ISKELMÄ NIIN HYVÄÄ KAUPPATAVARAA ETTÄ PAIKALLISRADIOISTA MYÖS MUITA KETJUJA

Ote teoksesta Radio kuuluu kaikille, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

Ensimmäisen kumppanuussopimuksen SBS teki joensuulaisen Radio Rexin kanssa, jonka hankkima rinnakkaistaajuus sopi hyvin Iskelmä- ketjuun kumppanuussopimuksilla lokakuussa 2002. Syyskuussa ketju alkoi kuulua Porin seudulla ja marraskuussa Mikkelissä ja Savonlinnassa. Radio Q Oulusta ja Radioankkuri Kemistä siirtyivät Iskelmä- ketjuun kumppanuussopimuksilla lokakuussa 2002. Vuoden lopulla 22 paikallisradiota oli liittynyt Iskelmä- ketjuun. Tulo Helsinkiin vaati hieman järjestelyjä.

Iskelmä tuntui olevan niin hyvää kauppatavaraa, että siitä riittäisi muillekin kuin SBS:lle. Helmikuun 2001 toimilupakierros poiki myös Pohjanmaalle kokonaisen oman iskelmäradiokanavan, kun Kevyen Kanavan ympärille rakentui Iskelmä Suomi- yhteistyöketju, joka levittäytyi poikki Väli-Suomen paikallisradioiden. Mukana olivat Iskelmä 969 Simpsiö, Radio On, Radio Seinäjoki, Iskelmäradio Pohjanmaa sekä Radio Paitapiiska. Viimeksi mainittu oli vuodesta 1995 ostanut ohjelmatuotannon alihankintana tuotantoyhtiöltä.