PAIKALLISRADIOIDEN MUSIIKILLISIA MUISTELMIA PER ARTISTI: FOREIGNER

FOREIGNER

1991 Lowdown and dirty

Muistelen kuulleeni biisin Radio Ykkösen Eurohitsissä.

1992 Soul doctor

Radio Cityn TOP 40- ohjelmassa juontaja J. Luoma ainakin mainitsi biisin olleen silloisessa Brittien TOP 10:ssä mukana.

1993 I want to know what love is– live

Tämän liveversion bändin suurimmasta hitistä soitti Pekka Viherlaakso Radio Ykkösessä syksyllä 1995, iltalähetyksessä josta sen myös äänitin kasetille.

1994 White lie, Until the end of time, Rain, All I need to know

Muistelen kuulleeni ensimmäisen biisin Radio Ykkösen Eurohitsissä. Juontaja Jay Jay Leskinen luonnehti biisiä tutun kuuloiseksi musiikiksi bändiltä. Mari Sarolahti soitti Until the end of timen Ettanin päivälähetyksessä vuonna 1995 ollessani töissä kehuen biisiä vahvaksi mutta tasapaksuksi mistä en innostunut. Rain soi Radio Kympissä, mielestäni eri pituisena versiona kuin albumilla mistä päättelin singleversion olevan kyseessä, töissä sitäkin tuli kuultua ko. kanavan soittamana. All I need to know oli Ettanissa Powerplay- biisinä vuonna 1995.

Yhtyeen vanhempiakin hittejä kuului radiosta 1990-luvulla. Innostuin pikku hiljaa heidän tuotannoistaan enemmän. Radio Ykkösestä kuulin em. biisien lisäksi ainakin seuraavat: Urgent, Waiting for a gir like you ja That was yesterday.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.