RADIO TAMPERE, SEPPO TAMMILEHTON MUISTELMIA AIHEESEEN LIITTYEN

Ote teoksesta Seppo Tammilehto – Poutapilven poika (toim. ja kust. Unto Viitamäki, 2018)

Uudet hommat liittyivät mainoksilla eteenpäin meneviin radioasemiin. Tampereelle oli perustettu Aamulehti-konsernin omistama paikallisradio, jonka nimeksi tuli Radio Tampere. Sieltä otettiin yhteyttä ja tein sinne diilin, joka perustui musiikkikuvioitten linjaamiseen. Työ oli puolipäiväistä, mutta käytännössä se vei koko päivän aikaa. Suunnittelin sinne selkeän linjan, mitä radio kulloinkin soitti. Aiemmin se ei ollut sellaista, että toimittajat juttuja tehdessään nappasivat jonkun levyn soimaan, minkä ehtivät. Sinällään musiikkilinjaa ei ollut laisinkaan, vaan päivän kokonaisuus rakentui jazzista poppiin ja vanhasta tanssimusiikista iskelmien kautta ulkomaiseen rokkiin.

Toimittajista useat olivat yliopistossa opiskelemassa ja heistä kehkeytyi sitten ajan mittaan hyvinkin tunnettuja henkilöitä telkkariin ja iltapäivälehtiin. Itselleni tuo aika oli mukavaa, kun siitä sain vielä pienen palkankin. Samalla minulle aukesi oma radiotunti, jossa haastattelin useita kymmeniä viihdealamme tunnettuja esiintyjiä.

Masi Luomalla oli alakerrassa äänitysstudio, jossa tehtiin suurin osa mainoksista. Välillä minä juoksin sinne ja spiikkasin mainoksen tai tein siellä musiikinpätkän, jonka lauloin. Masi miksasi sen loppuun, vein valmiin tavaran yläkertaan ja se ajettiin ulos välittömästi.

Radio Tampere muutti nimensä myöhemmin Radio Sataplussaksi käyttäen sittemmin myös nimiä Radio Moro, Radio Alex Tampere ja Radio Plus Tampere.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.