RADIO TAMPERE, ASEMAN NIMEN KÄYTTÖ KIELTOON RAASTUVANOIKEUDEN PÄÄTÖKSELLÄ, HS, 20.6.1990 JA NIMEN MUUTOS, HS, 28.3.1991

Helsingin raastuvanoikeus päätti tiistaina, ettei tamperelainen paikallisradio Radio Tampere saa käyttää nykyistä nimeään, koska se on liian lähellä Yleisradion paikallisohjelman Tampereen radion nimeä. Yleisradio nosti asiasta kanteen viime syksynä.

Raastuvanoikeus määräsi Radio Tampereen muuttamaan nimensä 200000 markan sakon uhalla. Päätöksen perusteluna oli se, että Tampereen radio on vakiintunut Yleisradion käyttöön aputoiminimenä vuodesta 1985 lähtien. Kaupallinen Radio Tampere aloitti lähetyksensä viime vuoden heinäkuun lopussa.

Radio Tampereen asianajaja ilmoitti oikeudelle tyytymättömyytensä päätökseen. Raastuvanoikeuden ratkaisusta on tarkoitus valittaa vielä hovioikeuteen.

Aamulehden ja Kansan Lehden omistama Radio Tampere aikoo käyttää nimeään niin kauan, kunnes oikeuden päätös on saanut lainvoiman.

SATAPLUSSAKSI

Kaksi vuotta toiminut paikallisradio Radio Tampere vaihtaa nimensä toukokuun alussa. Uusi nimi on Radio Sataplus. Radio Tampereella on ollut nimestään kiistaa Yleisradion kanssa. Yleisradion mielestä Radio Tampereen nimi on liiaksi muistuttanut Yleisradion aluelähetyksissä käytettyä nimeä Tampereen Radio.

Radio Tampere aikoo uudistaa ohjelmistonsa nykyistä monipuolisemmaksi. Nykyisellään ohjelmisto on suunnattu lähinnä aikuisväestölle. Uutta ohjelmistoa suunnittelee joukko toimintansa lopettaneen Radio Musan toimittajia ja taustahenkilöitä.

0bcf74ec0ef40e6e117ce42c3506b-orig

Kuvassa oleva CD tämä yhä Huuto.net:issä myynnissä oleva kohde:http://www.huuto.net/kohteet/joulu-soi-eetteriin–radio-tampereen-kuorovinyyli-7199/430017375

 

 

Mainokset