RADIO LÄNNENTIEN TOIMINTAA KÄSITTELEVÄ HAASTATTELUARTIKKELI, HS 17.3.1994

Lännentie, uusin tulokas

Paikallisradiokentän tuorein tulokas on radio Lännentie Lohjalla. Asema aloitti syksyllä.

Lännentien ohjelmat kuuluvat 50 kilometrin säteellä Lohjasta. Ohjelmat kuuluvat siis esimerkiksi Kirkkonummella, Karjaalla, Suomusjärvellä ja Karkkilassa. Tärkeintä ydinaluetta ovat Lohja, Karjalohja, Sammatti, Siuntio, Inkoo, Nummi-Pusula ja Vihti.

”Koko kuuluvusalueemme asukasluku on 100000.” Lännentie tähtää aikuisille, myös nuorille aikuisille. Taajuus soi aina, öisin klassista musiikkia iltaohjelmien loputtua. Ohjelmakaavio on tavanomainen: aamun työmatkaohjelmia, visailuja, työpaikkatoivekonsertteja, toivelevy- ja onnittelutunteja sekä studiovieraita. Aseman avustajia ovat mm. Aira Samulin, Uma Aaltonen ja Ilkka Hemming.

Ohjelmapäällikkö Marja Palonen ja toimitusjohtaja Päivi Nyman ottivat radioasemaansa varten yli 600000 markkaa lainaa, josta noin puolet hupeni studiolaitteiden hankintaan.

”Välillä lainat hirvittävät, mutta yllättävän hyvin on mennyt. Budjetit ovat pitäneet”, sanoo Nyman. Lännentie on tälle vuodelle budjetoinut liikevaihdoksi kaksi miljoonaa markkaa.

”Jos menee budjetoitua paremmin, emme hanki isoja leasing-autoja itsellemme vaan studioon jukeboxin. Suomessa on moni yrittäjä kaatunut leasing-autoihin”, piruilee Palonen.

Lännentie toimii seitsemällä hengellä, joista neljä kerää markkinoinnissa mainosrahaa. Omistajakaksikko on tyytyväinen siihen, miten paikalliset mainostajat ovat Lännentien löytäneet.

Kaksikon mukaan Lännentie on ainoa radioasema, jonka työntekijät ovat toiminimiä eivät kuukausipalkkalaisia. ”Meillä ei olisi varaa maksaa palkan lisäksi tulevia sosiaalikuluja, kun tekijänoikeusmaksutkin pitää hoitaa. Näinä päivinä toiminimillä tulijoita riittää.”

HEIKKI KOTILAINEN / HS MARKO JOKELA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.