PAIKALLISRADIOIDEN TOIMINTAVAIKEUKSISTA 1990-LUVUN ALKUPUOLELLA, HS:N ARTIKKELI 24.8.1993

Joka neljäs paikallisradio on talousvaikeuksissa – Radiot tavoittelevat kymmenesosaa mediamainonnasta

Paikallisradioliiton toimitusjohtaja Kai Salmi uskoo, että paikallisradioala selviää lähivuosista. Radioasemia voi ajautua konkurssiin, mutta toiminta silti jatkuu.

Salmi kertoo Turun kauppakorkeakoulun tuoreista taloustutkimuksista, joiden mukaan neljänneksellä radioasemista menee varsin hyvin, puolella tulot riittävät kattamaan kulut ja neljännes on merkittävissä talousvaikeuksissa.

”Varsinaisessa riskiryhmässä on 5-10 radioasemaa. Niistä osa pystyy selviämään lähivuosista ja osa tekee konkurssin.” ”Kuuntelijaluvut ovat hyviä, mainosmediana radiot ovat vakauttaneet asemansa, tekninen valmius on hyvä, osaaminen on kehittynyt ja alalle löytyy innokasta väkeä. Nämä ovat vahvuustekijöitä lamasta huolimatta”, korostaa Salmi.

Maassa toimii nyt kaupallisesti kaikkiaan 49 radioasemaa 62 paikkakunnalla.

Toimitusjohtaja Salmi arvioi täyden palvelun radioasemien supistuvan 30-40 asemaan. Niiden rinnalle syntyy erikoistuneita radioasemia. Ne voisivat kuulua useilla paikkakunnilla.

Paikallisradioala juhlii Suomessa kymmenvuotista taivaltaan.

Mainostulot kertyvät paikallisilta mainostajilta

Paikallisradioala on asettanut tavoitteekseen saada 10 prosenttia mediamainontaan käytetyistä rahoista. Tähän uskotaan alalla yllettävän jo ennen seuraavan toimilupakauden päättymistä vuonna 1999. Viime vuonna paikallisradioiden osuus mediamainonnasta oli 4,6 prosenttia.

Nykyisten radioasemien toimiluvat päättyvät ensi vuoden kesäkuussa. Paikallisradiot ovat ajaneet väljennyksiä yhteislähetysrajoituksiin. Salmi haluaisi muutoksia jakelualueisiin. Riittävän laajan talousalueen tavoittaminen tarkoittaisi lisää tehoa ja antennikorkeutta.

MARKO SAMULI JOKELA