RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 3.

Risteily Ruotsiin

Päätin järjestää lohdutusmatkan rannalle jääneille edelliseen työpaikkaani Siljan laivalle. Risteily Ruotsiin tapahtui marraskuussa pari kuukautta ennen Kanarian reissua. Mukaan mahtui 100 henkilöä. Myös tämä kolmen päivän reissu myytiin loppuun hetkessä. Matkustimme kahdella bussilla Oulusta Helsinkiin ja jatkoimme M/S Finlandialla Tukholmaan päiväksi. Pystyin esittelemään matkalaisilleni komentosillan ja muitakin tiloja mihin muut matkustajat eivät päässeet. Tutustuimme myös henkilökunnan sauna- ja uima-allastiloihin. Rattoisalla reissulla ylläni oli Siljan univormu vaikka en enää siellä töissä ollutkaan.

Radio Megan perinteinen ruskaretki

Koska kuulijoissa oli edelleen kahdelta matkalta rannalle jääneitä keksin taas uuden kohteen. Soitin läpi tuttuja Lapin hotellinjohtajia. Tiesin että yhteisestä sopimuksesta ruska-ajan kallis hinnoittelu päättyi Lapissa samana viikonloppuna. Mitäs tapahtuu seuraavana viikonloppuna? Ei mitään, vaan useimmat hotellit sulkevat ovensa. Väitin tuntevani suomalaisen turistin ajatusmaailman. Jos suomalainen ostaa Kanarian viikon Hassen matkatoimistosta hintaan 1000 mk, hän käyttää perillä 5000 mk ja Visan valkoiseksi. Jos hän ostaa matkansa muualta hintaan 5000mk, hän käyttää perillä 1000mk. Pyysin hotellinjohtajia myymään huoneet Megalle tyhjänä ja tuottamattomana viikonloppuna omakustannushintaan. Sanoin vielä että jos sen teette niin ravintoloidenne kassoihin kertyy viikonloppuna 200.000 markkaa. Jos summa jää alle niin maksan erotuksen. Ensimmäinen ruskaretki tehtiin Koskilinjojen neljällä bussilla 28.-30.9.1989 juuri avattuun hotelli Ylläskaltioon. Matkalle mahtui 200 henkilöä ja sekin myytiin loppuun nopeasti.

Harri Pöntinen

Radio Mega selosti aina tuolloin kaksipäiväiset Pohjola Rallit. Olin suorassa lähetyksessä puhelimella erään pitkän pikataipaleen maalissa 80 kilometrin päässä Oulusta. Studiossa Asemakadulla istui toimittajana elämääni monella muotoa liittynyt autoilun asiantuntija Harri Pöntinen. Autot lähtevät pikataipaleille minuutin välein. Seisoin maalialueella sysipimeässä illassa lumihangessa ja kerroin että maalia lähestyy seuraava kilpailija. En kuitenkaan tiedä mikä numero on tulossa koska edellisen kilpailijan maaliin tulosta on jo puolitoista minuuttia. Pöntinen kysyi lähes sadan kilometrin päästä studiosta: ”Minkälaiset valot.” Sanoin että alhaalla neljä lamppua ja ylhäällä kuusi lisävaloa. Näiden tietojen perusteella Pöntinen latasi kuulijoille ja samalla minullekin maalialuetta lähestyvän kilpailijan nimen ja osoitteen. Hän asuu Laihian Kesoilin vieressä. Pöntinen kertoi lähetykseen myös kuljettajan vaimon ja koiran nimet. Ei ole ihme että Harri Pöntinen syrjäytti monta selostajaa kilpailutapahtumissa, radiossa ja televisiossa vankalla tietämyksellään. Harri elättää edelleen itsensä selostamalla autokilpailuja ja juontamalla autoihin ja koneisiin liittyviä tapahtumia autoliikkeissä ja messuilla.

Massey Ferguson

Iinatin moottoriurheiluradalla järjestettiin kerran jokamieskilpailun yhteydessä ”Megalähtö”. Siihen sai osallistua vain Radio Megan henkilökunta. Minulle ilmoitettiin jo viikkoa ennen kisaa etten voi osallistua amatöörien lähtöön koska minulla on kilpailulisenssi rallin puolelta. Tappelin kauan Autourheilun keskusliiton asiamiestä vastaan. Kilpailulisenssi on vain vakuutus. Sen eteen ei ole tehty mitään koeajoa tai muuta testiä. Minä olisin radalla vain muita paremmin vakuutettuna. Mikään ei auttanut. Hermostuin ja päätin tehdä näyttävän esiinmarssin lähtöviivalle. Lainasin automuseolta vanhan ajan autoilijan kamppeet: nahkaiset pussihousut, pitkät saappaat, nahkatakin ja asiaan kuuluvan lakin. Kilpailupäivän aamuna hain Oulunsalosta vuokraisäntäni Jarkko Marttilan pihasta lainaan Massey Ferguson-traktorin. Ajoin sillä lähtöviivalle niin myöhään ettei kukaan ehtinyt estää. Autot menivät menojaan mutta minä huruuttelin kaikki kierrokset ajaneena maaliin seitsemästä kilpailijasta kolmantena. Muut olivat jääneet välille.

Tappo

Vaikka kuolema on aina vakava asia, radiourani tähtihetki tapahtui sen merkeissä kaksi vuotta Megan perustamisen jälkeen. Ajoin ulkolähetysautolla juhannusaattona Oulun Nallikarin leirintäalueelle. Halusin tehdä juttua siellä ryyppäävästä nuorisosta. Ajettuani alueelle huomasin että paikalla oli myös runsaasti mustalaisia. Tunsin suurimman osan heistä. Puolet heistä oli Oulun Lindgrenejä ja toinen puoli Haukiputaan Lindgrenejä. Samasta nimestä huolimatta he eivät olleet sukulaisia keskenään. Tiesin että sukujen välinen verikosto oli alkanut jo vuonna 1966 Tornion Laivajärven raviradalta. Ruumistilasto oli Haukiputaan hyväksi 4-3. Minulla oli langaton mikrofoni ja sanoin suoraan lähetykseen: ”Kuulkaa kaikki poliisit. Koska kuuntelette kuitenkin Megaa, ettekä poliisiradiota, niin tiedoksi, että täällä Nallikarissa on meneillään ”Mannisten” sukukokous. Suosittelen että tulette heti paikalle useammalla yksiköllä ennen kuin pamahtaa.” Tein tarinaa alueella juhlivasta nuorisosta hetken aikaa. Olin juuri ajamassa leirintäalueen leveästä avonaisesta portista ulos kun muutaman metrin päässä auton edessä pamahti. Kello oli 20.13 juhannusaattona, perjantaina 22.6.1990. Olin edelleen suorassa lähetyksessä toisessa kädessäni mikki ja toisessa ratti. Näin edessäni kolme suuliekin välähdystä ja myös laukaukset menivät suorana radioon. Pysäytin auton. Kyydissäni istui mukaan tullut toimittajakaverini Juha Salla hirveässä krapulassa. Hän säikähti ja juoksi lähimmän pensaan taakse oksentamaan. Minä sen sijaan menin muutaman metrin päässä olevalle ampumapaikalle.

Ampujan haastattelu

Maassa makasi selällään kaksi elotonta ruumista, Veijo ja Mauno Lindgren Oulusta. Samassa leirintäalueelta tuli paikalle kaksi luultavasti ensiapukurssin käynyttä pariskuntaa jotka alkoivat puhaltaa maassa makaaviin veljeksiin eloa. Veijon he saivatkin herätettyä henkiin mutta Mauno eli ”Manikka” kuoli siihen paikkaan. Lähes 25 vuotta jatkunut Oulu-Haukipudas ottelu oli tasoittunut. Ruumistilasto oli nyt 4-4. Allan Lindgren Vieressäni seisoi 19-vuotias ampuja Allan Kyösti Lindgren Haukiputaalta. Sanoin suoraan lähetykseen: ”Seuraavaksi tappajan haastattelu. Kuinkas tässä Altsu näin kävi.” Hän sanoi että odota hetki, hän antaa pyssyn pois ja ojensi aseen leirintäalueen vartijalle. Samalla paikalle juoksi ampujan isä Veikko. Jatkoin radiolähetystä: ”Otetaanpa seuraavaksi ampujan isän haastattelu. Kuinka tässä Veikko näin kävi.” Hän ihmetteli mikrofoniin mistä pojalla pyssy oli. Hän ei ollut tiennyt aseesta mitään. Laukausten kajahdettua koko romanilauma lähti juoksemaan pois alueelta autoilleen. Minä annoin ohjeita poliiseille: ”Tuossa on lähdössä vaaleansininen Ford Transit rekisterinumero se ja se. Siihen kiipeää kaksi naista kansallispuvuissaan. Kuljettajan puolelle kapuava piilottaa pistoolia hameensa alle. Tänne Nallikariin pääsee autolla vain Toppilansalmen kapean sillan kautta. Laittakaa siihen piikkimatto niin koko joukko jää kiinni.” Poliisit olivat löytäneet tiesulkuun pysäytetyltä romaniryhmältä suuren määrän aseita. Nallikarin juhannuksesta olisi voinut tulla suurempikin sota. Onneksi sellaiselta vältyttiin.

Mannet kylässä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina juonsin iltapäivälähetystä toisen kerroksen studiossa. Yhtäkkiä sisään astui kauhuissaan yli 180-senttinen keskustyttömme Sari, jota pituutensa vuoksi kutsuin kääpiöksi. Hän sanoi vapisevalla äänellään että alakerta on täynnä mustalaisia jotka kysyvät minua. Käskin ajaa heidät ulos. Tyttörukka ei kuulemma uskaltanut. Laitoin pyörimään yli 16 minuuttia kestävän Juice Leskisen ”Bluesia Pieksämäen asemalla” ja astelin alakertaan. Radiotalon edessä jalkakäytävällä seisoi viisi Volvoa joista osa Ruotsin rekisterissä. Ihmettelin sisälle tulleelle laumalle mitä helvettiä he täällä tekevät. ”Hai. Myö kuultii et sie oot puhunu jottai radiosa Manikan kuolemasta. Mis on nauha. Myö kuultii et kaikki ohjelmat pittää nauhottaa. Mis nauha on. Myö halutaa kuulla mitä sie oot sanonnu.” Valehtelin kirkkain silmin että poliisit hakivat nauhan jo perjantai-iltana todistusaineistoksi. Näin asia ei ollut. Vasta nuorten eläkeläisten maanantaisen vierailun jälkeen vein nauhan poliisilaitokselle. Ajoin viikoksi piiloon Rovaniemelle jotta tilanne rauhoittuisi. Kävin myöhemmin haastattelemassa ampujaa Oulun vankilassa. Hänen isäänsä Veikkoa olen tavannut useita kertoja tapahtuman jälkeen. Pari vuotta sitten uutisoitiin että poika oli puukottanut isäänsä haukiputaalaisessa ravintolassa. Kyseessä oli sama Lindgrenin perhe, poika Allan ja isä Veikko. Tapasin Veikon viime kesänä. Hän kertoi poikansa olleen huumehuuruissa puukotuksen aikaan eikä hän kantanut kaunaa pojalleen tapauksen johdosta. Tapahtuman jälkimaininkeja säikähtänyt pitkänhuiskea keskustyttömme on toiminut jo vuosikausia Finnairin lentoemäntänä. Juha Salla oli jo tapahtuman aikoihin muuttanut kotikaupunkiinsa Rovaniemelle ja toimii nykyään siellä Ylen Lapin radion aluepäällikkönä.

Radio muuttaa

Radion tilat Torikadulla entisessä sanomalehti Liiton talossa olivat ahtaat ja muutimme v. 1990 Asemakadulle hotelli Apolloa vastapäätä olevan talon kolmeen kerrokseen. Toisessa kerroksessa sijaitsivat studiot, levystö, toimitus ja toimitusjohtajan huone. Katukerroksessa touhusivat kirjanpitäjä, mainosmyyjät ja puhelinkeskus. Kellarikerroksessa oli kahvio sekä erillisenä yhtiönä jo Torikadun radiotalon kellariin perustamani Lylycon Oy joka teki radiomainoksia. Asemakadulle muuton yhteydessä mainosyhtiö myytiin uudelle toimijalle kun kiinnostukseni, taitoni eikä aikanikaan riittänyt kahteen työhön.

Pikkujoulu

Vuoden 1990 Megan pikkujoulut päätettiin pitää Iso-Syötteellä. Aloitimme juhlajuomilla jo Oulussa ennen lähtöä. Olin pukeutunut Ylläkseltä lainaamaani lapinpukuun. Juuri ennen bussin lähtöä kävin hakemassa radiotalosta mukaan myös joulukuusen sanoen että kuuselle tulisi muuten yksinäistä. Menimme mainosmyyjämme ja viihdepuolen toimittajamme Allu Alatalon kanssa Syötteen baariin ja tein tilauksen: ”Meille kossua ja kuuselle vettä”. Baarimestari oli hengessä mukana ja antoi juomiemme lisäksi jääkulhon täynnä vettä johon asetin kuusen viettämään pikkujoulua. Seuraavana päivänä järjestettiin henkilökunnan välinen mäenlaskukilpailu. Kaatuilin rinnettä alas ilman suksia joulukuusen kera. En jäänyt kisassa edes viimeiseksi kun monet laskijoista jäivät suksineen välille mutta minä kompuroin kuuseni kanssa maaliin saakka.

Saatanan syöpä

Radion alkuvuosina mainokset olivat päättymättömillä autostereoista tutuilla kasiraitakaseteilla, yksi mainos per kasetti. Niihin oli merkitty maalarinteipillä kasetin sisältämän mainoksen nimi. Päivän aikana saattoi olla pyöritettävänä kymmeniä eri mainoksia. Kasetit olivat telineessä epämääräisessä järjestyksessä. Toimittajan piti ennen mainostaukoa ottaa valmiiksi seuraavan mainostauon aikana soitettavat kasetit. Olimme antaneet viikoksi ilmaista mainosaikaa Syöpäliiton hyväntekeväisyyskampanjalle. Kasetissa luki vain ”Syöpä”. Etsin vimmatusti kappaleen jälkeen pyöritettäviä mainoksia. Yhtäkkiä joku toimittajistamme hyökkäsi studioon ja näytti kädellään poikkipäin kaulaansa. Ihmettelin mistä on kysymys. Olin unohtanut mikrofonin päälle ja hokenut ääneen kasetteja etsiessäni suunnilleen seuraavaa:”Syöpä, syöpä, syöpä, syöpä. Saatanan syöpä missä oikein piileksit. Saatanan syöpä. Minä tuun hulluksi sun kans.” Pyysin tietysti kömmähdyksen jälkeen nöyrimmästi anteeksi eetteriin menneitä hokemiani. Tekevälle sattuu. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin seuraavan kerran unohdin mikrofonin päälle. Tapahtuman jälkeen ymmärsimme asettaa kasetit telineisiin aakkosjärjestykseen.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

 

 

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 2.

Hurriganes

Vierailimme aaton aikana muutamilla juhlilla ja teimme niistä suoria raportteja radioon puhelimen välityksellä. Matkamme etäisin kohde oli Jämsän eteläpuolella sijaitseva Padasjoki jonka leirintäalueella esiintyi Hurriganes. Matti lensi matalalla maantiekartta sylissään nelostietä seuraten. Leirintäalue oli järven rannassa mäntymetsän siimeksessä. Ilmasta sitä ei kuitenkaan puustosta johtuen erottanut. Matti hermostui kun paikkaa ei löytynyt ja laskeutui keskelle Padasjoen kirkonkylää huoltoaseman pihaan. Juoksin sisälle ja kysyin kahvilan neidolta missä päin on leirintäalue. Hän alkoi kertoa mitä tietä mihinkin ja milloin piti kääntyä. Keskeytin hänet ja pyysin kertomaan vain suunnan ja kilometrit suunnilleen niin osaisimme perille. Hän ihmetteli erikoista kysymystäni ja uteli millä olette liikkeellä. Osoitin pihalla seisovaa helikopteria ja sanoin flap-flap. Löysimme juhla- alueen ja hetken kuluttua Radio Megan kuulijat 450 kilometrin päässä Oulussa kuulivat Remu Aaltosen ja Cisse Häkkisen haastattelut suorana Padasjoen juhannusjuhlilta.

Sabrina

Paluumatkan lensimme kohti koillista metsäisen Itä-Suomen yli koska Matin oli määrä seuraavaksi hakea italialainen seksipommi Sabrina Kuusamon kentältä Posiolle esiintymään. Nilsiässä Matti keikutti kopterillaan juhannusterveiset pihalla seisovalle öljysheikille ja jatkoimme matkaa. Tuolla turneella tuli muutaman sadan metrin korkeudesta todistettua kuinka metsäinen maa Suomi on. Matti jätti meidät Posion juhlapaikalle ja koukkasi noukkimaan povipommin Kuusamosta. Loppuilta meillä meni mukavasti Posiolla juhannusta juhlien. Radio Mega oli näyttänyt kyntensä Oulun alueen asukkaiden ykkösradiona palvelemalla kuulijoita omien toimittajiensa välityksellä jopa kauempaa kuin Ylen maakuntaradio.

Riitta Pulliainen

Olin seurannut muiden toimittajiemme touhua jonkin aikaa ja ajattelin että voisin kokeilla radiotoimittajan työtä muustakin kuin musiikista. Tiesin että seuraavana päivänä haastateltavaksi oli tulossa kansanedustaja Erkki Pulliaisen viehättävä vaimo Riitta. Hän oli Venäjän kauppaa tekevän yrityksen palveluksessa. Toimitusjohtajamme Jorma uteli pystynkö tekemään haastattelun. Miksi en pystyisi. Ongin tietooni päivässä kaiken mahdollisen Riitan edustamasta yrityksestä sekä Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta yleensä. Toimitusjohtajamme seurasi suoraa lähetystä studion ikkunan takaa. Haastattelu meni nappiin ja siirryin musiikista yleistoimittajaksi. Riitasta tuli myöhemmin Oulun kaupunginorkesterin intendentti ja meistä hyvät ystävät. Pystyin auttamaan Riittaa myöhemmin kaupunginvaltuutettuna kun orkesteri tarvitsi uusia vakansseja. Hänen aviomiehensä Erkki oli jäävi niitä ehdottamaan vaimonsa johtamaan kunnalliseen liikelaitokseen.

Teeri

Radioon oli palkattu alusta alkaen puhelinkeskusta ja mainostrafiikkia hoitamaan sekä sihteeriksi mukava ja touhukas nainen Maritta Sarajärvi Pudasjärveltä. Hän asensi ensitöikseen kaikkiin oviin nimikyltit. Puhelinkeskuksen ovessa luki mahtipontisesti: ”Maritta Sarajärvi, Pääsihteeri”. Me muut hymähtelimme että eihän pääsihteeriä ole juuri muualla kuin YK:ssa, Natossa ja Neuvostoliitossa. Seuraavana yönä Juha Salla irrotti kyltistä kolme ensimmäistä kirjainta ja jäljelle jäi ”sihteeri”. Annoin sen olla muutaman päivän kunnes poistin salaa taas kolme kirjainta joten kyltissä luki: ”Maritta Sarajärvi, teeri”. Maritta sai siitä välittömästi kutsumanimensä joka toimii edelleen. Teeri muutti myöhemmin pääkaupunkiseudulle ja asui vuosia ”Hullujussista” tutun pianisti Tapio Niemelän kanssa. He saivat yhdessä myös nyt jo aikuisen Venla-tyttären.

Juontohommia

Radion ensilähetykset olivat kesäkuun ensimmäisenä lauantaina 1988. Lähes välittömästi minulle alkoi sadella pyyntöjä tulla juontajaksi eri tilaisuuksiin. Tein niitä mielelläni. Heinäkuussa Tyrnävällä järjestettiin ensimmäiset ”Tractor Pulling”-vetokisat. Kilpailun johtaja Sakari Haataja pyysi minua kuuluttajaksi tapahtumaan. Tein sitä monen vuoden ajan pyytämättä koskaan palkkaa. ”Paha sai palkkansa” kahdeksan vuoden kuluttua.

Kari Mokko

Elokuussa 1988 olivat meneillään Soulin Olympialaiset. Päätimme Juha Sallan kanssa että radio tarvitsee lisää toimittajia, yhden uutispuolelle ja toisen viihdeosastolle. Emme kysyneet rekrytointiimme lupaa toimitusjohtajalta tai päätoimittajalta. Kuulutimme radiossa työpaikkailmoituksen ja päivämäärän jolloin hakijoiden piti tulla testiin Radio Megan tiloihin. Paikalle ilmaantui parin päivän kuluttua parisataa innokasta ehdokasta. Kopioimme kaikille saman urheilu-uutisen jossa kerrottiin olympialaisten joukkueratsastuksen tulokset. Kilpailun voittaja oli Puola. Uutisessa oli lueteltu neljän ratsastajan vaikeasti lausuttavat puolalaiset nimet. Toiseksi tuli Tsekkoslovakia joten nimet eivät juurikaan helpottuneet. Myös pronssille sijoittunut maa sijoittui nimien vaikeusasteen kärkeen. Kaikilla kokelailla oli rutkasti aikaa tutustua uutiseen ennen koenauhoitusta. Suljimme kokelaat pieneen studioon yksitellen. Annoimme heille studion ovella käteen sattumanvaraisen singlelevyn jolla oleva kappale heidän tuli juontaa uutisen jälkeen. Kokelaista kaikki paitsi yksi mongersivat nauhalle vaikeita ratsastajien nimiä. Vain yksi hakijoista ymmärsi yskän ja luki nauhalle: ”Seuraavaksi Radio Megan urheilu-uutisia. Soulin olympiakisoissa ei ole tänään tapahtunut mitään mikä kiinnostaisi suomalaisia ja seuraavaksi Beatles-musiikkia.” Tämä kandidaatti palkattiin välittömästi Megaan uutistoimittajaksi. Hän on nimeltään Kari Mokko. Hän näkyi lokakuuhun 2014 saakka lähes aina pääministerin vieressä kun tämä esiintyi televisiossa. Kari toimi viimeiset viisi vuotta valtioneuvoston viestintäjohtajana. Ennen sitä hän oli ehtinyt tehdä parikymmentä vuotta uraa Ylen TV-2:n ajankohtaisohjelmien toimittajana ja juontajana (mm. ”Silminnäkijä”) jonka jälkeen hän toimi Suomen Washingtonin suurlähetystön lehdistöneuvoksena. Toinen elokuussa 1988 Megaan töihin otettu oli Jäälin K-kaupan lihamestari Juha ”Allu” Alatalo josta tuli radion myötä tunnettu juontaja- ja viihdehahmo Oulussa.

Surun pyyhit silmistäni

Soitin Helsingin aikoina joitakin keikkoja myös Kirkan kanssa. Hänen ”Islanders”-bändinsä oli huonossa hapessa joten Danny ehdotti ”Made in Finland”-bändiäni Kirkasta tehtävän TV-ohjelman taustaorkesteriksi. Ohjelma nauhoitettiin Lahdessa ravintolassa suorana ja sitä näytetään edelleen aina joskus uusintana. Kirka oli enemmän rokkimiehiä mutta hänellekin oli käynyt selväksi että pelkällä rokilla ei sen ajan Suomessa elänyt. Lähimmäksi ystäväkseni Helsingissä tullut Kisu Jernström soitti minulle loppukesällä 1988 kun Mega oli toiminut vasta muutaman kuukauden. Hän sanoi säveltäneensä Kassu Halosen kanssa Kirkalle kappaleen nimeltä ”Surun pyyhit silmistäni”. He olivat lähettäneet sävellyksen ”Syksyn sävel”-kilpailuun. Kisu sanoi postittaneensa levyn myös minulle. Saatuani levyn alkoi Megassa todellinen pommitus. Kyseistä Kirkan kappaletta soitettiin Megassa kymmeniä kertoja päivässä ja kehotettiin kuulijoita äänestämään sitä. ”Syksyn sävel”-ehdokkaat eivät olleet esityskiellossa joten teimme Kirkalle radion välityksellä todellisen työvoiton. Kappale voitti kisan ylivoimaisesti ja levystä tuli kautta aikojen Suomen myydyin. Eräs MTV:llä työskennellyt tuttu ihmetteli myöhemmin miksiköhän Oulun alueelta tuli Kirkan kappaleelle niin suunnaton määrä ääniä. Vastasin MTV:n edustajalle että kai sinäkin tiedät että radio on maailman nopein ja vaikuttavin media. Kappaleen puolesta tekemäämme provokaatiota en hänelle kertonut.

Syöpäläiset

Ensimmäisen Radio Megan järjestämän keräyksen mainontaan lipsahti melkoinen moka. Olimme päättäneet tehdä keräyksen jonka kohteena olivat syöpää sairastavat lapset. Koska olimme hyvällä asialla, myös kaikki paikalliset sanomalehdet antoivat meille maksutonta mainostilaa. Järjestimme keräyksen merkeissä hyväntekeväisyyskonsertin ja radiomainoksissa kerroimme keräyksen tuoton menevän syöpälasten hyväksi. Häpeämme oli suuri kun erään suuren lehden mainokseen oli iskenyt nolo painovirhepaholainen. Lehdessä luki suurin kirjaimin: RADIO MEGAN HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI SYÖPÄLÄISTEN HYVÄKSI. Anteeksipyytelyllä ja hurtilla huumorilla siitäkin selvittiin.

Rentun ruusu

Pidin Megassa alkuaikoina myös toivelauluohjelmaa. Kuuntelijat lähettivät sadoittain toiveita postikorteilla ja myös puheluiden määrä studioon lisääntyi. Kansa oppi nopeasti siihen että Yleisradion monopoli oli kaatunut ja paikallisradio oli lähempänä kuulijoita. Irwin Goodman oli ollut pois hittilistoilta jo jonkin aikaa. Vexi Salmi oli saanut aikoinaan vihjeen Tapio Rautavaaralta tehdä laulu maitohorsmasta eli kulkurin kukasta. Kymmenen vuotta Rautavaaran kuoleman jälkeen Kassu Halonen sävelsi laulun ja Vexi antoi sille enemmän esittäjänsä näköisen nimen ”Rentun ruusu”. Irwin Goodman palasi vielä kerran suureen kansansuosioon kun kappale julkaistiin v. 1988. Ohjelmaani alkoi tulla kasapäin toiveita joissa pyydettiin kyseistä laulua. Hellyin lopulta pyyntöjen hillitöntä määrää ihmetellen ja päätin että kansa saa mitä kansa haluaa. Soitin radiossa tunnin putkeen pelkkää ”Rentun ruusua”. Joskus laulun loputtua saatoin kommentoida kappaleen sävellystä, sanoitusta tai sovitusta ja sanoin että kuunnellaanpa vielä uudestaan. Välillä taas jatkoin kappaleen loputtua sen suoraan uudestaan. Kun 20 minuuttia oli kuulunut yhteen pötköön samaa kappaletta kävi toimitusjohtaja Jorma Yypänaho sanomassa studion ovella että lopeta tuo pelleily. Vastasin että kansa saa nyt sitä mitä se haluaa ja jatkoin tunnin loppuun pelkällä ”Rentun ruusulla”. Kappale soi peräkkäin 18 kertaa. Toivelaulutunnit Radio Megassa päättyivät siihen paikkaan kun heti tuon tunnin jälkeen joku pyysi puhelimessa Rentun ruusua.

Kuuntelijamatka

Monet lehdet järjestävät lukijamatkoja. Minä päätin heti radion alkuaikoina järjestää kuuntelijamatkan. Varasin Areasta seuraavalle talvelle 50 viikon matkaa suorilla lennoilla Oulusta Gran Canarialle. Paikat myytiin puolessa tunnissa. Olin ensimmäistä kertaa matkanjohtajana ja halusin estää mahdolliset valitukset etukäteen. Matkustin ennakkoon viikoksi meille varattuun hotelliin Kanarialle. Otin valokuvia ja videofilmiä hotellistamme ja muista paikallisista kohteista. Ennen lähtöä järjestin tuleville turisteille tilaisuuden jossa kerroin mihin olemme menossa ja näytin matkakohteesta ottamani kuvat ja videon. Näin tein matkakohteen heille etukäteen tutuksi. Matkalaiset tulivat perillä ikään kuin jo aiemmin kokemaansa kohteeseen. Apunani matkalla häärivät toimittajakollegat Pepe Hakala ja Heikki Ketola. Lähtöpäivä oli 17.1.1989. Asuimme Playa del Inglesin laaksossa Maspalomasissa upouudessa ”Dunaflor”-bungalowhotellissa. Viikko meni mukavasti ja matkalta tehtiin myös päivittäin raportteja radioon. Matkalle halukkaita olisi ollut paljon enemmän kuin mukaan mahtui. Ennakkovalmisteluiden ansiosta valituksia matkasta ei tullut.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

RADIO MEGA, OULU, OTTEITA LYLY RAJALAN KIRJASTA RAJALANSA KAIKELLA OSA 1.

5. luku, RADIO MEGA

Parrakas Paavo

Teekkareiden tempaus Siljalla tapahtui maaliskuussa 1988, siis minulle otolliseen aikaan. Ilman sitä ei elämäni olisi saanut uutta käännettä, ainakaan vielä tuolloin. Jorma Yypänaho sai luvan Radio Megalle juuri 40-vuotis syntymäpäivänään 28.4.1988. Hän palkkasi henkilökunnan ja me toimitukseen tulevat kävimme opettelemassa tulevaa touhua Jyväskylän paikallisradiossa joka oli osaomistajana Radio Megassa. Yhtenä oppaana meillä oli tuolloin Jyväskylän paikallisradiossa touhunnut Tarja Närhi. Hän on tehnyt ammattimaisella otteellaan jo vuosikaudet suurimman osan Ylen Radio Suomen musiikkiohjelmista. Vappuaattona minulle soitti Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Pertti ”Pepe” Hakala. Hän kertoi haluavansa vaihtaa ammattia ja pyysi minua hommaamaan hänetkin radioon töihin. Taivuttelin toimitusjohtajamme puhelimessa vielä samana iltana ja Pepekin siirtyi radion palvelukseen. Se oli kaikkien kannalta hyvä valinta. Naapurilähiön hammaslääkärinä TV:ssä ja sittemmin vuosikausia Oulun kaupunginteatterissa tutuksi tullut Pepe oli yleisön suuri suosikki. Kuuntelijatutkimuksissa vaihtelimme Pepen kanssa vuorotellen ykköspaikkaa suosituimman juontajan tilastossa. Toimittuamme Megassa vasta muutaman päivän sain idean kysyä kuuntelijoilta minkälaisia henkilöhahmoja he olettivat radioääntemme taakse kätkeytyvän. Minuakaan ei tuolloin juuri tunnettu Oulussa paitsi musiikkipiireissä. Ääneni perusteella kuulijat arvioivat minun olevan 60-vuotias, tumma, lihava, ja mustapartainen mies. Olin 37-vuotias, vaalea, laiha ja parraton.

Avajaiset

Päätoimittajana aloitti Juha Peltoperä joka oli joukosta ainoa jolla oli toimittajakokemusta. Hän oli toiminut MTV:n kymppiuutisten aluetoimittajana Oulussa. Kaikki me muut olimme untuvikkoja alalla mutta into ja usko tekemiseen oli vankkumaton. Radio Megan massiiviset avajaiset pidettiin Rotuaarilla lauantaina 4.6.1988. Kansaa oli kadulla tuhansittain todistamassa Yleisradion monopolin murtumista Oulussa. Siinä oli vähän samaa kuin jos Alko olisi saanut yksityisen kilpailijan. Meillä ei ollut aluksi juuri muuta ohjelmarunkoa kuin kerran tunnissa luettavat uutiset. Edes työvuorolistoja ei ollut olemassa. Studiossa hääri kuka milloinkin sattui. Ystävystyin heti Rovaniemeltä meille toimittajaksi tulleen Juha Sallan kanssa. Hänen kanssaan yhteispeli toimi tuhatta ja sataa. Juha oli vuokrannut itselleen yksiön läheltä radion toimitiloja jotka sijaitsivat sanomalehti Liiton talossa Kauppurienkadulla Rotuaarin reunamilla. Juhan yksiö jäi kuitenkin vähälle käytölle. Myöskään Kati ei minua kotona paljon nähnyt. Olimme Juhan kanssa kaikkina öinä klo 3.30 annettuun valomerkkiin asti Vaakunan yökerhossa viimeisinä asiakkaina. Sieltä siirryimme radion sohville nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme juontamaan kello kuudelta alkavaa lähetystä. Tuoreet uutiset Radion alkuaikoina sain mainetta siitä että pystyin usein kertomaan aamulla muiden tiedotusvälineiden tietämättömiä totuuksia kaupungin asioista. Vaakunan yökerho oli myös kaupungin mahtimiesten suosima illanviettopaikka. Kansanedustaja Martti Korhosen isä, apulaiskaupunginjohtaja Paavo Korhonen oli yökerhon vakiovieras. Tunsin hänet jo 60-luvulta jolloin vietin paljon aikaa heidän kellarissaan rumpujen parissa. Paavo kutsui minut usein pöytäänsä, tarjosi konjakin ja kertoi sisäpiirissä tehdyistä päätöksistä. Nämä tiedot kerrottiin Megassa aamulla tuoreena totena mistä muu media oli meille kateellinen.

Timo Kalaoja

Heti Radio Megan ensimmäisinä päivinä minua koeteltiin kovalla kädellä. Pepe Hakala teki suorassa lähetyksessä sellaisen tempun, mitä en soisi kenellekään. Olin kertonut työkavereilleni että menen muutaman viikon kuluttua Jyväskylän Palokkaan Katri-Helenan ja hänen miehensä Timo Kalaojan vieraaksi. Olimme sopineet siitä Katrin ja Timon ollessa Oulussa keikalla. Timolla oli heidän kotinsa pihassa rakennus jossa hän teki hienomekaniikkaan erikoistuneen yrityksensä töitä. Katri sanoi että kun tulet hän lukitsee oven ulkopuolelta niin saatte rauhassa höpistä, soittaa ja juoda kaljaa kenenkään häiritsemättä niin monta päivää kuin haluatte. Katri-Helena kertoi tekevänsä niin aina kun Timolle tuli omia vieraita. Radion avajaiset olivat olleet lauantaina. Olin studiossa tiistaina 7.6. aamupäivällä juontamassa suoraa lähetystä, kun kollegani Pepe Hakala löi yhtäkkiä kesken lauseen olkani takaa minun ja mikrofonin väliin saman päivän Iltasanomien etusivun jossa luki suurin kirjaimin: ”Timo Kalaoja kuoli yllättäen”. Purskahdin hillittömään itkuun sopertaen kyynelten läpi mikrofoniin ettei näin saa tehdä ja raahauduin ulos studiosta. Kuulijathan eivät voineet tietää mitä studiossa tapahtui ennen kuin joku asian heille kertoi minun poistuttua studiosta. Muut toimittajamme olivat yrittäneet kieltää Pepeä näin toimimasta, mutta hän oli näyttelijänä halunnut suoraan lähetykseen rehellistä draamaa ja sitä siitä toden totta tulikin. Se oli surun päivä eikä minusta enää sen päivän aikana ollut mikrofoniin menijäksi.

Sirkku Karinkanta

Olin ostanut Siljalta radioon suunnattoman levyvaraston ja toimin Megassa aluksi omasta pyynnöstäni vain musiikkitoimittajana. Kaupallinen paikallisradio oli myös uusi mainosväline yrityksille. Suomi eli edelleen vahvaa nousukautta ja se antoi mainoksilla eläville paikallisradioille mahdollisuuden menestyä. Pelkällä äänellä mainostaminen oli uutta ja ihmeellistä. Se oli myös huomattavasti halvempaa kuin televisiomainonta. Lisäksi se oli hyvin joustavaa ja nopeaa. Uusi mainos voitiin saada radiossa kuuluville jopa muutamassa minuutissa ilman byrokratiaa. Äänimainontaa oli aiemmin ollut lähinnä vain urheilutapahtumissa. Toimitusjohtajamme teki viisaasti valitessaan radioon myyntipäälliköksi edellistä pestiään paremmalla palkalla viehättävän Sirkku Karinkannan Oulu-lehden vastaavalta vakanssilta. Kun hänen kaltaisensa pitkä ja vaalea kaunotar asteli asiakkaan luokse tyylikkäässä tyköistuvassa asussaan ja esittäytyi: ”Hei. Olen myyntipäällikkö Sirkku Karinkanta Radio Megasta ja haluaisin kertoa teille hiukan radiomainonnasta”, kauppaa syntyi helpommin kuin jos asialla olisi ollut joku mörökölli.

Matti Jämsä

Mietin mielessäni ennen Megan aloittamista minkälainen toimittaja haluaisin olla. Olin nuorempana ihaillut tempauksillaan Apu-lehteä kymmeniä vuosia elättänyttä toimittaja Matti Jämsää. Päätin jatkaa siitä mihin hän jäi. Ensimmäinen erikoisselostukseni tapahtui pari kuukautta radion aloituspäivän jälkeen. Olin hankkiutunut laskuvarjokerhon pikakurssille. Kerroin julkisesti radiossa tulevasta hypystäni. Pitihän tapahtumalle saada julkisuutta. Oli sunnuntaipäivä 31. heinäkuuta 1988. Paljon ennen hypyn ilmoitettua aikaa alkoi lentokentän läheisyyteen kertyä kiinnostuneiden katsojien autoja. Paikalla kerrottiin olleen yhteensä noin 500 autoa. Meidät hyppääjät numeroitiin sen mukaan monentenako koneesta hyppäsimme. Minä olin kolmonen. Ensimmäiset hypyt tehdään kilometrin korkeudesta pakkolaukaisijalla. Laskuvarjon avaamismekanismi on kiinnitetty muutaman metrin mittaisella vaijerilla lentokoneeseen, joten aloittelevan hyppääjän ei tarvitse itse varjoaan laukaista. Selostin tapahtumaa suorana lähetyksenä ranteeseen sidotun kännykän välityksellä. Meidän hyppääjien toisessa korvassa oli kuuloke jonka välityksellä kuulimme maassa olevan hyppymestarin ohjeet taivaalle. Tuuli kuljetti minua merelle päin ja yritin kääntää matkani maata kohti. Kuulin mestarin äänen kieltävän monta kertaa numero kolmosta kääntymästä vielä kentälle päin. Lentäisin kuulemma laskeutumisalueen yli. Maan pinnalla tuuli saattoi puhaltaa mereltä maalle mutta kilometrin korkeudessa se puhalsi maalta merelle päin. Olin jo kaukana meren yllä kun käännyin kielloista huolimatta rantaa kohti etten putoaisi alla vellovaan mereen. Tajusin etten pääse lähellekään laskeutumisaluetta vaan minun piti löytää nopeasti läheltä sopiva alastulopaikka. Alhaalla näkyi punainen tupa ja perunamaa. Viereisen pellon keskellä kulki voimalinja jota minun piti varoa. Ollessani mittarin mukaan noin 50 metrin korkeudessa huusin perunamaata kuokkivalle miehelle maahan kädet tötteröllä: ”Jumala puhuu. En aio turmella perunanvarsiasi. Olen itsekin maalta kotoisin ja osaan laskeutua perunapellon vakoihin”. Mies tiiraili ympäriinsä ja ihmetteli mistä ääni kuului. Huhuilin vielä toisen kerran kunnes hän äkkäsi minut yläpuolellaan. Laskeuduin perunapeltoon hänen lähelleen ilman että yhtään perunanvartta katkesi. Lentokentälle tulleet katsojat olivat kuunnelleet radiosta hyppyselostustani ja sen ohjaamina kymmenet autot olivat osanneet laskeutumispaikalleni pellon reunaan. Hyppy ei osunut lähellekään maalialuetta mutta se oli lopulta jännittävä ja mukava kokemus. Kokeneet hyppääjät valistivat että minun kannattaa käydä hyppäämässä toinen kerta heti perään ettei jää pelkotiloja. Niin tein ja toisella hypylläni laskeuduin maalialueelle maalattuun ympyrään. Olin avannut uuden urani Matti Jämsän seuraajana.

Sukellus

Oulun palolaitoksella pitkään palvellut Tapio ”Sekkeri” Satamo opetti minulle laskovarjohyppäämisen alkeitten lisäksi monia muitakin taitoja. Hän oli alan pioneeri ja oli tuonut aikoinaan Suomeen ensimmäisen hyppäämisessä nykyään käytettävän patjavarjon. Sitä voi ohjata toisin kuin armeijan laskuvarjojääkäreiden aiemmin käyttämää pallovarjoa. Vuotta myöhemmin ”Sekkeri” opetti minulle syvän meren sukellusta kuivapuvussa. Ajoimme palolaitoksen uudella laivalla Oulun ulkopuoliselle merialueelle lähelle Hailuodon saarta. Alueella oli useita vanhoja laivan hylkyjä ja meidän kohteemme oli v. 1927 uponnut purjelaiva ”Telma”. Satamo oli opettanut minut luottamaan laitteisiin palolaitoksen kellarin vedellä täytetyissä sokkeleissa. Se oli todella aito ja haastava harjoitushalli alan ammattilaisillekin. Veden täyttämään pimeään kellariin piti sukeltaa yksin hakemaan sinne piilotettuja esineitä. Piti myös luottaa siihen että kaverit antavat letkua pitkin pinnalta hengitysilmaa. Olin sukeltanut aiemmin vain märkäpuvulla ja paineilmapullot selässä mutta nyt olivat kyseessä ammattilaisten laitteet. Matkalla oli mukana myös Kuopion pelastusopiston oppilaita jotka olivat tulleet Ouluun harjoittelemaan aitoihin avomeren olosuhteisiin. He olettivat minun olevan ammattilainen kun minulle laitettiin päälle kuivapuku mutta he saivat tyytyä harrastussukeltajien märkäpukuihin ja paineilmapulloihin. Paikalliset palomiehet oikaisivat heitä ja kertoivat että olen lajin ensikertalainen ja ammatiltani radiotoimittaja. Sukelsimme ”Sekkerin” kanssa kahdestaan noin 20 metrin syvyydessä olevan Telman hylylle. Päähäni ruuvatussa AH-3 kypärässä oli kuulokkeet ja mikrofoni. Radiomme teknikko Herman Petrelius oli kytkenyt laivan kannelle kaiuttimen jonka välityksellä puheeni kuului meren pohjasta. Hän asensi mikrofonin kaiuttimen viereen ja puheeni välittyi kannelle pystytetyn lähettimen ja antennin ansiosta Radio Megan kuulijoille. Yleisradio ei ollut koskaan tehnyt suoraa lähetystä meren pohjasta. Me teimme sen. Poimin mukaani Telman kätköistä laivan hylyssä kymmeniä vuosia lojuneen pullon Toppilan tummaa olutta. Pullo on edelleen avaamatta. Myöhemmin palomies Satamo opetti minulle myös savusukelluksen alkeet Nuottasaaren paperitehtaan alueelle rakennetussa harjoituskontissa. Senkin selostin suorana radioon. Ymmärrän sen kokemuksen jälkeen kuinka nopeasti lämpötila palavassa tilassa nousee tuhanteen asteeseen jos kohotat päätäsi. Siis tulipalon sattuessa mahdollisimman matalana. Kiitokset monista opeista ”Sekkerille” sinne pilven reunalle.

Korvalappuradiot

En ollut laulanut äänenmurroksen jälkeen mutta puhunut sitäkin enemmän muusikkona, laivan seremoniamestarina ja satojen tilaisuuksien juontajana. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ollut kuullut kehuja äänestäni. Olin ihmeissäni kun päivittäin alkoi tulla puheluja joissa ylistettiin loistavaa radioääntäni. Se oli minulle uutta ja ihmeellistä. Paikalliset kodinkonekauppiaat kiittelivät että korvalappuradiot myytiin jatkuvasti loppuun. Vanhemmat kielsivät lapsiaan kuuntelemasta Megaa silloin kun minä olin äänessä, koska käytin karskia kieltä ja sanoin asioista suoraan niin kuin ajattelin. Lapset linnoittautuivat omiin huoneisiinsa kuuntelemaan Lylyn ohjelmia vanhemmiltaan salaa viikkorahoilla ostamillaan korvalappuradioilla.

Maailman nopein

Radion lähetysstudiota pidettiin pyhinä paikkoina ja ne olivat myös hyvin äänieristettyjä. Minä avasin aina aloittaessani studion ikkunat auki kadulle jotta kuuntelijoille välittyivät myös kaupungin äänet. Jos ulkoa kuului paloauton tai poliisin sireeni, hiljensin musiikin ja annoin hälytysäänten mennä kuulijoiden korviin ja sanoin kertovani kappaleen jälkeen mihin hälytysajoneuvo oli menossa. Pikainen puhelu musiikin aikana palo- tai poliisilaitokselle ja pystyin rauhoittamaan kuulijat kertomalla miksi sireenit ulvoivat. Oivallukseni oli osoitus usein sanotusta totuudesta: ”Radio on maailman nopein tiedotusväline.” Se on oikein käytettynä sitä edelleen internetistä huolimatta. Ikävää vain että nykyradioissa on tiukka formaatti musiikin lisäksi kaikelle muullekin. Juontajan puheaika on ennalta määrätty ja rajoitettu minimiin. Paikallisradiot ovat formaattien myötä etääntyneet yleisöstään ja niistä on tullut yhä enemmän kasvottomia kapistuksia. Helikopteri Radiotoimintamme ensimmäinen juhannus oli tulossa ja halusimme olla sen vietossa kuuluvasti mukana. Vaakunan yökerhossa saimme Juha Sallan kanssa huiman idean. Radio Mega kiertäisi vesitasolla ympäri Suomea raportoimassa eri puolilla maata järjestetyiltä juhannusjuhlilta. Yökerhossa sattui olemaan asiakkaana myös myyntipäällikkömme Sirkku Karinkanta. Pyysimme häntä hankkimaan lentokoneelle maksajan vaikka emme tienneet vielä edes koneen hintaa. Hetken kuluttua Sirkku tuli kertomaan että asia on kunnossa. Kansallisosakepankki maksaa koneen vuokran. Varasimme Rovaniemeltä Matti Aholta vesitason juhannusaatoksi. Lähtöpäivän aamuna Matti ilmoitti että samana päivänä olevien muiden tilausten vuoksi joudumme lentämään kierroksemme vesitason sijasta helikopterilla. Hän ei ehtisi käydä välillä vaihtamassa Rovaniemellä vesitasoa helikopteriin. Hinta olisi ollut nelinkertainen mutta koska muutos johtui hänestä, helikopterilentomme hoidettiin sovitulla 12.000 markalla.

Teos, kust. Haipeli Oy, 2014

 

OTE TEOKSESTA RADIO TULI TAKAISIN, RADIO YKKÖNEN/ RADIO ETTAN, OSA 8.

Joustavaa, ihmisläheistä

-Olemme ohjelmatoiminnassamme mahdollisimman joustavia ja ennakkoluulottomia. Meillä on esimerkiksi mahdollisuus varata jopa yksi kokonainen päivä yhden paikallisen asian esittelemiseen. Päivän aikana vierailemme kaupungilla teemakokonaisuuteen liittyvissä paikoissa, haastattelemme ihmisiä, kuuntelijat voivat jatkuvasti soittaa asiaan liittyen studioon ja näin voimme käsitellä yhden päivän aikana jonkin paikallisen kysymyksen perusteellisesti. Tätä ei esimerkiksi Yleisradio voi kovinkaan helposti tehdä valtakunnallisissa lähetyksissään, kertoo Markku Veijalainen.

-Meidän kaikkien toimitustyön lähtökohdaksi olen asettanut sen, että jokainen olkoon oma itsensä. Mitään virallista Radio Ykkösen ohjelmantekolinjaa ei ole olemassa, koska kunkin toimittajan on lähdettävä omista lähtökohdistaan ja pantava itsensä ja persoonansa peliin ohjelmaa tehdessään. Näin toivon voivamme välttää kaavamaisen ja liian perinteisen ohjelmantekotyylin.

Em. teos, kust. Suomen Paikallisradioliitto, toim. Jarmo Viljakainen, 1987

img311

LISTAHITTIKAPPALEIDEN ESITTÄJÄT: LEVYTYKSIÄ 1990-LUVULTA KUUNTELULINKKEINEEN: TINA ARENA

Ks. taustaansa ym. infoa niin toimintaansa kuin listahitteihinsä liittyen:http://wp.me/p4JzxO-YR

1994 Don`t Ask

http://www.musicme.com/#/Tina-Arena/albums/Don%27t-Ask-5099747788604.html?ipg=2

1997 In Deep

http://www.musicme.com/#/Tina-Arena/albums/In-Deep-0074646933923.html?ipg=2

220px-Tina_Arena-in_deep

RADIO SATAKIELI, HARJAVALTA, JUONNETTUA MUSIIKKILÄHETYSTÄ VUODELTA 1991

Toim. Esa Jousenlahti.  Lähetetty 1.7.1991.

Kuuntele Audioarkistossa:

https://www.audiomack.com/song/magomusa/radio-broadcast-1991-1

Soitetut musiikkiesitykset:

Harjavallan pelimannit/ ?

Harjavallan pelimannit/ Jäähyväissoitto Rafun Romance

Toim. Leena Kallio.

Soitetut musiikkiesitykset:

Tuula ?/ Laulajalla avain kultainen?

Kiitos tallenteesta: Marketta Härkälä.

RADIO 957, VALIKOITUJA TAMPEREENKIÄLISIÄ UUTISIA 1990-LUVULTA OSA 63.

KESKIVIIKKO

-Kaupunkijjohtaja Jarno Rantasem piti lähtee eilen kaupunkihhallituksev vuarollek hariotushalliim pelaam, muttei jumankauta ollum Montreaalista kup pelkkä varsi jäljellä; siittä oli lapamarot syänyk koko lava.

-Räikkösen äite oli voittanup pinkosta kakstoista kiloo kahveeta. Mutta sen oli pakko myyrän ne, kerta ne oli ollus suaratijjauhatusta, ja se ei keitäm muuta pannukahveeta.

Ote teoksesta Olkkone ja muita tampereenkiälisiä uutisia (Radio 957, 1997)

0_2421949_tnhq

MAAMME PAIKALLISRADIOTOIMINNAN HISTORIAA TEOKSESTA RADIO KUULUU KAIKILLE, OSA 116.

HAAVE VALTAKUNNALLISESTA MAINOSRADIOSTA

Suomessa oli tilaa vielä yhdelle suurtehotaajuuksia käyttävälle ääniradioverkolle, sehän sanottiin jo Geneven kansainvälisessä taajuussopimuksessa vuodelta 1984. Liikenneministeriön mukaan laki ei estänyt valtakunnallisen yleisradioluvan myöntämistä muillekin kuin Yleisradiolle. Luvan myöntämiselle ei myöskään ollut taloudellisia, teknisiä tai hallinnollisia esteitä. Mistä kenkä sitten puristi?

Ensimmäiset jään koputtelijat olivat liikkeellä jo 1980- luvun puolella. Yksityistä valtakunnallista radiolupaa hakivat Radio Cityn tuotantoyhtiö Helsingin Paikallinen Radio Oy ja Radio Sadan taustayhtiö Pro Radio Oy kaupallisen radion alkuvuosina. Hakijoiden esittämiä suunnitelmia pidettiin kuitenkin epäkypsinä. City oli jättänyt oman toimilupahakemuksensa liikenneministeriölle jo tätä aikaisemminkin. Anomuksien käsittely kesti siksi, että asia oli niin uusi ja se haluttiin selvittää perusteellisesti.

-Meillä on vahva oma konsepti, joka toimisi aivan varmasti muissakin kaupungeissa. Sen rinnalla voisi olla muitakin valtakunnallisia mainosradioita, totesi Christian Moustgaard Radio Citystä.

Vaikka valtakunnanlupia ei myönnetty, Helsingin Sanomat kirjoitti, että viestinnän vapautuminen johtaa ennen pitkää siihen, että Yle saa rinnalleen myös radion puolella valtakunnallista kilpailua. Lehti viittasi siihen, että television puolella murros oli jo tapahtumassa, kun MTV siirtyisi omalle kanavalleen vuonna 1993. Seuraava järkevä askel olisi Helsingin Sanomien mukaan laajentaa kaupallinen radiotoiminta valtakunnalliseksi.

Em. teos, kust. Radiomedia ja Into Kustannus, toim. Pentti Kemppainen, 2015

CCI28092014_0011

Radio Cityyn liittyvä valokuva.