RADIOVAIKUTTAJA HANNU ”HANSKI” KINNUSEN MUISTELMIA URAANSA LIITTYEN

Henkilökuvansa tuolla myös:https://1990luvunradioasemat.wordpress.com/2014/05/01/radiovaikuttajan-henkilokuva-hannu-hanski-kinnunen/

Olen ollut mukana niin monessa radiossa, että en edes tarkkaan kaikkea muista.
Olen saanut olla myös aloittamassa muutaman radion toimintaa mm. Rytmiradio Lahti (Lahti), Radio Matvek (Mikkeli), Putkiradio (Lahti) ja Radio Nova, johon minut pestattiin juontajista ensimmäisenä.

Rytmiradiossa aloitin heti, kun asema aloitti v.87, jota ennen olin tehnyt freelancerina 83-87 Ylellä Ocsid – ohjelmaa yhdessä Tapani Ripatin kanssa.
Rytmiradiossa, ihan alussa olivat mukana ainakin Samuli Aaltonen ja Antero Mertaranta. Nopeasti mukaan tulivat myös Matti Eve ja Joni Heinonen, Make-Setä (Markku Karetjoki) ja Kalle Aaltonen (Sakari Haatainen)

Rytmiradiossa tein aluksi ”vanhojen rasitteiden” vuoksi disco/dance musiikkiohjelmaa HK:n Sininen, joka tuli lauantaisin.
Sen lisäksi oli muita erikoisohjelmia, ainakin ”Tukka takana, elämä edessä”, jossa soitettiin lähinnä 50-luvun musiikkia.
Jossain vaiheessa aloin juontaa yhtä aamulähetystä ja sen jälkeen kun muistaakseni -89 tai -90 aloitin Radio Ykkösessä,
keksivät Rytmiradion johtajat, että ehkä pystyisin tekemään jotain muutakin kuin ”teinishowta” ja niinpä sitten kun Ykkösen
pesti loppui, aloin juontaa säännöllisesti Rytmiradion iltapäivälähetyksiä arkisin. Sen lisäksi HK:n Sininen jatkui lauantaisin.
Tein kuusipäiväistä viikkoa usean vuoden ajan, kunnes Nova kutsui.

Aika Ettanissa on vähän hämärän peitossa. En tosiaan edes muista tarkkaan milloin aloitin. 80-90 -lukujen vaihteessa.
Olin mukana muistaakseni vajaat kaksi vuotta. Joke Linnamaa, minua sinne kyseli ja oli suositellut toimitusjohtaja Markku
Veijalaiselle. Mainittujen lisäksi Ykköstä oli tekemässä todella nimekästä porukkaa, muistaakseni mm; Ilkka Kylävaara, Folke West,
Markus Similä, Mats Dumell,Sikke Sumari, Juha Kakkuri, Black Mike, Bunuel jne..
Ykkösessä juonsin muistaakseni keskipäivälähetyksiä. Esim. tiistai oli päivä, jolloin olin ensin aamun Rytmiradiossa, keskipäivän Ettanissa,
ja vielä iltapäivän Radio Pikkupäkässä (Hyvinkää-Riihimäki). Joku rekkakuski oli joskus soittanut johonkin näistä radioista ja ihmetellyt, että
mikä tämä Kinnunen on, kun hän ajaa ympäri Suomea ja sama äijä on äänessä joka puolella, eri radiossa.

Tuohon aikaan kaupallisen/ paikallisen radion tekeminen oli uutta ja raikasta ja se varmaankin kuului myös meistä tekijöistä.
Suurin ero nykytekemiseen on tietenkin tekniikan huima kehitys, mutta myös se, että kun nykyään olen juontaja, ennen olin enemmän
radio dj, joka valitsi myös lähetyksessä soitetun musiikin, toki tietenkin sovitun formaatin mukaan. Se ”itsenäisyys” on ehkä se mitä
eniten kaipaa noista ”vanhoista hyvistä ajoista”.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.