PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: MARION

MARION
1990 Bandolero
Radio Etelän Äänen Karin tiskivuorossa muistaakseni kuultu musiikkiesitys, ehkä muutenkin ko. aseman soittama.
1994 Paina jäljet kasteeseen, & Reijo Taipale, Nuo silmät
1995 Hän lähtee tanssiin
Kahden edellisen lailla taisi olla mukana Radio Kolmen Kotimaisessa Kärjessä.
1999 Oven aukaisin
Kappale soi Sävelradiossa ja sen lähetyksessä jossa esiteltiin Syksyn Sävelessä mukana olevat kappaleet.
2000 Mä tulen takaisin
Ehkä Sävelradiossa tämäkin kuultu, Marionin kertoessa sen olevan ensimmäinen säveltäjä Jori Sivosen kanssa tehty yhteistyö.
2001 Kaunis satu rakkauden, & Antti Huovila
Biisi soi muistaakseni Sävelradion Sunnuntain musiikkivieras- ohjelmassa jossa oli vieraana kappaleen säveltäjä ja sovittaja Jori Sivonen.
Artistin vanhempiakin levytyksiä kuului ainakin jonkun verran paikallisilla asemilla 1990-luvulla. Mieleen muistuvat ainakin Tipitii joka soi Radio Ykkösen Kirkalenterissa, toim. Kirka, jossa käsiteltiin 1960-luvun vuosia. Timo Ukkolan Kullattua nostalgiaa- ohjelmassa (Radio Stadi, Radio Foni) soi ainakin Kirkan kanssa duetoitu kappale Silloin listahittinä, ehkä myös Kylähäät.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.