RADIOSTA TULI KONE, HS:N ARTIKKELI 12.8.1993

VIELÄ PARI VUOTTA SITTEN sanottiin radion elävän uutta kulta-aikaansa. Kuuntelu lisääntyi nopeasti, kun kaupalliset asemat toivat ohjelmiin kauan kaivattua paikallisväriä, tuoreutta ja elämää. Mainoksetkaan eivät oikeastaan häirinneet, ja varsinkin nuoret rakastivat heille syydettyä musiikkitarjontaa. He olivat rokkinsa ja poppinsa ansainneet.

Jopa sananvapauden kehuttiin voittaneen, kun uudet ihmiset olivat kerrankin päässeet ääneen.

SITTEN TULIVAT ENSIMMÄISET konkurssit. Nousuhuumassa oli perustettu radioita sinne ja tänne ja joka puolelle, rock’n’rollin hengessä ja usein vailla taloudellista tai muutakaan järkeä. Ohjelmistot olivat pienten yleisradioiden ohjelmistoja – uutisia, ajankohtaista ja sävelradiota.

Kun heikot alkoivat sortua, syntyi taistelu, jonka vaihtoehtoina olivat eloonjääminen, pystyyn kuoleminen tai katoaminen. Harvoilla riitti rahaa ja taitoa. Useimmat jatkoivat, mutta kuolivat rahanpuutteessa henkisesti, niin kuin Tampereen kaupalliset asemat. Toiset katosivat, kuten paikallisuuden pioneeri Radio Lakeus Nivalassa tai toinen Oulun verisistä kilpailijoista Radio

Kaiku . Joillekin tekijänoikeusmaksujen tilittäminen kävi yli ymmärryksen, kuten Auran Aalloille Turussa.

VIELÄ MUUTAMA VUOSI sitten, kun Tampereella oli vain yksi kaupallinen radio, se tarjosi vaihtoehtoja, teki oivalluksia. Tuo yksinäinen, Radio 957, nosti eetteriin mm. Alivaltiosihteerin sekä lukuisia nykyisin valtion leipiin siirtyneistä radiomafiosoista.

Sittemmin radiosta on Tampereella tullut jukeboksi, loputon ja mukamas interaktiivinen dialogi näppäinpuhelimen omistavan kuulostelijan ja tämän toiveita laskelmoivasti toteuttavan tietokoneen välillä. Kaikki radion omistamat hittikokoomalevyt on ohjelmoitu koneeseen, joka poimii niistä vaaditut katrihelenat ja beatlesit.

Näin illan ohjelmassa kuullaan ensin Lentäjän poika, sitten heavy metallia, jota seuraa Jätkänhumppa. Komeuden kruunaa Abban Waterloo, jonka jälkeen toivotaan tappajahaitarilla vetäisty Metsäkukkia.

Kansa on puhunut. Tämän radion kansa kai sitten ansaitsee, siihen on kai helppo myydä mainoksia. Ongelmana on se, että tästä radiosta ei kuulu ihmisen, vaan markkinoiden ja koneen ääni. Näitä radioita on Tampereen kokoisessa kaupungissa nyt kaksi, kilpailijat muka.

RADION KULTA-AIKA oli suuri kupla. Radio on parhaimmillaan taidetta, fiiniä mutta kansaanmenevää. Ihmisen äänen se kuitenkin aina tarvitsee. Yleisradiossa ihmisiä keikkuisi, ja aikaa ohjelman tekoon ja syvälliseenkin pohdintaan varmaan olisi. Vaikka kuluuhan työaika lutvikkaasti Ylen monimutkaista teostoraporttia kirjoitellessakin.

Elämänmakua hakee nykyisin erityisesti Radio Suomi. Maku ei kuitenkaan synny sanomalla välillä, että tunnari jäi tulematta. Tarvittaisiin ajatusta, painavaa puhetta sekä musiikkia, joka ankkuroituu edes johonkin. Muuten touhu on yhtä ufojen kuiskintaa yössä.

RADION SUURI KANAVAUUDISTUS tehtiin aikana ennen television reformaatiota. Uudet kanavat saivat heti syntyessään Ylen käytävillä leikkisät pilkkanimet: Radio Muori, Radio Nuori ja Radio Suomi. Minusta enemmän ideaa on Unkarin radiokanavien nimissä: Bartók, Petöfi ja Kossuth – säveltäjä, runoilija ja vapaustaistelija. Niitähän kodinkoneeksi, tehosekoittimeksi muuttuva radio kaipaa.

MATTI POSIO

Kirjoittaja työskentelee toimittajana Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s