RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ENERGY, HELSINKI, 1985-1995, SARI LEHTO MUISTELEE

Toimin Radio Ykkösessä ohjelma-avustajana 1.5.1987 – 31.1.1994 sivutyökseni iltaisin ja viikonloppuisin.

Tehtäviäni olivat mm:

– avustaminen ohjelmissa sekä radio-asemalla että ulkolähetyksissä mm. messukeskuksesta ja erilaisista tapahtumista

– Teosto- ja Gramex-raporttien kirjoittaminen soitetusta musiikista

– asiakaspuheluihin vastaaminen (mm. kilpailuissa ja muutenkin iltaisin ja viikonloppuisin puhelinpäivystäjänä muun toimen ohessa)

– vierailijoiden vastaanottaminen ja heistä huolehtiminen vierailun aikana

– samat tehtävät yö-radio Energylle

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista oli Suomen ensimmäisen yöradion aloittaminen uudenvuoden yönä 1988-1989, kun Black Mike Oy:n Radio Energy aloitti toimintansa ja ensimmäisen yölähetyksensä. Olin paikalla ohjelma-avustajana.

Yksi hupaisa asia oli, että Black Mikea (Nicolas Mavromichalis) pidettiin yleisesti tummaihoisena nimensä vuoksi, vaikka hän on kreikkalainen. Hän veti viikoittain ohjelmaa Black Mike Show.

Erittäin miellyttävä työkaveri oli Klaus Thomasson. Avustin Klasua erilaisten tietokilpailujen (mm. Trivial pursuit) tekemisessä mm. ottamalla vastaan kilpailija-ehdokkaat puhelimitse, arpomalla osallistujat ja ottamalla heidät linjoille kilpailun ajaksi. Pidin myös kirjaa pisteistä ja järjestin palkintojen postituksen. Järjestimme ulkolähetyksinäkin kyseisiä tietokilpailuja ja siellä otin vastaan kilpailijoiden osallistumisia ja hoidin käytännön järjestelyt.

Nautin noissa tehtävissäni ihmisistä ja nopeista käänteistä. Aina sattui ja tapahtui. Ja nauraa sai paljon. Ihmisiä oli monenlaisia, ja sekin osaltaan teki työstä monipuolista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.