KANNATTAMATTOMAN SPORT FM- ASEMAN PELASTAJAKSI SBS ROCKIA JA SPORTTIA TUODEN

Ote teoksesta Radio kuuluu kaikille, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

Alku ei ollut helppo.

Taloudellisesti on mennyt aivan surkeasti. Nyt meillä on uusi konsepti, jonka myötä uskon radion lähtevän myös taloudellisesti oikeille urille, sanoi pääosakas Harkimo. Uusi valtti olivat selostukset pääkaupunkiseudun jääkiekkoliigan otteluista. Selostajina olivat J-P Jalo ja Pentti Lindgren. Mainosmyynti annettiin Metromedialle.

Tuuli puhalsi Harkimoa vastaan, mutta apu oli lähellä. Yksi Urheiluradion taajuuksista oli Helsingissä. SBS halusi Iskelmäketjunsa Helsinkiin, mutta sillä ei ollut taajuutta. Nyt oli mahdollisuus järjestellä.

Suomen Urheiluradio solmi SBS Finlandin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Sport FM muutettiin Radio Cityksi, mikä tapahtui marraskuussa 2003. Ketjun omistus säilyi Harkimolla ja kumppaneilla sekä Swellcomilla, mutta suurin osa ohjelmista tuli SBS:ltä, joka hoiti juonnot ja musiikin.

Kuvassa em. selostaja J-P Jalo.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.