YLE:N SUOJAAMATON SÄVELRADIO- NIMI HYÖDYNNETYKSI KAUPALLISELLA PUOLELLA

Ote teoksesta Radio kuuluu kaikille (aihe: Sävelradio), kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

Perusasetelman luomiselle oli eduksi, että Keski-Uusimaan omistaja Eero Lehti omisti myös Taloustutkimuksen.

Koko jutun idea oli se, että hän näki, kenellä on tämän maan rahat, aikuisilla ihmisillä. Heillä on varaa toteuttaa unelmiaan ja Sävelradio tarjosi ajatuksia miten se tehdään, kertoo kanavan ensimmäinen ohjelmapäällikkö Erpo Heinolainen. Oltuaan Radio Suomessa töissä koko 90-luvun hän oli sitä mieltä, että ylivoimainen Radio Suomi ei voi olla aivan väärässä. Siksi kannatti poimia uudelle kanavalle rusinat Radio Suomen pullasta, tehdä aikuista arvostaen asiajutut ja ajankohtaisohjelmat kunnolla. Sävelradiosta saattoi tehdä Radio Suomen kaupallisen version.

Pohdittiin kanavalle nimeä ja Eero Lehti sanoi, että soittakaa heti Patentti- ja rekisterihallitukseen, ja kysykää, onko Sävelradio- nimi varattu. Ei ollut. Yleisradion Sävelradio- toimitus oli lopetettu 1990 eikä kukaan yhtiössä ollut älynnyt suojata vuosikymmenien brändiksi rakennettua nimeä. Kun lopetuksesta oli kulunut yli kymmenen vuotta, nimi oli vapaa käytettäväksi.

-Nyt olemme säästäneet monta sataa tuhatta markkinointikuluista, koska radiolla on nimi, jolla on myönteinen kaiku ja tuttuus, Lehti totesi.

Kuvassa ohjelmapäällikkö Heinolainen.