MAAMME PAIKALLISRADIOTOIMINNAN HISTORIAA TEOKSESTA RADIO KUULUU KAIKILLE, OSA 117.

Kun valtakunnanlupaa ei näyttänyt tulevan, erilaisia yhteistyömuotoja kuitenkin harjoiteltiin laajemman kuuluvuuden saamiseksi. Radio Sata perusti yhdessä Radio Musan ja Radio Westin kanssa Viikonloppuradion, jonka lähetykset kestivät tosin vain runsaan puoli vuotta. Auran Aallot, Radio Ykkönen ja tamperelainen Sataplus olivat yhdistämässä toimintaansa entisestään. Asemilla oli yhteistä markkinointia ja Radio Ruuhkasuomi- lähetyksiä.

Tammikuussa 1994 alkoi melkoinen kuhina, kun MTV ilmaisi kiinnostuksensa valtakunnalliseen mainosradioon. Pro Radion toimitusjohtaja Leena Ryynäsen mielestä maahan mahtuisi parikin valtakunnallista mainosradiota, mutta niillä ei kuitenkaan saisi olla alueellista mainontaa. Mutta MTV…?

-MTV:llä on monopoli jo kuvapuolella, joten miksi sille pitäisi antaa sellainen myös radiossa, Ryynänen ihmetteli. Radio Cityn Christian Moustgaard karsasti niin ikään MTV:n laajentumista ääniradioon.

-Jos MTV päästetään radion puolelle, niin silloin pitää purkaa monopoli myös television puolella.

Em. teos, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

200px-Satalogo

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 5.

Kontaktiohjelma

Olin ollut radiossa lähes kymmenen vuotta ja lähes päivittäin suorassa lähetyksessä. Arkipäivinä olin juontovuorossa klo 14-18. Lisäksi tein paljon viikonloppuja ja juhlapyhiä. Minulla oli myös kaksi omaa ohjelmaa ”Guuluugo guuntelen” perjantai-iltaisin ja ”Lylyn lykkimät ja pässin pökkimät” lauantaisin. Perjantain ohjelma oli nimensä mukaisesti kontaktiohjelma johon kuulijat saivat soittaa. Aiheita ei ollut rajattu mitenkään. Johtoa pitkin saattoi tulla ihan mitä tahansa koska minkäänlaista suodatinta ei ollut. Otin puhelut suoraan lähetykseen tietämättä mitä milloinkin tuleman piti. Käytin itsekin ankaraa kieltä jota ei ollut aiemmin radiossa kuultu.

Lylyn lykkimät

Lauantain alkuillan ohjelmassa kertailin viikonlopun iltapäivälehtien satoa ja annoin palaa omalla tyylilläni. Ilmoitin myös illan viihdekohteen ja pyysin halukkaita ilmoittautumaan studion numeroon musiikin aikana. Illan kierrokselle haluavista arvoin mukaan 2-3 henkilöä. Kuskina lauantain matkoilla oli lähes aina innokas valokuvaaja Markku Laine. Lähdimme toisillemme oudolla ryhmällä tapaamaan illan esiintyjiä milloin minnekin. Pisimmän reissun teimme Keski-Pohjanmaalle jossa esiintyivät sen ajan tähdet, Ville Virtasen ja Aki Raivion roolihahmot ”Aki ja Turo”. Pojat eivät meinanneet antaa millään haastattelua mutta ajoimme sinnikkäästi heidän perässään niin kauan että he antautuivat ja olimme puhelimitse suorassa lähetyksessä Megan iltakuulijoille. Tapasin radioaikana lähes kaikki maamme huippuartistit joista osa oli tosin minulle tuttuja jo muusikkoajoiltani.

Paulan pyydykset

Paula Koivuniemen artistiuran ensimmäinen konserttikiertue alkoi Madetojansalilta Oulusta. Kävin päivällä jututtamassa häntä nauhalle iltapäivälähetykseen. Paula kysyi että kai tulet illalla konserttiin. Totta kai. Kun hän kuuli että lopetan radiossa klo 18 hän pyysi minua tulemaan heti silloin konserttitaloon. Menin sinne suoraan radiosta ja astelin kapellimestarin huoneeseen joka yleensä toimii vierailevien taiteilijoiden pukuhuoneena. Koputin oveen ja Paula pyysi sisään. Hän oli vasta pukeutumassa joten pyysin anteeksi ja olin laittamassa ovea kiinni. Paula sanoi vaan että tuu sisälle, hän kiinnittää vaan nämä pyydykset. Hänellä oli yllään todella tyylikäs musta alusasu ja hän oli juuri kiinnittämässä sukkanauhoja. Ihastelin alusasua ja kysyin minkä merkkiset ne olivat. Merkki oli kuulemma ranskalainen ”Chantelle”.

Yön mustat

Kiertueella oli mukana myös Paulan isä Mauri jonka haitarin säestyksellä Paula esitti konsertissa kaksi laulua. Paula oli aloittanut aikoinaan uransa nimenomaan Maurin orkesterin solistina. Konsertti oli suuri menestys ja tietysti loppuunmyyty. Konsertin jälkeen haastattelin nauhalle vielä konserttivieraita ja Paulaa hälisevässä nimikirjoitustilanteessa. Koko esiintyjäkaarti oli menossa syömään kiinalaiseen ravintolaan ja minutkin pyydettiin mukaan. Kävin ensin radiossa editoimassa aamutoimittajaa varten pätkän yleisön haastatteluja. Studion hiljaisuudessa minulle syntyi idea. Nimikirjoitusten hakijoiden haastattelujen taustalla kuului yleisön hälinää. Haastattelujen loppuun tallensin nauhalle täysin äänettömässä studiossa kuiskaavalla äänellä lauseet jotka saivat seuraavan aamun kuulijoiden mielikuvituksen laukkaamaan: ”Rakkaat Radio Megan kuulijat, ennen kaikkea miehet. Paula Koivuniemi käyttää nykyään ranskalaisia ”Chantelle”-merkkisiä alusasuja. Viime yönä ne olivat väriltään mustat.” Sain luotua kuulijoille harhakuvan että olisin viettänyt yön Paulan kanssa. Menin radiosta esiintyjien seuraan kiinalaiseen ravintolaan. Minulle oli varattu paikka Paulan isän vierestä. Annoin hänelle kuulokkeet ja pyysin kuuntelemaan minkälaisia tuokiokuvia olin äänittänyt konsertin jälkeen. Nauhan lopussa Mauri räjähti nauruun ja sanoi: ”Tässä on tyyliä. Hyvä Lyly.” Sain häneltä näin hyväksynnän tekemääni jekkuun. Yleisön haastattelut loppukuiskaukseni kera ajettiin kuulijoiden korviin aamujuontajan lähetyksessä. Lenita Olin tutustunut Lenita Airistoon jo 12-vuotiaana kun hän kiersi maata Niilo Tarvajärven kanssa television ”Laatikkoleikki”-ohjelmaa tekemässä. Vuosikymmeniä myöhemmin aina kun Lenitalta ilmestyi uusi kirja pyysin hänet Oulussa vieraillessaan kertomaan kirjastaan myös radioon. Lenita piti syntymäaikaansa vielä tuolloin visusti salassa. Tiesin että hän oli syntynyt 1.1.1937. Lenita oli taas kerran haastateltavana ohjelmassani aivan vuoden 1997 alussa jolloin hän oli juuri täyttänyt 60 vuotta. Sanoin haastattelun lopussa: ”Rakkaat Radio Megan kuulijat. Nyt tapahtuu jotakin ainutlaatuista.” Pussasin Lenitaa suoraan suulle niin että moiskaus kuului varmasti radiossa ja sanoin mikrofoniin että tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun suutelin seitsemääkymmentä käyvää naista. Olemme Lenitan kanssa ystäviä edelleen.

Uusille urille

Olin ylittänyt jo monella vuodella sen ajan jonka olin aiemmin samassa työpaikassa viihtynyt. Sanoin itseni irti tammikuussa 1997. Jonkinlaisen muiston kai olin jättänyt Radio Megan kuulijoihin koska viimeisenä työpäivänäni kaikki kerran tunnissa luetut uutiset alkoivat: ”Radio Megan pitkäaikainen toimittaja Lyly Rajala on tänään irtisanonut itsensä radion palveluksesta ja suuntaa kohti uusia haasteita.” Radio Mega oli varsinainen pioneerityön tekijä suomalaisten paikallisradioiden historiassa. Nuorista untuvikoista syntyi monia median ammattilaisia: Marja Keskitalo toimii maamme kuunnelluimman radiokanavan, Ylen Radio Suomen kanavajohtajana, Juha Salla on Ylen Lapin radion päällikkö. Jukka Rossi jäi juuri eläkkeelle Ylen Kainuun radion päällikön vakanssilta. Yleä palvelevat toimittajina myös Maisa Veräjänkorva, Tiina Santala ja Soile Suvanto Oulussa, Juha Peltoperä Kemissä, muutama muu Rovaniemellä sekä Miia Kaarlela Yle Puheen taajuudella Tampereella. Tanja Huutonen on MTV:n uutistoimittaja, Kari Mokko toimi viimeksi valtioneuvoston tiedotusjohtajana. Radion perustaja ja toimitusjohtaja Jorma Yypänaho luotsaa talvisin teatteri Rioa Oulun keskustassa ja kesäisin Suomen suurinta 3000 katsojaa vetävää Meri Oulun kesäteatteria Toppilassa. Megan aikaisista toimittajakollegoista on kaksi jo poistunut joukostamme. Suuren suosion Oulun kaupunginteatterin näyttelijänä ja television ”Naapurilähiön” hammaslääkärinä sekä toimittajana Megassa saavuttanut Pertti ”Pepe” Hakala kuoli syöpään muutama vuosi sitten. Päätoimittajanakin Megassa toiminut Sirpa-Liisa Pikkuaho kuoli sairauteen uudessa kodissaan Fuengirolassa Espanjassa muutama vuosi sitten. Radio City Oulu nimellä toimivassa entisessä Megassa Kärppien kaikki ottelut selostaa suorana edelleen Ari Stenius kuten jo vuonna 1988. Lahdesta Radio Megan toimituksen päälliköksi 1997 tullut Mikko Mesiäinen vaihtoi alaa ja omistaa nykyisin suositun Heinäpään Oluttuvan Oulussa.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 4.

Marilynin mallia

Järjestin Ylläkselle ruskaretken lisäksi Megamatkan myös 1991 uudenvuoden aikaan. Olin innokkaana teatterin ystävänä noteerannut Oulun kaupunginteatterin ravintolassa kauniin vaalean tarjoilijan joka muistutti huomattavasti Marilyn Monroeta. Menin esityksiin aina tuntia aiemmin jotta ehdin ihailla tuota jumalaisen kaunista olentoa. Uudenvuoden matkalle minun lisäkseni bussi-isännäksi lähtevä kollegani Pepe Hakala näytti minulle lähtöluettelosta erästä nimeä. Sanoin että ehkä nimen taakse kätkeytyy joku muu Susanna Koskela kuin teatterin kaunis tarjoilija. Laitoin naisen kuitenkin varalta Pepen bussin matkustajalistaan, koska Pepe oli aiemmassa ammatissaan näyttelijänä tavannut neidon ennen minua. Pepellä oli kaunottareen ikään kuin etuoikeus. Pepen vaimo oli vastikään muuttanut Helsinkiin ja Pepe eli poikamiehenä. Lähdön aikana paikalle ilmestyi teatterista tuttu, lumoavan kaunis tarjoilija ja kiipesi listan mukaisesti Pepen bussiin. Kun bussimme pysähtyivät yhtä aikaa Keminmaassa Tupasvillan Essolle kahville, raahasi kyseinen kaunotar laukkunsa minun bussiin. Hän ihmetteli miksi olin laittanut hänet Pepen bussiin, vaikka hän oli tullut matkalle nimenomaan maistaakseen minua. Olin lentää perseelleni. Sanoin Susannalle että myös tyttöystäväni Kati on matkalla mukana. Hän on vain mennyt jo aamulla naapurimme kyydissä jotta ehtisi lasketella Ylläksellä myös kyseisen päivän. Susanna tokaisi että sen nyt tietää koko Oulu. Olet sen niin monesti radiossa toitottanut. Kati lasketteli kaiket päivät ja minä johdin joukkojani yötä päivää, joten aikataulumme eivät kohdanneet. Kati valvoi päivät ja minä myös yöt. Tutustuin tuolla uudenvuoden matkalla Katin läsnäolosta huolimatta läheisesti tulevaan elämäntoveriini Susanna Koskelaan.

Haastattelut

Kyselin päivittäisellä hotellikierroksellani minkälaista apua matkalaiset tarvitsivat ja kuskasin heitä tarpeen mukaan. Joskus mentiin isommalla porukalla yhdessä syömään suosittelemaani ravintolaan. Joskus taas otin jonkun perheen kyytiin ja kierrettiin autollani koko saari tai vierailtiin pääkaupungissa Las Palmasissa. ”La Bamban” tansseista nauhoitin myös Oulusta tulleiden turistien haastatteluja ja lomatunnelmia jotka ajettiin sitten Radio Megassa Oulussa ulos. Koska Kanarialla ei ollut nauhoitusten siirtotekniikkaa annoin aina nauhan jollekin tutuksi tulleelle turistille ja pyysin toimittamaan sen Oulussa radioon. Talven aikana ikävä yllätti sen verran että käväisin muutaman päivän mutkan Oulussa ja sesongin lopussa myös Susanna lensi viikoksi luokseni etelään.

Joel Hallikainen

Perjantain ja lauantain omat ohjelmani alkoivat muutaman vuoden kuluttua junnata paikallaan joten päätin lopettaa ne. Tilalle aloin tehdä Radio Megan listaohjelmaa. Valitsin itse listalle uusia kappaleita ja yleisö äänesti niitä kirjeillä ja postikorteilla. Ohjelmasta tuli äärettömän suosittu. Yksi kappale jota ei tunnettu vielä missään oli ”Kuurankukka” joka nousi heti ilmestyttyään vuonna 1992 listani pitkäaikaiseksi ykköseksi. Vähitellen se alkoi soida tiuhaan maamme kaikilla radiokanavilla. Kappale nousi suureen valtakunnalliseen suosioon ja antoi suunnan myös lauluntekijälle ja laulajalle nimeltään Joel Hallikainen. Meistä tuli Joken kanssa hyvät ystävät. Sain Joelin ja Timo Koivusalon myös esiintyjiksi Radio Megan järjestämiin juhliin vasta avattuun hotelli Rivoliin. Käyn nykyään aina kun mahdollista kuuntelemassa Joelin sanomaa ja lauluja hänen kirkkokonserteissaan.

Tarmo Manni

Olin edelleen lapsuuden ja nuoruuden näyttelijäharrastuksesta johtuen kiinnostunut teatterista ja kävin katsomassa kaikki Oulun kaupunginteatterin näytökset sekä myös siellä vierailleet esitykset. Erään kerran Tarmo Manni esitti Oulussa ”Mielipuolen päiväkirja”-monologiaan. Minulla oli radiosta vapaapäivä mutta halusin kohdata tuon suuren taiteilijan ilmielävänä. Ajoin Radio Megaan seuraamaan kun Pepe Hakala haastatteli häntä suorassa lähetyksessä. Haastattelun jälkeen rohkenin kysyä Mannilta voisinko kuljettaa hänet jonnekin. Hän kiitti ystävällisyydestä ja kertoi asuvansa hotelli Vaakunassa. Siihen aikaan Vaakunan alakerran ruokaravintola oli nimeltään ”Fransmanni”. Kun ajoin Vaakunan edustalla olevalle rampille professori Manni huudahti yhtäkkiä suurella äänellään osoittaen hotellin seinässä olevaa ”Fransmanni”-kylttiä: ”Seis. Heitä heti ankkuri. Pysäytä tähän. Eivätkö he tunne minua. Etunimeni on Tarmo, ei Frans.”

Kuka keksi rakkauden

Levy-yhtiöt halusivat paikallisradioihin kaikki heiltä ilmestyneet levyt. Jakelua varten oli oma yritys joka keräsi eri yhtiöiden uutuudet ja jakeli ne Ylen lisäksi myös paikallisradioihin joita oli parhaimmillaan 76 ympäri Suomea. Yleensä kappaleet kuunneltiin ennen ensisoittoa mutta joskus tuli luotettua pelkästään esittäjän nimeen. Näin minulle kävi v. 1993 kun käteeni tupsahti vuosikausia hiljaiseloa viettäneen Kaija Kokkolan uusin single. Tuolla levyllä hän esiintyi ensimmäistä kertaa taiteilijanimellään Kaija Koo. Kappale oli nimeltään ”Kuka keksi rakkauden”. Panin levyn soimaan suorassa lähetyksessä kuuntelematta sitä etukäteen. Olin pitänyt Kaijan persoonallisesta äänestä jo 80-luvulla kun hän esiintyi ”Steel City”-bändin solistina. Kuuntelin kerrankin kappaletta tarkkaan ja kirjoitin jopa alkutekstit paperille. Ymmärsin että nyt soi Megassa valtakunnan tuleva ykköshitti.

Etninen ratkaisu

Verbaalivirtuoosina päätin vauhdittaa kappaleen ja Kaijan suosiota. Poistin laulutekstistä yhden sanan ja loin sille uuden oheistarinan. Levyn loputtua suutelin singleä suorassa lähetyksessä ja intouduin suunnattomaan ja tunteelliseen kehumistulvaan: ”Oi kiitos Kaija Koo. Suuret kiitokset siitä että tällä kappaleella poistat maastamme erään etnisen ongelman. Rakkaat Radio Megan kuulijat. Lauluhan alkaa sanoilla ”Surujen sillalta näin, tummien uivan merelle päin”. Ajatelkaa. Koko heimo vain Nallikarin rantaan, otsalamput päähän, kompassi käteen ja suunta kohti Ruotsia. Yksikään ei palaa. Vai oletteko nähneet joskus mustalaisen uivan.” Laulu alkaa oikeasti sanoilla: ”Surujen sillalta näin, tummien aaltojen uivan merelle päin”. Yhden sanan poistaminen muutti sanomaa radikaalisti. Minun tehtäväni oli hauskuttaa kuulijoita ja tein sen joskus näinkin kovalla kädellä.

Rikosilmoitus

Yli kymmenen vuotta myöhemmin ollessani jo kansanedustaja, Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli monen sivun juttu minusta. Olin siinä kertonut myös äskeisen tarinan Kaija Koon uran vauhdittamisesta. Muutama viikko jutun ilmestymisen jälkeen sain puhelun Vantaan poliisilaitokselta. Rikoskomisario ilmoitti puhelimessa että minua vastaan oli tehty rikosilmoitus. Aiheena oli kansanosaa vastaan kiihottaminen. Muistin heti äskettäin tulleen suuren lehtijutun ja kysyin oliko ilmoitus tullut kenties lehtiartikkelin perusteella. Näin oli tapahtunut. Kerroin poliisille koko tarinan vuodelta 1993. Hän kuunteli kertomukseni ja sanoi laittavansa jutun alalaatikkoon. En kuullut asiasta sen koommin.

Estonia

Olin keskiviikkona 28. syyskuuta 1994 aikaisessa aamuvuorossa. Ajoin aamuviiden jälkeen kohti radiotaloa ja kuuntelin autossa Ylen Radio Suomea. Toimittaja sanoi yllättäen että minuutin verran Mambaa ja sitten ylimääräiset uutiset. Ihmettelin mistä on kysymys. Kuulin Yleisradion kanavalta tiedon Estonian uppoamisesta. Mietin selviänkö suunnattoman surun täyttämästä aamusta yksin vai pitäisikö minun hälyttää muita toimittajia paikalle. Päätin pärjätä ainakin aluksi yksin. Koska minulla oli ainoana Megassa merenkulkutaustaa löytäisin kyllä alan ammattilaisia haastateltaviksi. Seurasin Ylen ja STT:n uutisointia turmasta ja päätin soittaa entiselle työkaverilleni Porvooseen. Puheluuni vastasi kotonaan vapaalla ollut Siljan merikapteeni Christer Stjernvall. Kytkin puhelun heti suoraan lähetykseen. Hän oli saanut tiedon haverista vain muutamaa minuuttia aiemmin. En uskonut että kovan merenkäynnin kallistamat rekat olisivat voineet kaataa laivan koska kyseisen aluksen autokannen keskellä oli väliseinä eli laipio. Väitin että ainoa laivan kaatanut elementti voisi olla autokannelle päässyt vesi. Kapteeni Stjernvall oli kanssani samaa mieltä. Analysoimme onnettomuutta ja sen syitä ja seurauksia pitkään. Tunsimme molemmat laivan hyvin niiltä ajoilta kun se seilasi vielä nimellä Viking Sally. Vähitellen muutkin toimittajat tulivat töihin ja vapauduin yksinäisestä uutisvastuusta. Murheelliseen päivään ei juuri muuta uutisoitavaa mahtunut.

Politiikkaan

Nykyään maamme kuunnelluimman radiokanavan Ylen Radio Suomen kanavapäällikkönä jo vuosia toiminut Marja Keskitalo oli ylennetty Megassa päätoimittajaksi. Hän sanoi minulle marraskuussa 1994 että seuraavana päivänä saan studiovieraaksi vasta perustetun Nuorsuomalaisen puolueen puheenjohtajan Risto E. J. Penttilän. Tein hänen kanssaan suoraa haastattelua klo 17.30 saakka. Tuolloin hänen piti lähteä uuden puolueensa Oulun osaston perustavaan kokoukseen. En ymmärtänyt yhteiskunnasta enkä politiikasta paljoakaan. Lopetin usein radio-ohjelmani: ”Keisari Cato sanoi aikoinaan aina puheensa lopuksi että muuten olen sitä mieltä että Karthago olisi hävitettävä. Minun mielestäni päiväkodit täytyisi ampua avaruuteen ja mummojen hoitaa lapsenlapsensa niin kuin ennenkin.” Niin vähän yhteiskunnasta ymmärsin. Mummot eivät enää välttämättä asuneet samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa kuin lastenlapsensa. En ollut siis yhteiskunnallisesti vähääkään valveutunut. Olin kuitenkin Risto Penttilän haastattelupyynnön saatuani lukenut Nuorsuomalaisen puolueen ohjelman ja tykästynyt siihen. Lopetin ohjelman klo 18 ja meni Penttilän perässä tilaisuuteen.

Juhlaottelu

Olin lapsena hyvin pienikokoinen. Kovin pitkäksi en kasvanut koskaan. Päätin nuorena mennä lähellä Puolivälinkankaan kotiamme olleen Oulun Tarmon nyrkkeilyharjoituksiin jotta voisin puolustaa itseäni paremmin. Valmentaja laittoi samaan kehään kovakuntoisen Erik ”Engi” Nikkisen joka kumautti kerran ja taju lähti. Joka ilta treenien jälkeen päätäni särki kovasti joten nyrkkeilyurani kesti vain kolme päivää. Elimme vuotta 1995 ja sain huiman idean: Juhlaottelu. Oli kulunut 30 vuotta siitä kun minulla oli ollut viimeksi nyrkkeilyhanskat kädessä. Vasta perustettu Oulun nyrkkeilyseura oli vuokrannut harjoitussalikseen Toivoniemessä lopetetun yleisen saunan tilat. Ehdotin seuran vetäjälle Matti Lantolle että teen suoran radiolähetyksen ottelustani. Pyysin häntä valitsemaan tallistaan täyspäisen nuoren vastustajakseni. Ajoimme ulkolähetysauton harjoituspaikan ulkopuolelle ja viritimme laitteet radiointia varten. Menin pukemaan ottelutamineet ylleni. Pukuhuoneeseen tuli minua päätä pitempi nuori mies varusteet päällä ja hanskat kädessä. Hän tuhisi varjonyrkkeilyä ammattilaisen ottein vaikka ikää oli vasta 16 vuotta. Ajattelin mielessäni että onneksi vieressäni verryttelevä nuori mies ei ainakaan ole minun vastustajani. Astuin kehään ja toiseen nurkkaan kiipesi juuri äsken näkemäni nuorukainen. Ensimmäisessä erässä otin lukua kerran. Toisessa erässä ajanottaja kilautti kelloa jo minuutin kohdalla huomatessaan minun olevan pahasti alakynnessä. Kolmannen erän taistelin hämärän rajamailla loppuun saakka. Ottelun jälkeen pyysin selostajana ollutta Seppo Nuortimoa ajamaan minut sairaalaan. Olo oli todella huono ja joka paikkaan sattui. Röntgenkuvat osoittivat että minulta oli katkennut viisi kylkiluuta. Matti Lantto pahoitteli myöhemmin valintaansa vastustajakseni. Nuorukainen ei totellut annettuja ohjeita olla lyömättä täysillä koska olin kokematon ottamaan iskuja vastaan. Radio Megan kuulijat saivat juhlaotteluni suorana lähetyksenä mutta minä liikuin pari viikkoa tiukkoihin ideaalisiteisiin paketoituna. Olin kai oman aikani duudsoni tai muuten vaan hullu.

Bonus

Lokakuussa 1995 Radio Megan omistaja Jorma Yypänaho myi koko radion osakekannan ulkomaiselle SBS-ketjulle, jolla oli jo ennestään paikallisradiot Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Yhtiön omistivat useat amerikkalaiset eläkeyhtiöt sekä kolme yksityishenkilöä. Ketjulla oli televisio- ja radioasemia ympäri Eurooppaa. Toimitusjohtajaksi tuli Kemin Radio Ankkurissa hyvää tulosta tehnyt energinen entinen jääpalloilija Markku Niemitalo. Hänellä oli hyvä taloustaju ja toimitusjohtajan huonekin siirtyi alakertaan mainosmyyjien keskelle. Ensimmäistä kertaa meille henkilöstölle tarjottiin tulospalkkiota määrätyn vuosikatteen saavuttamisesta. Syksyn talouskatsauksessa meille luvattiin kuukausipalkan suuruinen bonus niin varmana asiana että ostin luvatuilla rahoilla matkan Kiinaan. Vaikka joulukuu on radiomainosten parasta myyntiaikaa, ennen joulua ilmoitettiin ettemme saavuttaneetkaan vaadittua tulosta ja bonukset jäivät saamatta. Olin talon pääluottamusmiehenä työntekijöiden puolesta asiasta tosi vihainen. Jouduin perumaan Kiinan matkan.

Pikkujoulu Helsingissä

Radio Megan henkilökunnalle järjestyi omistajavaihdoksen myötä pitkästä aikaa pikkujoulu. Se pidettäisiin joulukuussa Helsingissä SBS-konsernin kaikkien radioiden yhteisenä juhlana. Tulin marraskuussa innoissani töistä kotiin ja ilmoitin että työnantaja kustantaa pikkujoulumatkalle myös perheet. Susanna ilmoitti heti ettei hän halua lähteä sinne. Kerroin että meille maksetaan lennot, hotelli, juhlat ja lapsille on järjestetty myös hoito. Kun rukoilin Susannaa lähtemään Jennin kanssa mukaan, tuli omasta huoneestaan topakka kuusivuotias sanoen: ”Jos äiti sanoo ettei me lähetä niin me ei lähetä”. Susanna ja Jenni veivät lähtöpäivänä minut autollani Oulun lentoasemalle ja tulivat hetkeksi sisään kahvilaan. Kun näin että kaikilla muilla oli perheet mukana juoksin heidän perässään takaisin autolle ja sanoin etten lähde juhliin yksin. Susanna tiuskaisi että mitä sinä pelleilet, 44-vuotias mies. Mene sinne ja pidä hauskaa. Kello oli kolme iltapäivällä. Paluulento Ouluun oli varattu meille seuraavana päivänä klo 16. Koti-ikävä Majoituimme hotelli Marskissa. Juhlat olivat mukavat ja hyvin järjestetyt. Samalla tutustuimme konsernin Helsingin, Turun ja Tampereen radioissa työskenteleviin kollegoihin. Heräsin Marskissa aikaisin seuraavana aamuna. Ohjelmassa olisi ollut vielä tutustuminen Radio Cityyn. Olin ollut siellä Silja Linella työskennellessäni useita kertoja Mato Valtosen ja Sakke Järvenpään ”Pullakuskit”-ohjelmassa vieraana, joten radiotalo oli minulle tuttu.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 3.

Risteily Ruotsiin

Päätin järjestää lohdutusmatkan rannalle jääneille edelliseen työpaikkaani Siljan laivalle. Risteily Ruotsiin tapahtui marraskuussa pari kuukautta ennen Kanarian reissua. Mukaan mahtui 100 henkilöä. Myös tämä kolmen päivän reissu myytiin loppuun hetkessä. Matkustimme kahdella bussilla Oulusta Helsinkiin ja jatkoimme M/S Finlandialla Tukholmaan päiväksi. Pystyin esittelemään matkalaisilleni komentosillan ja muitakin tiloja mihin muut matkustajat eivät päässeet. Tutustuimme myös henkilökunnan sauna- ja uima-allastiloihin. Rattoisalla reissulla ylläni oli Siljan univormu vaikka en enää siellä töissä ollutkaan.

Radio Megan perinteinen ruskaretki

Koska kuulijoissa oli edelleen kahdelta matkalta rannalle jääneitä keksin taas uuden kohteen. Soitin läpi tuttuja Lapin hotellinjohtajia. Tiesin että yhteisestä sopimuksesta ruska-ajan kallis hinnoittelu päättyi Lapissa samana viikonloppuna. Mitäs tapahtuu seuraavana viikonloppuna? Ei mitään, vaan useimmat hotellit sulkevat ovensa. Väitin tuntevani suomalaisen turistin ajatusmaailman. Jos suomalainen ostaa Kanarian viikon Hassen matkatoimistosta hintaan 1000 mk, hän käyttää perillä 5000 mk ja Visan valkoiseksi. Jos hän ostaa matkansa muualta hintaan 5000mk, hän käyttää perillä 1000mk. Pyysin hotellinjohtajia myymään huoneet Megalle tyhjänä ja tuottamattomana viikonloppuna omakustannushintaan. Sanoin vielä että jos sen teette niin ravintoloidenne kassoihin kertyy viikonloppuna 200.000 markkaa. Jos summa jää alle niin maksan erotuksen. Ensimmäinen ruskaretki tehtiin Koskilinjojen neljällä bussilla 28.-30.9.1989 juuri avattuun hotelli Ylläskaltioon. Matkalle mahtui 200 henkilöä ja sekin myytiin loppuun nopeasti.

Harri Pöntinen

Radio Mega selosti aina tuolloin kaksipäiväiset Pohjola Rallit. Olin suorassa lähetyksessä puhelimella erään pitkän pikataipaleen maalissa 80 kilometrin päässä Oulusta. Studiossa Asemakadulla istui toimittajana elämääni monella muotoa liittynyt autoilun asiantuntija Harri Pöntinen. Autot lähtevät pikataipaleille minuutin välein. Seisoin maalialueella sysipimeässä illassa lumihangessa ja kerroin että maalia lähestyy seuraava kilpailija. En kuitenkaan tiedä mikä numero on tulossa koska edellisen kilpailijan maaliin tulosta on jo puolitoista minuuttia. Pöntinen kysyi lähes sadan kilometrin päästä studiosta: ”Minkälaiset valot.” Sanoin että alhaalla neljä lamppua ja ylhäällä kuusi lisävaloa. Näiden tietojen perusteella Pöntinen latasi kuulijoille ja samalla minullekin maalialuetta lähestyvän kilpailijan nimen ja osoitteen. Hän asuu Laihian Kesoilin vieressä. Pöntinen kertoi lähetykseen myös kuljettajan vaimon ja koiran nimet. Ei ole ihme että Harri Pöntinen syrjäytti monta selostajaa kilpailutapahtumissa, radiossa ja televisiossa vankalla tietämyksellään. Harri elättää edelleen itsensä selostamalla autokilpailuja ja juontamalla autoihin ja koneisiin liittyviä tapahtumia autoliikkeissä ja messuilla.

Massey Ferguson

Iinatin moottoriurheiluradalla järjestettiin kerran jokamieskilpailun yhteydessä ”Megalähtö”. Siihen sai osallistua vain Radio Megan henkilökunta. Minulle ilmoitettiin jo viikkoa ennen kisaa etten voi osallistua amatöörien lähtöön koska minulla on kilpailulisenssi rallin puolelta. Tappelin kauan Autourheilun keskusliiton asiamiestä vastaan. Kilpailulisenssi on vain vakuutus. Sen eteen ei ole tehty mitään koeajoa tai muuta testiä. Minä olisin radalla vain muita paremmin vakuutettuna. Mikään ei auttanut. Hermostuin ja päätin tehdä näyttävän esiinmarssin lähtöviivalle. Lainasin automuseolta vanhan ajan autoilijan kamppeet: nahkaiset pussihousut, pitkät saappaat, nahkatakin ja asiaan kuuluvan lakin. Kilpailupäivän aamuna hain Oulunsalosta vuokraisäntäni Jarkko Marttilan pihasta lainaan Massey Ferguson-traktorin. Ajoin sillä lähtöviivalle niin myöhään ettei kukaan ehtinyt estää. Autot menivät menojaan mutta minä huruuttelin kaikki kierrokset ajaneena maaliin seitsemästä kilpailijasta kolmantena. Muut olivat jääneet välille.

Tappo

Vaikka kuolema on aina vakava asia, radiourani tähtihetki tapahtui sen merkeissä kaksi vuotta Megan perustamisen jälkeen. Ajoin ulkolähetysautolla juhannusaattona Oulun Nallikarin leirintäalueelle. Halusin tehdä juttua siellä ryyppäävästä nuorisosta. Ajettuani alueelle huomasin että paikalla oli myös runsaasti mustalaisia. Tunsin suurimman osan heistä. Puolet heistä oli Oulun Lindgrenejä ja toinen puoli Haukiputaan Lindgrenejä. Samasta nimestä huolimatta he eivät olleet sukulaisia keskenään. Tiesin että sukujen välinen verikosto oli alkanut jo vuonna 1966 Tornion Laivajärven raviradalta. Ruumistilasto oli Haukiputaan hyväksi 4-3. Minulla oli langaton mikrofoni ja sanoin suoraan lähetykseen: ”Kuulkaa kaikki poliisit. Koska kuuntelette kuitenkin Megaa, ettekä poliisiradiota, niin tiedoksi, että täällä Nallikarissa on meneillään ”Mannisten” sukukokous. Suosittelen että tulette heti paikalle useammalla yksiköllä ennen kuin pamahtaa.” Tein tarinaa alueella juhlivasta nuorisosta hetken aikaa. Olin juuri ajamassa leirintäalueen leveästä avonaisesta portista ulos kun muutaman metrin päässä auton edessä pamahti. Kello oli 20.13 juhannusaattona, perjantaina 22.6.1990. Olin edelleen suorassa lähetyksessä toisessa kädessäni mikki ja toisessa ratti. Näin edessäni kolme suuliekin välähdystä ja myös laukaukset menivät suorana radioon. Pysäytin auton. Kyydissäni istui mukaan tullut toimittajakaverini Juha Salla hirveässä krapulassa. Hän säikähti ja juoksi lähimmän pensaan taakse oksentamaan. Minä sen sijaan menin muutaman metrin päässä olevalle ampumapaikalle.

Ampujan haastattelu

Maassa makasi selällään kaksi elotonta ruumista, Veijo ja Mauno Lindgren Oulusta. Samassa leirintäalueelta tuli paikalle kaksi luultavasti ensiapukurssin käynyttä pariskuntaa jotka alkoivat puhaltaa maassa makaaviin veljeksiin eloa. Veijon he saivatkin herätettyä henkiin mutta Mauno eli ”Manikka” kuoli siihen paikkaan. Lähes 25 vuotta jatkunut Oulu-Haukipudas ottelu oli tasoittunut. Ruumistilasto oli nyt 4-4. Allan Lindgren Vieressäni seisoi 19-vuotias ampuja Allan Kyösti Lindgren Haukiputaalta. Sanoin suoraan lähetykseen: ”Seuraavaksi tappajan haastattelu. Kuinkas tässä Altsu näin kävi.” Hän sanoi että odota hetki, hän antaa pyssyn pois ja ojensi aseen leirintäalueen vartijalle. Samalla paikalle juoksi ampujan isä Veikko. Jatkoin radiolähetystä: ”Otetaanpa seuraavaksi ampujan isän haastattelu. Kuinka tässä Veikko näin kävi.” Hän ihmetteli mikrofoniin mistä pojalla pyssy oli. Hän ei ollut tiennyt aseesta mitään. Laukausten kajahdettua koko romanilauma lähti juoksemaan pois alueelta autoilleen. Minä annoin ohjeita poliiseille: ”Tuossa on lähdössä vaaleansininen Ford Transit rekisterinumero se ja se. Siihen kiipeää kaksi naista kansallispuvuissaan. Kuljettajan puolelle kapuava piilottaa pistoolia hameensa alle. Tänne Nallikariin pääsee autolla vain Toppilansalmen kapean sillan kautta. Laittakaa siihen piikkimatto niin koko joukko jää kiinni.” Poliisit olivat löytäneet tiesulkuun pysäytetyltä romaniryhmältä suuren määrän aseita. Nallikarin juhannuksesta olisi voinut tulla suurempikin sota. Onneksi sellaiselta vältyttiin.

Mannet kylässä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina juonsin iltapäivälähetystä toisen kerroksen studiossa. Yhtäkkiä sisään astui kauhuissaan yli 180-senttinen keskustyttömme Sari, jota pituutensa vuoksi kutsuin kääpiöksi. Hän sanoi vapisevalla äänellään että alakerta on täynnä mustalaisia jotka kysyvät minua. Käskin ajaa heidät ulos. Tyttörukka ei kuulemma uskaltanut. Laitoin pyörimään yli 16 minuuttia kestävän Juice Leskisen ”Bluesia Pieksämäen asemalla” ja astelin alakertaan. Radiotalon edessä jalkakäytävällä seisoi viisi Volvoa joista osa Ruotsin rekisterissä. Ihmettelin sisälle tulleelle laumalle mitä helvettiä he täällä tekevät. ”Hai. Myö kuultii et sie oot puhunu jottai radiosa Manikan kuolemasta. Mis on nauha. Myö kuultii et kaikki ohjelmat pittää nauhottaa. Mis nauha on. Myö halutaa kuulla mitä sie oot sanonnu.” Valehtelin kirkkain silmin että poliisit hakivat nauhan jo perjantai-iltana todistusaineistoksi. Näin asia ei ollut. Vasta nuorten eläkeläisten maanantaisen vierailun jälkeen vein nauhan poliisilaitokselle. Ajoin viikoksi piiloon Rovaniemelle jotta tilanne rauhoittuisi. Kävin myöhemmin haastattelemassa ampujaa Oulun vankilassa. Hänen isäänsä Veikkoa olen tavannut useita kertoja tapahtuman jälkeen. Pari vuotta sitten uutisoitiin että poika oli puukottanut isäänsä haukiputaalaisessa ravintolassa. Kyseessä oli sama Lindgrenin perhe, poika Allan ja isä Veikko. Tapasin Veikon viime kesänä. Hän kertoi poikansa olleen huumehuuruissa puukotuksen aikaan eikä hän kantanut kaunaa pojalleen tapauksen johdosta. Tapahtuman jälkimaininkeja säikähtänyt pitkänhuiskea keskustyttömme on toiminut jo vuosikausia Finnairin lentoemäntänä. Juha Salla oli jo tapahtuman aikoihin muuttanut kotikaupunkiinsa Rovaniemelle ja toimii nykyään siellä Ylen Lapin radion aluepäällikkönä.

Radio muuttaa

Radion tilat Torikadulla entisessä sanomalehti Liiton talossa olivat ahtaat ja muutimme v. 1990 Asemakadulle hotelli Apolloa vastapäätä olevan talon kolmeen kerrokseen. Toisessa kerroksessa sijaitsivat studiot, levystö, toimitus ja toimitusjohtajan huone. Katukerroksessa touhusivat kirjanpitäjä, mainosmyyjät ja puhelinkeskus. Kellarikerroksessa oli kahvio sekä erillisenä yhtiönä jo Torikadun radiotalon kellariin perustamani Lylycon Oy joka teki radiomainoksia. Asemakadulle muuton yhteydessä mainosyhtiö myytiin uudelle toimijalle kun kiinnostukseni, taitoni eikä aikanikaan riittänyt kahteen työhön.

Pikkujoulu

Vuoden 1990 Megan pikkujoulut päätettiin pitää Iso-Syötteellä. Aloitimme juhlajuomilla jo Oulussa ennen lähtöä. Olin pukeutunut Ylläkseltä lainaamaani lapinpukuun. Juuri ennen bussin lähtöä kävin hakemassa radiotalosta mukaan myös joulukuusen sanoen että kuuselle tulisi muuten yksinäistä. Menimme mainosmyyjämme ja viihdepuolen toimittajamme Allu Alatalon kanssa Syötteen baariin ja tein tilauksen: ”Meille kossua ja kuuselle vettä”. Baarimestari oli hengessä mukana ja antoi juomiemme lisäksi jääkulhon täynnä vettä johon asetin kuusen viettämään pikkujoulua. Seuraavana päivänä järjestettiin henkilökunnan välinen mäenlaskukilpailu. Kaatuilin rinnettä alas ilman suksia joulukuusen kera. En jäänyt kisassa edes viimeiseksi kun monet laskijoista jäivät suksineen välille mutta minä kompuroin kuuseni kanssa maaliin saakka.

Saatanan syöpä

Radion alkuvuosina mainokset olivat päättymättömillä autostereoista tutuilla kasiraitakaseteilla, yksi mainos per kasetti. Niihin oli merkitty maalarinteipillä kasetin sisältämän mainoksen nimi. Päivän aikana saattoi olla pyöritettävänä kymmeniä eri mainoksia. Kasetit olivat telineessä epämääräisessä järjestyksessä. Toimittajan piti ennen mainostaukoa ottaa valmiiksi seuraavan mainostauon aikana soitettavat kasetit. Olimme antaneet viikoksi ilmaista mainosaikaa Syöpäliiton hyväntekeväisyyskampanjalle. Kasetissa luki vain ”Syöpä”. Etsin vimmatusti kappaleen jälkeen pyöritettäviä mainoksia. Yhtäkkiä joku toimittajistamme hyökkäsi studioon ja näytti kädellään poikkipäin kaulaansa. Ihmettelin mistä on kysymys. Olin unohtanut mikrofonin päälle ja hokenut ääneen kasetteja etsiessäni suunnilleen seuraavaa:”Syöpä, syöpä, syöpä, syöpä. Saatanan syöpä missä oikein piileksit. Saatanan syöpä. Minä tuun hulluksi sun kans.” Pyysin tietysti kömmähdyksen jälkeen nöyrimmästi anteeksi eetteriin menneitä hokemiani. Tekevälle sattuu. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin seuraavan kerran unohdin mikrofonin päälle. Tapahtuman jälkeen ymmärsimme asettaa kasetit telineisiin aakkosjärjestykseen.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

 

 

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 2.

Hurriganes

Vierailimme aaton aikana muutamilla juhlilla ja teimme niistä suoria raportteja radioon puhelimen välityksellä. Matkamme etäisin kohde oli Jämsän eteläpuolella sijaitseva Padasjoki jonka leirintäalueella esiintyi Hurriganes. Matti lensi matalalla maantiekartta sylissään nelostietä seuraten. Leirintäalue oli järven rannassa mäntymetsän siimeksessä. Ilmasta sitä ei kuitenkaan puustosta johtuen erottanut. Matti hermostui kun paikkaa ei löytynyt ja laskeutui keskelle Padasjoen kirkonkylää huoltoaseman pihaan. Juoksin sisälle ja kysyin kahvilan neidolta missä päin on leirintäalue. Hän alkoi kertoa mitä tietä mihinkin ja milloin piti kääntyä. Keskeytin hänet ja pyysin kertomaan vain suunnan ja kilometrit suunnilleen niin osaisimme perille. Hän ihmetteli erikoista kysymystäni ja uteli millä olette liikkeellä. Osoitin pihalla seisovaa helikopteria ja sanoin flap-flap. Löysimme juhla- alueen ja hetken kuluttua Radio Megan kuulijat 450 kilometrin päässä Oulussa kuulivat Remu Aaltosen ja Cisse Häkkisen haastattelut suorana Padasjoen juhannusjuhlilta.

Sabrina

Paluumatkan lensimme kohti koillista metsäisen Itä-Suomen yli koska Matin oli määrä seuraavaksi hakea italialainen seksipommi Sabrina Kuusamon kentältä Posiolle esiintymään. Nilsiässä Matti keikutti kopterillaan juhannusterveiset pihalla seisovalle öljysheikille ja jatkoimme matkaa. Tuolla turneella tuli muutaman sadan metrin korkeudesta todistettua kuinka metsäinen maa Suomi on. Matti jätti meidät Posion juhlapaikalle ja koukkasi noukkimaan povipommin Kuusamosta. Loppuilta meillä meni mukavasti Posiolla juhannusta juhlien. Radio Mega oli näyttänyt kyntensä Oulun alueen asukkaiden ykkösradiona palvelemalla kuulijoita omien toimittajiensa välityksellä jopa kauempaa kuin Ylen maakuntaradio.

Riitta Pulliainen

Olin seurannut muiden toimittajiemme touhua jonkin aikaa ja ajattelin että voisin kokeilla radiotoimittajan työtä muustakin kuin musiikista. Tiesin että seuraavana päivänä haastateltavaksi oli tulossa kansanedustaja Erkki Pulliaisen viehättävä vaimo Riitta. Hän oli Venäjän kauppaa tekevän yrityksen palveluksessa. Toimitusjohtajamme Jorma uteli pystynkö tekemään haastattelun. Miksi en pystyisi. Ongin tietooni päivässä kaiken mahdollisen Riitan edustamasta yrityksestä sekä Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta yleensä. Toimitusjohtajamme seurasi suoraa lähetystä studion ikkunan takaa. Haastattelu meni nappiin ja siirryin musiikista yleistoimittajaksi. Riitasta tuli myöhemmin Oulun kaupunginorkesterin intendentti ja meistä hyvät ystävät. Pystyin auttamaan Riittaa myöhemmin kaupunginvaltuutettuna kun orkesteri tarvitsi uusia vakansseja. Hänen aviomiehensä Erkki oli jäävi niitä ehdottamaan vaimonsa johtamaan kunnalliseen liikelaitokseen.

Teeri

Radioon oli palkattu alusta alkaen puhelinkeskusta ja mainostrafiikkia hoitamaan sekä sihteeriksi mukava ja touhukas nainen Maritta Sarajärvi Pudasjärveltä. Hän asensi ensitöikseen kaikkiin oviin nimikyltit. Puhelinkeskuksen ovessa luki mahtipontisesti: ”Maritta Sarajärvi, Pääsihteeri”. Me muut hymähtelimme että eihän pääsihteeriä ole juuri muualla kuin YK:ssa, Natossa ja Neuvostoliitossa. Seuraavana yönä Juha Salla irrotti kyltistä kolme ensimmäistä kirjainta ja jäljelle jäi ”sihteeri”. Annoin sen olla muutaman päivän kunnes poistin salaa taas kolme kirjainta joten kyltissä luki: ”Maritta Sarajärvi, teeri”. Maritta sai siitä välittömästi kutsumanimensä joka toimii edelleen. Teeri muutti myöhemmin pääkaupunkiseudulle ja asui vuosia ”Hullujussista” tutun pianisti Tapio Niemelän kanssa. He saivat yhdessä myös nyt jo aikuisen Venla-tyttären.

Juontohommia

Radion ensilähetykset olivat kesäkuun ensimmäisenä lauantaina 1988. Lähes välittömästi minulle alkoi sadella pyyntöjä tulla juontajaksi eri tilaisuuksiin. Tein niitä mielelläni. Heinäkuussa Tyrnävällä järjestettiin ensimmäiset ”Tractor Pulling”-vetokisat. Kilpailun johtaja Sakari Haataja pyysi minua kuuluttajaksi tapahtumaan. Tein sitä monen vuoden ajan pyytämättä koskaan palkkaa. ”Paha sai palkkansa” kahdeksan vuoden kuluttua.

Kari Mokko

Elokuussa 1988 olivat meneillään Soulin Olympialaiset. Päätimme Juha Sallan kanssa että radio tarvitsee lisää toimittajia, yhden uutispuolelle ja toisen viihdeosastolle. Emme kysyneet rekrytointiimme lupaa toimitusjohtajalta tai päätoimittajalta. Kuulutimme radiossa työpaikkailmoituksen ja päivämäärän jolloin hakijoiden piti tulla testiin Radio Megan tiloihin. Paikalle ilmaantui parin päivän kuluttua parisataa innokasta ehdokasta. Kopioimme kaikille saman urheilu-uutisen jossa kerrottiin olympialaisten joukkueratsastuksen tulokset. Kilpailun voittaja oli Puola. Uutisessa oli lueteltu neljän ratsastajan vaikeasti lausuttavat puolalaiset nimet. Toiseksi tuli Tsekkoslovakia joten nimet eivät juurikaan helpottuneet. Myös pronssille sijoittunut maa sijoittui nimien vaikeusasteen kärkeen. Kaikilla kokelailla oli rutkasti aikaa tutustua uutiseen ennen koenauhoitusta. Suljimme kokelaat pieneen studioon yksitellen. Annoimme heille studion ovella käteen sattumanvaraisen singlelevyn jolla oleva kappale heidän tuli juontaa uutisen jälkeen. Kokelaista kaikki paitsi yksi mongersivat nauhalle vaikeita ratsastajien nimiä. Vain yksi hakijoista ymmärsi yskän ja luki nauhalle: ”Seuraavaksi Radio Megan urheilu-uutisia. Soulin olympiakisoissa ei ole tänään tapahtunut mitään mikä kiinnostaisi suomalaisia ja seuraavaksi Beatles-musiikkia.” Tämä kandidaatti palkattiin välittömästi Megaan uutistoimittajaksi. Hän on nimeltään Kari Mokko. Hän näkyi lokakuuhun 2014 saakka lähes aina pääministerin vieressä kun tämä esiintyi televisiossa. Kari toimi viimeiset viisi vuotta valtioneuvoston viestintäjohtajana. Ennen sitä hän oli ehtinyt tehdä parikymmentä vuotta uraa Ylen TV-2:n ajankohtaisohjelmien toimittajana ja juontajana (mm. ”Silminnäkijä”) jonka jälkeen hän toimi Suomen Washingtonin suurlähetystön lehdistöneuvoksena. Toinen elokuussa 1988 Megaan töihin otettu oli Jäälin K-kaupan lihamestari Juha ”Allu” Alatalo josta tuli radion myötä tunnettu juontaja- ja viihdehahmo Oulussa.

Surun pyyhit silmistäni

Soitin Helsingin aikoina joitakin keikkoja myös Kirkan kanssa. Hänen ”Islanders”-bändinsä oli huonossa hapessa joten Danny ehdotti ”Made in Finland”-bändiäni Kirkasta tehtävän TV-ohjelman taustaorkesteriksi. Ohjelma nauhoitettiin Lahdessa ravintolassa suorana ja sitä näytetään edelleen aina joskus uusintana. Kirka oli enemmän rokkimiehiä mutta hänellekin oli käynyt selväksi että pelkällä rokilla ei sen ajan Suomessa elänyt. Lähimmäksi ystäväkseni Helsingissä tullut Kisu Jernström soitti minulle loppukesällä 1988 kun Mega oli toiminut vasta muutaman kuukauden. Hän sanoi säveltäneensä Kassu Halosen kanssa Kirkalle kappaleen nimeltä ”Surun pyyhit silmistäni”. He olivat lähettäneet sävellyksen ”Syksyn sävel”-kilpailuun. Kisu sanoi postittaneensa levyn myös minulle. Saatuani levyn alkoi Megassa todellinen pommitus. Kyseistä Kirkan kappaletta soitettiin Megassa kymmeniä kertoja päivässä ja kehotettiin kuulijoita äänestämään sitä. ”Syksyn sävel”-ehdokkaat eivät olleet esityskiellossa joten teimme Kirkalle radion välityksellä todellisen työvoiton. Kappale voitti kisan ylivoimaisesti ja levystä tuli kautta aikojen Suomen myydyin. Eräs MTV:llä työskennellyt tuttu ihmetteli myöhemmin miksiköhän Oulun alueelta tuli Kirkan kappaleelle niin suunnaton määrä ääniä. Vastasin MTV:n edustajalle että kai sinäkin tiedät että radio on maailman nopein ja vaikuttavin media. Kappaleen puolesta tekemäämme provokaatiota en hänelle kertonut.

Syöpäläiset

Ensimmäisen Radio Megan järjestämän keräyksen mainontaan lipsahti melkoinen moka. Olimme päättäneet tehdä keräyksen jonka kohteena olivat syöpää sairastavat lapset. Koska olimme hyvällä asialla, myös kaikki paikalliset sanomalehdet antoivat meille maksutonta mainostilaa. Järjestimme keräyksen merkeissä hyväntekeväisyyskonsertin ja radiomainoksissa kerroimme keräyksen tuoton menevän syöpälasten hyväksi. Häpeämme oli suuri kun erään suuren lehden mainokseen oli iskenyt nolo painovirhepaholainen. Lehdessä luki suurin kirjaimin: RADIO MEGAN HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI SYÖPÄLÄISTEN HYVÄKSI. Anteeksipyytelyllä ja hurtilla huumorilla siitäkin selvittiin.

Rentun ruusu

Pidin Megassa alkuaikoina myös toivelauluohjelmaa. Kuuntelijat lähettivät sadoittain toiveita postikorteilla ja myös puheluiden määrä studioon lisääntyi. Kansa oppi nopeasti siihen että Yleisradion monopoli oli kaatunut ja paikallisradio oli lähempänä kuulijoita. Irwin Goodman oli ollut pois hittilistoilta jo jonkin aikaa. Vexi Salmi oli saanut aikoinaan vihjeen Tapio Rautavaaralta tehdä laulu maitohorsmasta eli kulkurin kukasta. Kymmenen vuotta Rautavaaran kuoleman jälkeen Kassu Halonen sävelsi laulun ja Vexi antoi sille enemmän esittäjänsä näköisen nimen ”Rentun ruusu”. Irwin Goodman palasi vielä kerran suureen kansansuosioon kun kappale julkaistiin v. 1988. Ohjelmaani alkoi tulla kasapäin toiveita joissa pyydettiin kyseistä laulua. Hellyin lopulta pyyntöjen hillitöntä määrää ihmetellen ja päätin että kansa saa mitä kansa haluaa. Soitin radiossa tunnin putkeen pelkkää ”Rentun ruusua”. Joskus laulun loputtua saatoin kommentoida kappaleen sävellystä, sanoitusta tai sovitusta ja sanoin että kuunnellaanpa vielä uudestaan. Välillä taas jatkoin kappaleen loputtua sen suoraan uudestaan. Kun 20 minuuttia oli kuulunut yhteen pötköön samaa kappaletta kävi toimitusjohtaja Jorma Yypänaho sanomassa studion ovella että lopeta tuo pelleily. Vastasin että kansa saa nyt sitä mitä se haluaa ja jatkoin tunnin loppuun pelkällä ”Rentun ruusulla”. Kappale soi peräkkäin 18 kertaa. Toivelaulutunnit Radio Megassa päättyivät siihen paikkaan kun heti tuon tunnin jälkeen joku pyysi puhelimessa Rentun ruusua.

Kuuntelijamatka

Monet lehdet järjestävät lukijamatkoja. Minä päätin heti radion alkuaikoina järjestää kuuntelijamatkan. Varasin Areasta seuraavalle talvelle 50 viikon matkaa suorilla lennoilla Oulusta Gran Canarialle. Paikat myytiin puolessa tunnissa. Olin ensimmäistä kertaa matkanjohtajana ja halusin estää mahdolliset valitukset etukäteen. Matkustin ennakkoon viikoksi meille varattuun hotelliin Kanarialle. Otin valokuvia ja videofilmiä hotellistamme ja muista paikallisista kohteista. Ennen lähtöä järjestin tuleville turisteille tilaisuuden jossa kerroin mihin olemme menossa ja näytin matkakohteesta ottamani kuvat ja videon. Näin tein matkakohteen heille etukäteen tutuksi. Matkalaiset tulivat perillä ikään kuin jo aiemmin kokemaansa kohteeseen. Apunani matkalla häärivät toimittajakollegat Pepe Hakala ja Heikki Ketola. Lähtöpäivä oli 17.1.1989. Asuimme Playa del Inglesin laaksossa Maspalomasissa upouudessa ”Dunaflor”-bungalowhotellissa. Viikko meni mukavasti ja matkalta tehtiin myös päivittäin raportteja radioon. Matkalle halukkaita olisi ollut paljon enemmän kuin mukaan mahtui. Ennakkovalmisteluiden ansiosta valituksia matkasta ei tullut.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 1.

5. luku, RADIO MEGA

Parrakas Paavo

Teekkareiden tempaus Siljalla tapahtui maaliskuussa 1988, siis minulle otolliseen aikaan. Ilman sitä ei elämäni olisi saanut uutta käännettä, ainakaan vielä tuolloin. Jorma Yypänaho sai luvan Radio Megalle juuri 40-vuotis syntymäpäivänään 28.4.1988. Hän palkkasi henkilökunnan ja me toimitukseen tulevat kävimme opettelemassa tulevaa touhua Jyväskylän paikallisradiossa joka oli osaomistajana Radio Megassa. Yhtenä oppaana meillä oli tuolloin Jyväskylän paikallisradiossa touhunnut Tarja Närhi. Hän on tehnyt ammattimaisella otteellaan jo vuosikaudet suurimman osan Ylen Radio Suomen musiikkiohjelmista. Vappuaattona minulle soitti Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Pertti ”Pepe” Hakala. Hän kertoi haluavansa vaihtaa ammattia ja pyysi minua hommaamaan hänetkin radioon töihin. Taivuttelin toimitusjohtajamme puhelimessa vielä samana iltana ja Pepekin siirtyi radion palvelukseen. Se oli kaikkien kannalta hyvä valinta. Naapurilähiön hammaslääkärinä TV:ssä ja sittemmin vuosikausia Oulun kaupunginteatterissa tutuksi tullut Pepe oli yleisön suuri suosikki. Kuuntelijatutkimuksissa vaihtelimme Pepen kanssa vuorotellen ykköspaikkaa suosituimman juontajan tilastossa. Toimittuamme Megassa vasta muutaman päivän sain idean kysyä kuuntelijoilta minkälaisia henkilöhahmoja he olettivat radioääntemme taakse kätkeytyvän. Minuakaan ei tuolloin juuri tunnettu Oulussa paitsi musiikkipiireissä. Ääneni perusteella kuulijat arvioivat minun olevan 60-vuotias, tumma, lihava, ja mustapartainen mies. Olin 37-vuotias, vaalea, laiha ja parraton.

Avajaiset

Päätoimittajana aloitti Juha Peltoperä joka oli joukosta ainoa jolla oli toimittajakokemusta. Hän oli toiminut MTV:n kymppiuutisten aluetoimittajana Oulussa. Kaikki me muut olimme untuvikkoja alalla mutta into ja usko tekemiseen oli vankkumaton. Radio Megan massiiviset avajaiset pidettiin Rotuaarilla lauantaina 4.6.1988. Kansaa oli kadulla tuhansittain todistamassa Yleisradion monopolin murtumista Oulussa. Siinä oli vähän samaa kuin jos Alko olisi saanut yksityisen kilpailijan. Meillä ei ollut aluksi juuri muuta ohjelmarunkoa kuin kerran tunnissa luettavat uutiset. Edes työvuorolistoja ei ollut olemassa. Studiossa hääri kuka milloinkin sattui. Ystävystyin heti Rovaniemeltä meille toimittajaksi tulleen Juha Sallan kanssa. Hänen kanssaan yhteispeli toimi tuhatta ja sataa. Juha oli vuokrannut itselleen yksiön läheltä radion toimitiloja jotka sijaitsivat sanomalehti Liiton talossa Kauppurienkadulla Rotuaarin reunamilla. Juhan yksiö jäi kuitenkin vähälle käytölle. Myöskään Kati ei minua kotona paljon nähnyt. Olimme Juhan kanssa kaikkina öinä klo 3.30 annettuun valomerkkiin asti Vaakunan yökerhossa viimeisinä asiakkaina. Sieltä siirryimme radion sohville nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme juontamaan kello kuudelta alkavaa lähetystä. Tuoreet uutiset Radion alkuaikoina sain mainetta siitä että pystyin usein kertomaan aamulla muiden tiedotusvälineiden tietämättömiä totuuksia kaupungin asioista. Vaakunan yökerho oli myös kaupungin mahtimiesten suosima illanviettopaikka. Kansanedustaja Martti Korhosen isä, apulaiskaupunginjohtaja Paavo Korhonen oli yökerhon vakiovieras. Tunsin hänet jo 60-luvulta jolloin vietin paljon aikaa heidän kellarissaan rumpujen parissa. Paavo kutsui minut usein pöytäänsä, tarjosi konjakin ja kertoi sisäpiirissä tehdyistä päätöksistä. Nämä tiedot kerrottiin Megassa aamulla tuoreena totena mistä muu media oli meille kateellinen.

Timo Kalaoja

Heti Radio Megan ensimmäisinä päivinä minua koeteltiin kovalla kädellä. Pepe Hakala teki suorassa lähetyksessä sellaisen tempun, mitä en soisi kenellekään. Olin kertonut työkavereilleni että menen muutaman viikon kuluttua Jyväskylän Palokkaan Katri-Helenan ja hänen miehensä Timo Kalaojan vieraaksi. Olimme sopineet siitä Katrin ja Timon ollessa Oulussa keikalla. Timolla oli heidän kotinsa pihassa rakennus jossa hän teki hienomekaniikkaan erikoistuneen yrityksensä töitä. Katri sanoi että kun tulet hän lukitsee oven ulkopuolelta niin saatte rauhassa höpistä, soittaa ja juoda kaljaa kenenkään häiritsemättä niin monta päivää kuin haluatte. Katri-Helena kertoi tekevänsä niin aina kun Timolle tuli omia vieraita. Radion avajaiset olivat olleet lauantaina. Olin studiossa tiistaina 7.6. aamupäivällä juontamassa suoraa lähetystä, kun kollegani Pepe Hakala löi yhtäkkiä kesken lauseen olkani takaa minun ja mikrofonin väliin saman päivän Iltasanomien etusivun jossa luki suurin kirjaimin: ”Timo Kalaoja kuoli yllättäen”. Purskahdin hillittömään itkuun sopertaen kyynelten läpi mikrofoniin ettei näin saa tehdä ja raahauduin ulos studiosta. Kuulijathan eivät voineet tietää mitä studiossa tapahtui ennen kuin joku asian heille kertoi minun poistuttua studiosta. Muut toimittajamme olivat yrittäneet kieltää Pepeä näin toimimasta, mutta hän oli näyttelijänä halunnut suoraan lähetykseen rehellistä draamaa ja sitä siitä toden totta tulikin. Se oli surun päivä eikä minusta enää sen päivän aikana ollut mikrofoniin menijäksi.

Sirkku Karinkanta

Olin ostanut Siljalta radioon suunnattoman levyvaraston ja toimin Megassa aluksi omasta pyynnöstäni vain musiikkitoimittajana. Kaupallinen paikallisradio oli myös uusi mainosväline yrityksille. Suomi eli edelleen vahvaa nousukautta ja se antoi mainoksilla eläville paikallisradioille mahdollisuuden menestyä. Pelkällä äänellä mainostaminen oli uutta ja ihmeellistä. Se oli myös huomattavasti halvempaa kuin televisiomainonta. Lisäksi se oli hyvin joustavaa ja nopeaa. Uusi mainos voitiin saada radiossa kuuluville jopa muutamassa minuutissa ilman byrokratiaa. Äänimainontaa oli aiemmin ollut lähinnä vain urheilutapahtumissa. Toimitusjohtajamme teki viisaasti valitessaan radioon myyntipäälliköksi edellistä pestiään paremmalla palkalla viehättävän Sirkku Karinkannan Oulu-lehden vastaavalta vakanssilta. Kun hänen kaltaisensa pitkä ja vaalea kaunotar asteli asiakkaan luokse tyylikkäässä tyköistuvassa asussaan ja esittäytyi: ”Hei. Olen myyntipäällikkö Sirkku Karinkanta Radio Megasta ja haluaisin kertoa teille hiukan radiomainonnasta”, kauppaa syntyi helpommin kuin jos asialla olisi ollut joku mörökölli.

Matti Jämsä

Mietin mielessäni ennen Megan aloittamista minkälainen toimittaja haluaisin olla. Olin nuorempana ihaillut tempauksillaan Apu-lehteä kymmeniä vuosia elättänyttä toimittaja Matti Jämsää. Päätin jatkaa siitä mihin hän jäi. Ensimmäinen erikoisselostukseni tapahtui pari kuukautta radion aloituspäivän jälkeen. Olin hankkiutunut laskuvarjokerhon pikakurssille. Kerroin julkisesti radiossa tulevasta hypystäni. Pitihän tapahtumalle saada julkisuutta. Oli sunnuntaipäivä 31. heinäkuuta 1988. Paljon ennen hypyn ilmoitettua aikaa alkoi lentokentän läheisyyteen kertyä kiinnostuneiden katsojien autoja. Paikalla kerrottiin olleen yhteensä noin 500 autoa. Meidät hyppääjät numeroitiin sen mukaan monentenako koneesta hyppäsimme. Minä olin kolmonen. Ensimmäiset hypyt tehdään kilometrin korkeudesta pakkolaukaisijalla. Laskuvarjon avaamismekanismi on kiinnitetty muutaman metrin mittaisella vaijerilla lentokoneeseen, joten aloittelevan hyppääjän ei tarvitse itse varjoaan laukaista. Selostin tapahtumaa suorana lähetyksenä ranteeseen sidotun kännykän välityksellä. Meidän hyppääjien toisessa korvassa oli kuuloke jonka välityksellä kuulimme maassa olevan hyppymestarin ohjeet taivaalle. Tuuli kuljetti minua merelle päin ja yritin kääntää matkani maata kohti. Kuulin mestarin äänen kieltävän monta kertaa numero kolmosta kääntymästä vielä kentälle päin. Lentäisin kuulemma laskeutumisalueen yli. Maan pinnalla tuuli saattoi puhaltaa mereltä maalle mutta kilometrin korkeudessa se puhalsi maalta merelle päin. Olin jo kaukana meren yllä kun käännyin kielloista huolimatta rantaa kohti etten putoaisi alla vellovaan mereen. Tajusin etten pääse lähellekään laskeutumisaluetta vaan minun piti löytää nopeasti läheltä sopiva alastulopaikka. Alhaalla näkyi punainen tupa ja perunamaa. Viereisen pellon keskellä kulki voimalinja jota minun piti varoa. Ollessani mittarin mukaan noin 50 metrin korkeudessa huusin perunamaata kuokkivalle miehelle maahan kädet tötteröllä: ”Jumala puhuu. En aio turmella perunanvarsiasi. Olen itsekin maalta kotoisin ja osaan laskeutua perunapellon vakoihin”. Mies tiiraili ympäriinsä ja ihmetteli mistä ääni kuului. Huhuilin vielä toisen kerran kunnes hän äkkäsi minut yläpuolellaan. Laskeuduin perunapeltoon hänen lähelleen ilman että yhtään perunanvartta katkesi. Lentokentälle tulleet katsojat olivat kuunnelleet radiosta hyppyselostustani ja sen ohjaamina kymmenet autot olivat osanneet laskeutumispaikalleni pellon reunaan. Hyppy ei osunut lähellekään maalialuetta mutta se oli lopulta jännittävä ja mukava kokemus. Kokeneet hyppääjät valistivat että minun kannattaa käydä hyppäämässä toinen kerta heti perään ettei jää pelkotiloja. Niin tein ja toisella hypylläni laskeuduin maalialueelle maalattuun ympyrään. Olin avannut uuden urani Matti Jämsän seuraajana.

Sukellus

Oulun palolaitoksella pitkään palvellut Tapio ”Sekkeri” Satamo opetti minulle laskovarjohyppäämisen alkeitten lisäksi monia muitakin taitoja. Hän oli alan pioneeri ja oli tuonut aikoinaan Suomeen ensimmäisen hyppäämisessä nykyään käytettävän patjavarjon. Sitä voi ohjata toisin kuin armeijan laskuvarjojääkäreiden aiemmin käyttämää pallovarjoa. Vuotta myöhemmin ”Sekkeri” opetti minulle syvän meren sukellusta kuivapuvussa. Ajoimme palolaitoksen uudella laivalla Oulun ulkopuoliselle merialueelle lähelle Hailuodon saarta. Alueella oli useita vanhoja laivan hylkyjä ja meidän kohteemme oli v. 1927 uponnut purjelaiva ”Telma”. Satamo oli opettanut minut luottamaan laitteisiin palolaitoksen kellarin vedellä täytetyissä sokkeleissa. Se oli todella aito ja haastava harjoitushalli alan ammattilaisillekin. Veden täyttämään pimeään kellariin piti sukeltaa yksin hakemaan sinne piilotettuja esineitä. Piti myös luottaa siihen että kaverit antavat letkua pitkin pinnalta hengitysilmaa. Olin sukeltanut aiemmin vain märkäpuvulla ja paineilmapullot selässä mutta nyt olivat kyseessä ammattilaisten laitteet. Matkalla oli mukana myös Kuopion pelastusopiston oppilaita jotka olivat tulleet Ouluun harjoittelemaan aitoihin avomeren olosuhteisiin. He olettivat minun olevan ammattilainen kun minulle laitettiin päälle kuivapuku mutta he saivat tyytyä harrastussukeltajien märkäpukuihin ja paineilmapulloihin. Paikalliset palomiehet oikaisivat heitä ja kertoivat että olen lajin ensikertalainen ja ammatiltani radiotoimittaja. Sukelsimme ”Sekkerin” kanssa kahdestaan noin 20 metrin syvyydessä olevan Telman hylylle. Päähäni ruuvatussa AH-3 kypärässä oli kuulokkeet ja mikrofoni. Radiomme teknikko Herman Petrelius oli kytkenyt laivan kannelle kaiuttimen jonka välityksellä puheeni kuului meren pohjasta. Hän asensi mikrofonin kaiuttimen viereen ja puheeni välittyi kannelle pystytetyn lähettimen ja antennin ansiosta Radio Megan kuulijoille. Yleisradio ei ollut koskaan tehnyt suoraa lähetystä meren pohjasta. Me teimme sen. Poimin mukaani Telman kätköistä laivan hylyssä kymmeniä vuosia lojuneen pullon Toppilan tummaa olutta. Pullo on edelleen avaamatta. Myöhemmin palomies Satamo opetti minulle myös savusukelluksen alkeet Nuottasaaren paperitehtaan alueelle rakennetussa harjoituskontissa. Senkin selostin suorana radioon. Ymmärrän sen kokemuksen jälkeen kuinka nopeasti lämpötila palavassa tilassa nousee tuhanteen asteeseen jos kohotat päätäsi. Siis tulipalon sattuessa mahdollisimman matalana. Kiitokset monista opeista ”Sekkerille” sinne pilven reunalle.

Korvalappuradiot

En ollut laulanut äänenmurroksen jälkeen mutta puhunut sitäkin enemmän muusikkona, laivan seremoniamestarina ja satojen tilaisuuksien juontajana. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ollut kuullut kehuja äänestäni. Olin ihmeissäni kun päivittäin alkoi tulla puheluja joissa ylistettiin loistavaa radioääntäni. Se oli minulle uutta ja ihmeellistä. Paikalliset kodinkonekauppiaat kiittelivät että korvalappuradiot myytiin jatkuvasti loppuun. Vanhemmat kielsivät lapsiaan kuuntelemasta Megaa silloin kun minä olin äänessä, koska käytin karskia kieltä ja sanoin asioista suoraan niin kuin ajattelin. Lapset linnoittautuivat omiin huoneisiinsa kuuntelemaan Lylyn ohjelmia vanhemmiltaan salaa viikkorahoilla ostamillaan korvalappuradioilla.

Maailman nopein

Radion lähetysstudiota pidettiin pyhinä paikkoina ja ne olivat myös hyvin äänieristettyjä. Minä avasin aina aloittaessani studion ikkunat auki kadulle jotta kuuntelijoille välittyivät myös kaupungin äänet. Jos ulkoa kuului paloauton tai poliisin sireeni, hiljensin musiikin ja annoin hälytysäänten mennä kuulijoiden korviin ja sanoin kertovani kappaleen jälkeen mihin hälytysajoneuvo oli menossa. Pikainen puhelu musiikin aikana palo- tai poliisilaitokselle ja pystyin rauhoittamaan kuulijat kertomalla miksi sireenit ulvoivat. Oivallukseni oli osoitus usein sanotusta totuudesta: ”Radio on maailman nopein tiedotusväline.” Se on oikein käytettynä sitä edelleen internetistä huolimatta. Ikävää vain että nykyradioissa on tiukka formaatti musiikin lisäksi kaikelle muullekin. Juontajan puheaika on ennalta määrätty ja rajoitettu minimiin. Paikallisradiot ovat formaattien myötä etääntyneet yleisöstään ja niistä on tullut yhä enemmän kasvottomia kapistuksia. Helikopteri Radiotoimintamme ensimmäinen juhannus oli tulossa ja halusimme olla sen vietossa kuuluvasti mukana. Vaakunan yökerhossa saimme Juha Sallan kanssa huiman idean. Radio Mega kiertäisi vesitasolla ympäri Suomea raportoimassa eri puolilla maata järjestetyiltä juhannusjuhlilta. Yökerhossa sattui olemaan asiakkaana myös myyntipäällikkömme Sirkku Karinkanta. Pyysimme häntä hankkimaan lentokoneelle maksajan vaikka emme tienneet vielä edes koneen hintaa. Hetken kuluttua Sirkku tuli kertomaan että asia on kunnossa. Kansallisosakepankki maksaa koneen vuokran. Varasimme Rovaniemeltä Matti Aholta vesitason juhannusaatoksi. Lähtöpäivän aamuna Matti ilmoitti että samana päivänä olevien muiden tilausten vuoksi joudumme lentämään kierroksemme vesitason sijasta helikopterilla. Hän ei ehtisi käydä välillä vaihtamassa Rovaniemellä vesitasoa helikopteriin. Hinta olisi ollut nelinkertainen mutta koska muutos johtui hänestä, helikopterilentomme hoidettiin sovitulla 12.000 markalla.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

 

OTE TEOKSESTA RADIO TULI TAKAISIN, RADIO YKKÖNEN/ RADIO ETTAN, OSA 8.

Joustavaa, ihmisläheistä

-Olemme ohjelmatoiminnassamme mahdollisimman joustavia ja ennakkoluulottomia. Meillä on esimerkiksi mahdollisuus varata jopa yksi kokonainen päivä yhden paikallisen asian esittelemiseen. Päivän aikana vierailemme kaupungilla teemakokonaisuuteen liittyvissä paikoissa, haastattelemme ihmisiä, kuuntelijat voivat jatkuvasti soittaa asiaan liittyen studioon ja näin voimme käsitellä yhden päivän aikana jonkin paikallisen kysymyksen perusteellisesti. Tätä ei esimerkiksi Yleisradio voi kovinkaan helposti tehdä valtakunnallisissa lähetyksissään, kertoo Markku Veijalainen.

-Meidän kaikkien toimitustyön lähtökohdaksi olen asettanut sen, että jokainen olkoon oma itsensä. Mitään virallista Radio Ykkösen ohjelmantekolinjaa ei ole olemassa, koska kunkin toimittajan on lähdettävä omista lähtökohdistaan ja pantava itsensä ja persoonansa peliin ohjelmaa tehdessään. Näin toivon voivamme välttää kaavamaisen ja liian perinteisen ohjelmantekotyylin.

Em. teos, kust. Suomen Paikallisradioliitto, toim. Jarmo Viljakainen, 1987

img311