JAMPPA TUOMINEN KERTOILLUT LEVYJENSÄ TUOTANTOPROSESSISTA RADIO MEGASSA

Ote teoksesta Aamu toi, ilta vei – Jamppa Tuominen: Laulajan tarina (toim. Petri Tuunainen & Veikko Tiitto, kust. Minerva Kustannus, 2008):

Syksyllä 1992 Jamppaa kuultiin Oulun paikallisradiossa, Radio Megassa. Häntä haastatteli silloin Jorma Yypänaho. Ohjelmassa käytiin läpi muun muassa Jampan levyjen tuotantoprosessia. Jampan tuttavapiiriin kuului lauluntekijöitä, jotka lähettivät hänelle tuotteitaan siinä toivossa, että ne joskus levytettäisiin. Näissä tapauksissa laulut oli tehty nimenomaan Jampalle. Jamppa kertoi, kuinka hän kävi läpi hänelle lähetetyt kappaleet ja valitsi niistä sopivimmat. Sen jälkeen hän neuvotteli vielä yhdessä tuottaja Seppo Matintalon kanssa tulevasta levyohjelmistostaan ja useimmiten kävikin niin, että Matintalo hyväksyi Jampan ehdotukset. Sen jälkeen kappaleet lähetettiin sovittajalle.

Mainokset

VEITOLA TUNTEE JA EI TUNNE RADIO CITYN AIKAISTA ITSEÄÄN DOKUMENTISTA

Ote teoksesta Veitola (toim. Maria Veitola, kust. Johnny Kniga, 2018)

Axa Sorjanen teki myöhemmin Lepakkoluolasta dokumenttia ja siitä on pätkiä Ylen Elävässä arkistossa. Yhdessä pätkässä (en muista, onko se valmiissa dokumentissa) olen minä Lepakon pihalla, lyhyt valkoinen tukka, kirpparilta ostettu liian iso nahkatakki. Oon tulossa onkimasta Töölönlahdelta. (Tein puhelinraportin aamulähetykseen sieltä.) Kun katson itseäni siinä pätkässä, tunnen itseni ja en tunne: ujo, vähän äkkiväärä ja tarmokas tyttö on karistanut karjalan murteen puheestaan mutta ei osaa vielä helsinkiäkään. Tekisi mieli halata nuorta itseäni ja sanoa, että ei oo kuule mitään hätää, hyvin sä vedät.

Mä sain silloiselta päätoimittajalta Eero Hyvöseltä ihan ekoina päivinä neuvon, joka kantaa vieläkin. Eero sanoi, että tärkein tehtävä on kehittää persoonallisuutta. Ja, että en saa olla samanlainen kuin kukaan muu Löydä oma tapasi nähdä maailma. Hakeudu keskusteluihin mahdollisimman monenlaisten ihmisten kanssa. Puhu rohkeasti omista mielipiteistä ja näkemyksistä ja tutki, miten ne resonoivat muissa ihmisissä. Ei pidä pelätä sitä, että on eri mieltä ihmisten kanssa, eikä se ole edes kiinnostavaa tai tavoiteltavaa. Aina voi korjata ja muuttaa näkökantaansa, jos tulee toisiin ajatuksiin. Ja lisään tähän vielä sen, että se pitää suoda myös muille.

Kuvassa media-alan ammattilainen Eero Hyvönen.

 

 

MARIA VEITOLA ERITYISEN KIITOLLINEN NJASSALLE TUESTAAN

Ote teoksesta Veitola (toim. Maria Veitola, kust. Johnny Kniga, 2018)

Mä aina joskus törmään baarissa yhteen Radio Cityn sen aikaiseen uutistoimittajaan, joka edelleen haluaa joka kerta muistuttaa mua, kuinka hauskaa eräät toimituksen miehet pitivät mun kustannuksella työpaikalla. Aamupalaverissa tiputtelivat kuulemma kyniä ja papereita lattialle ihan siksi, että samalla kun niitä noukki pöydän alta, saattoi katsoa mun hameen alle.

Mutta siellä toimituksessa oli myös aarteita. Njassa, joka on nykyään Radio Helsingissä töissä, otti mut siipiensä suojaan ja auttoi ja opasti mua kaikessa. Mulle ei ollut työpistettä mutta sain käyttää hänen pientä huonettaan. Se tuki oli tosi merkittävää. Njassa opetti mut myös biittimiksaamaan vinyylilevyjä. Kun sillä oli dj- keikka Nylon-klubilla, sain mennä alkuillasta ennen kuin yleisöä oli tullut paikalle, opettelemaan Njassan kanssa miksaamista.

Ensimmäinen suora lähetys, mihin pääsin mukaan, oli Njassan ja Ruben Stillerin aamuohjelma. Kelatkaa nyt, olin 21-vuotias maalaistyttö, sain puhua heidän kanssaan Helsingin cooleimmassa radiossa, ja he kysyivät, mitä mieltä mä olin mistäkin asiasta. Se oli ihan mieletöntä. Että mun ajatuksilla oli jotain merkitystä. Kun mä oon myöhemmin elämässä kiittänyt Njassaa siitä, että hän antoi mulle tilaa. Njassa sanoo omaan tyyliinsä vähän kryptisesti, että:

” Sä olit valittu. Se oli heti selvää.”

Kuvassa Marian lisäksi myös artikkelissa mukana oleva Ruben Stiller ja Tuomas Enbuske.

 

 

RADIO CITY, MARIA VEITOLAN MUISTELMIA AIHEESEEN LIITTYEN OSA 2.

Ote teoksesta Veitola (toim. Maria Veitola, kust. Johnny Kniga, 2018)

Kun pääsin vihdoin eetterissä ääneen, soitin ohjelmassani brittipopin lisäksi Madonnaa, Whamia ja Bananaramaa ja luin ääneen vanhoja fanisepustuksiani Duran Duranista.

Radio Cityssä minuun suhtauduttiin juuri niin kuin olettaa saattaa. olin useimpien mielestä vain naurettava tytönhupakko – en edes tervehtimisen arvoinen.

RADIO CITY, MARIA VEITOLAN MUISTELMIA AIHEESEEN LIITTYEN OSA 1.

Ote teoksesta Veitola (toim. Maria Veitola, kust. Johnny Kniga, 2018)

Vuonna 1994 olin juuri päässyt oppisopimuskoulutukseen Radio Cityyn. Minulla oli vitivallkoiseksi blondattu hyvin lyhyt tukka ja pukeuduin kuin tämän hetken hehkutetuin brittimalli Agyness Deyn.

Olin juuri ostanut Oasiksen debyyttialbumin ja rakastin Bluria, The Verveä, Elasticaa, The Stone Rosesia ja Suedea. NME, Melody Maker ja The Face- lehdet olivat raamattujani. Olin pari, kolme vuotta henkeen ja vereen brittipoppari.

Se oli niin siistiä! Eka kertaa peruskoulun musiikkiluokan jälkeen mä kuuluin johonkin isompaan, tiiviseen porukkaan! Me hengattiin Cafe Fredrikissä ja Jump Innissä, tanssittiin kengänkärkiämme tuijotellen ja pelattiin bingoa.

Oheisella sivulla on nuoruudenkuvansa Cityssä työskennellen:https://www.instagram.com/p/Be7OqjNHBh7/?utm_source=ig_embed