetykseen 1462202.

15.05 Säkki auki. Uutissähkeet/nyheter 15.00, 15.30, 16.00, 17.30. Uutisraportti 17.00.

18.00 London Calling. BBC suomeksi. Uutiset. Uutisraportti. Lähikuva: Ekovitonen – ajankohtaista ympäristöasioista.

18.30 Eurohits. Kustannettua:

21.00 Sokkotreffit. Kustantaja Televerkko Oy.

23.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 21.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa.

8.00 Kustannettua: Isi ja Tommi. Kustantaja sosiaali- ja terveyshallitus.

9.00 Haikeasti svengaten. Uutissähkeet klo 10.00.

10.05 Ekoteko-tapahtuma. Kustannettua: klo 11.55 Viikon Koffaaja. Uutissähkeet klo 11.00, 12.00, 13.00, 14.00.

14.05 Aurinko Jaffa Hot 100. 15.05 Kustannettua: Grand Marinan jouluterassin avajaiset. Uutissähkeet klo 16.00.

16.05 Jääkiekkoilua. Vastakkain HIFK-Reipas.

18.30 Finnkino premiere.

19.30 My Card American Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/112192.html

Kuuntele koko lähetys ilman musiikkeja:https://www.mixcloud.com/magomusa/american-top-40-with-shadoe-stevens-21th-of-november-1992-edited-show/

21.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 22.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Kustannettua: Aamutarjotin. Vieraina sairaalapastori Anna-Leena Verkasalo ja Aidsia sairastava Karl. Toinen lähetys.

10.00 Tabermann.

10.05 Oopperan haamut. Vanhan oopperan pitkaikaiset työntekijät kertovat työstään ja ajatuksistaan siirtyessään uuteen taloon.

11.00 Fria ord.

12.00 Jenkki Eurohits with Jay Jay.

14.30 Rapakalja tietovisa.

15.00 Avaruuden ikkuna. Astrologisia kysymyksiä ja vastauksia.

15.35 Ettanin musaradio.

15.50 Tabermann.

16.00 Kustannettua: Tulevaisuuden rakentajat.

17.00 Ykkösen ohjelmaa: Jääkiekkoilua. HIFK-Reipas, Anssi Kukkonen.

19.30 Kustannettua: Jälkikoffit.

20.00 Ykkösen ohjelmaa: American countdown.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 23.11.1992

6.00 Kukon aikaan. Timo Ukkola, Matts Dumell. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.30.

9.05 Elämää stadissa. Mikke Stenberg. Lehdistökatsaus klo 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. Markus Similä. 10.30 Elämää stadissa jatkuu. Uutissähkeet 11.00. 12.00 Uutisraportti.

12.30 Iltapäivä hihasillaan. Ilkka Kylävaara. Uutissähkeet 13.00. Nyheter 13.30, 14.00.

14.05 Vuorenhuiput. 18.250 päivää muusikon kirjavaa elämää – haastattelussa 50 vuotta täyttävä jazz- ja viihderumpali Matti Oiling.

15.05 Ettanin iltapäivää. Juha Kakkuri. Uutissähkeet: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti 17.00. 18.00 Ski-radio.

18.30 Teleskooppi. Reidar Wasenius.

19.00 Suhteet. Reidar Wasenius.

19.30 Reissuradio. Veli Kärkkäinen.

20.00 Jääkiekkovisa.

20.30 Illan hämyssä.

21.00 Taivaskanava.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Tiistai 24.11.1992

6.00 Suoraan sängystä. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00. 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. RAC-ralliraportti 8.15. Finanssiuutiset 8.35 Tabermann 8.50.

9.05 Elämää Stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheita. 10.30 Elämää Stadissa. 11.00. 12.00 Uutisraportti. RAC-ralliraportti. 12.15.

12.15 Siirappia. Uutissähkeet/nyheter 13.00, 13.39

13.05 Tähdet tähdet.

14.05 Elämää Stadissa uutissähkeet 14.00, 14.30. Kustannettua 14.35.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Tabermann 16.40. Uutisraportti 17.00. Kustannettu Ray Ban Ski Radio 17.45.

18.00 Kustannettua: Tarjolla elämä.

18.30 Jääkiekkoa: HIFK-Jokerit. RAC-ralliraportti 20.00.

21.00 Navaran matkalaukkumies. Kustannettu.

22.00 Kriisipuhelin.

24.00-06.00 Yön sylissä. Ettanin yöradio.

Keskiviikko 25.11.1992

6.00 Aamusamppanjaa. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti: 7.00. BBC suomeksi: 7.30. RAC-ralliraportti: 8.15. Finanssiuutiset: 8.35.

9.05 Elämää Stadissa. Lehdistökatsaus: 9.30. Uutissähkeet: 10.00. 10.05 Päivän puheita. Uutissähkeet: 11.00. 10.30 Elämää stadissa. 11.30 Ray Ban Ski Radio by Bausch & Lomb. Kustannettu. 12.00 Uutisraportti. RAC-ralliraportti: 12.15. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet: 13.00, 14.00, nyheter: 13.30.

14.05 Takaisin luontoon. Kielen monimuotoisuudesta ja tietokonelingvistiikasta kertoo professori Kimmo Koskenniemi.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet/nyheter: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. 16.00 Ray Ban Ski Radio by Bausch & Lomb. Kustannettu. Uutisraportti: 17.00.

18.00 London Calling.

18.30 Haloo Helsinki. Kustannettu.

18.45 Illan hämyssä.

19.00 Kustannettua ohjelmaa:

19.00 Kontakti elämään.

20.00 RAC-ralliraportti.

20.05 Ladies night.

21.00 Spies-visailu.

22.00 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Torstai 26.11.1992

6.00 Ruusukvartsia. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti: 7.00. BBC suomeksi: 7.35. Rac-ralliraportti: 8.15. Finanssiuutiset: 8.35. Tabermann: 8.50.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus: 9.30. Uutissähkeet: 10.00. 10.05 Päivän puheita. Uutissähkeet: 11.00. 10.30 Elämää stadissa. 12.00 Uutisraportti. Rac-ralliraportti: 12.15. 12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet: 13.00, 14.00, nyheter: 13.30.

14.05 Pippuria ja suolaa.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30. Tabermann: 16.40 Uutisraportti: 17.00. 17.15 Kustannettua: Fiksu tapa-tietokilpailu.

18.00 Kustannettua: Yrittäjäruuvi.

18.30 Ykkösen: Jääkiekkoilua. Jokerit-Kiekko-Espoo. Rac-ralliraportti: 20.00.

21.00 Kustannettua: Jokerien jälkipelit.

21.30 Kohtauspaikka.

22.30 Ykkösen: Illan hämyssä.

0.30-6.00 Yön sylissä.

Perjantai 27.11.1992

6.00 Näin on marjat. Uutissähkeet 6.00, 6.30, 8.00, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi 7.30. Finanssiuutiset 8.35.

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus 9.30. Uutissähkeet 10.00. 10.05 Päivän puheet. 10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet 11.00. 11.30 Ray Ban Ski Radio by Bausch & Lomb. Kustannettu. 12.00 Uutisraportti.

12.15 Elämää stadissa. Uutissähkeet 13.00, 14.00, nyheter 13.30.

14.05 Kirpputori.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet 15.00, 15.30, 16.00, 17.30. 16.05 Ray Ban Ski Radio by Bausch & Lomb. – Kustannettu. Uutisraportti 17.00.

18.00 London calling.

18.30 Eurohits with JayJay.

21.00 Sokkotreffit. Kustannettu.

23.00-6.00 Yön sylissä.

Lauantai 28.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa. 8.00 Ray ban ski radio by Bausch & Lomb. Kustannettu.

8.05 Isi ja Tommi. Kustannettu.

9.00 Haikeasti svengaten. Uutissähkeet 10.00.

10.05 Ykköstoiveet. Uutissähkeet 11.00 ja 12.00. 11.55 Viikon Koffaaja. Kustannettu.

12.05 Finnkino premiere.

13.00 Uutissähkeet.

13.05 Hotelli Hannikainen.

14.00 Uutissähkeet.

14.05 Aurinko Jaffa hot 100. 14.05 Ray Ban Ski Radio by Bausch & Lomb. Kustannettu. Uutissähkeet 15.00, 16.00.

16.05 Jääkiekkoa: Kiekko-Espoo-HIFK.

18.30 My card American Top 40.

Lähetyksen koko sisältö:http://www.oldradioshows.com/at40/112892.html

Kuuntele koko lähetys ilman musiikkeja:

20.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Sunnuntai 29.11.1992

6.00 Aamun sarastaessa.

9.00 Kustannettua: Aamutarjotin. Raamatun käännöstyöstä kertomassa piispa Aimo T. Nikolainen ja apul. prof. Raija Solanen.

10.00 Tabermann.

10.05 Takaisin luontoon. Kielen monimutkaisuudesta ja tietokonelingvistiikan mahdollisuuksista kertoo professori Kimmo Koskenniemi.

11.00 Fria Ord.

12.00 Eurohits with Jay Jay.

14.00 Kustannettua: Tulevaisuuden rakentajat.

15.00 Ykkösen: Koripalloilua. Selostajina: Ari Wiskari ja Esko Karhunen.

16.50 Tabermann.

17.00 Jääkiekkoilua. HIFK-Tappara. Selostaja: Anssi Kukkonen.

19.30 American Countdown.

21.30 Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

Maanantai 30.11.1992

6.00 Kukon aikaan. Uutissähkeet: 6.00, 6.30, 8.00, 8.30, 9.00. Uutisraportti 7.00. BBC suomeksi:7.30 Finassiuutiset:8.30

9.05 Elämää stadissa. Lehdistökatsaus: klo 9.30. Uutissähkeet: 10.00.

10.05 Päivän puheita.

10.30 Elämää stadissa. Uutissähkeet: 11.00.

12.00 Uutisraportti.

12.30 Iltapäivä hihasillaan. Uutissähkeet: 13.00, nyheter: 13.30, 14.00.

14.05 Vuorenhuiput. Haastattelussa Topi Sorsakoski.

15.05 Ettanin iltapäivää. Uutissähkeet: 15.00, 15.30, 16.00, 16.30, 17.30. Uutisraportti: 17.00.

18.00 London calling. BBC suomeksi.

18.30 Teleskooppi.

19.00 Ski-radio. Kustantaja Finnair/Top-Club.

19.30 Reissuradio.

20.00 Jääkiekkovisa.

20.30 Illan hämyssä.

21.00 Kustannettua: Taivaskanava.

21.30 Ykkönen: Illan hämyssä.

24.00-6.00 Yön sylissä.

RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, HELSINKI, 1985-1995, EROON TUPAKASTA

Oheisten lähetysten musiikkisisällöt oman kuunteluni mukaan, Jay Jay Leskisen toimittama kampanjaohjelma kyseessä, myös muilla asemilla, ainakin Radio Kolmessa välitetty. Ohjelman normaali lähetysaika ke klo 18-18.30 tammi- ja maaliskuun 1993 välisenä aikana suunnilleen.

Liki joka jaksossa olivat mukana tupakasta vieroitukseen osallistuneet Lasse Norres, Matti Esko ja Sirpa Viljamaa sekä tohtori Kai Laustiola. Ohjelma kattoi yhteensä 14 jaksoa. Ohjelman tunnusmusiikkina soi Kenny G.:n instrumentaaliesitys.

Tiedossa olevia lähetyssisältöjä:

osa 6/14 

mukana keskustelemassa myös ylilääkäri Antero Heloma.

Ohjelmassa soitetut musiikkiesitykset:

Billy Joel/ All shook up

Sting/ If I ever lose my faith in you

osa 7/14

mukana keskustelemassa myös dosentti Henrik Malmberg. Lasse Norres vakituisesta ryhmästä ei mukana.

osa 8/14 Kuuntele: http://www.mixcloud.com/magomusa/radio-ykkönen-eroon-tupakasta-814-1993-part-1/  http://yourlisten.com/magomusa/radio-ettan-eroon-tupakasta-part-2-1993  http://www.mixcloud.com/magomusa/radio-ykkönen-eroon-tupakasta-814-1993-part-3/

Ohjelmassa soitetut musiikkiesitykset:

Matti Esko/ Ei itkut enää auta

Duran Duran/ Ordinary world