RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, 1985-1995, MEGAVELI OY, NMT 10 VUOTTA, 1992

NMT 10 vuotta v. 1992, toim. Veli Kärkkäinen

Maaliskuussa juhlittiin matkapuhelimen 10-vuotista taivalta. Tällä kommunikointilaitteella on lähes 300.000 tilaajaa tänä päivänä.

Reijo Toivola oli vetämässä alusta alkaen NMT-projektia. Viralliset avajaiset juhlittiin rakennusmestarien talolla 10 vuotta sitten.

 

Toivolan muistelmia tuohon tilaisuuteen liittyen:

 

Liikenneministeriöstä edustajia oli paikalla tuossa tilaisuudessa erityisesti. Norjalais-ruotsalainen Tomas Hauk, pohjoismaisen NMT-työryhmän pitkäaikainen puheenjohtaja oli kaukaisin vieras. Virallinen käyttöönottopäivä 1.3.1982 oli lyöty lukkoon jo yli 2 vuotta aikaisemmin.

 

Järjestelmän edistymistä vahdittiin hyvin tarkkaan. Tätä varten perustettu erityinen hankeryhmä piti hyvin säännöllisesti kokouksia. Sekä teknillinen rakentaminen että myös rahankäyttö olivat hyvin tarkan valvonnan alaisena. Kalevi Nerontausta veti ko. ryhmää. Suomessa päästiin kokeilemaan pystytettyjä tukiasemia niin että ne kytkettiin Ruotsissa olevaan keskukseen.

 

Vuonna 1987 otettiin käyttöön NMT 900. Suomessa olevasta keskuksesta järjestettiin ohjausyhteydet länteen päin jotta muut pohjoismaat pääsevät kokeilemaan tämän ohjausjärjestelmän teknisiä finenssejä. Suomessa kehitettiin simulaattori jolla pystyttiin kaikki toiminnat tarkistamaan. Ja jotta muut pohjoismaat saivat tämän toiminnan käyntiin, niillä oli suorastaan pakko saada ne vehkeet Suomesta. Tämä oli ensimmäinen laitteisiin kohdistunut pulma. Toinen erityinen ongelma oli että NMT 450 alkoi mennä tukkoon siitä lähtien kun se avattiin. Aika pian sen jälkeen alkoi uuden NMT:n suunnittelu 900 MHz:n alueelle. Kun asiakkaat rupesivat vaatimaan taskuun mahtuvia radiopuhelimia, tehtiin isäntinä yhteispohjoismainen päätös jonka mukaan NMT 450:n järjestelmälle ei annetakaan lupia kannettaville ajatellen uutta NMT:tä myyntivalttina. Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan eri maiden tehtyä omavaltaisia päätöksiä. Sitten annettiin lupa Nokialle ensin 50.n radiopuhelimen tekemiseen, sitten määrä nousi vähän yli sadan ja referenssiä hyvin toimivista vehkeistä Suomen verkossa kun oli, varmisti se Nokian pärjäämisen maailmalla.

 

Ryhmäpäällikkö Atte Torkko:

 

– mukana alusta lähtien NMT:tä kehittämässä myös

– silloisella radio-osastolla noin kymmenkunta henkilöä, tänä päivänä matkapuhelinpalveluissa 300 henkilöä

– Matti Makkonen mukana yhteispohjoismaisessa kehitystyöryhmässä

– paperitasovaiheen jälkeen teknisen alan osaajille siirtyi työ alkaen kesällä 1981, Heinola ensimmäinen rakennettu tukiasema, joka kytkettiin Tukholman keskukseen MTX:een.

– silloiset 12 telinettä, 12 m pitkä rivi vastaa tämän päivän 30 radiokanavaa yhdessä kaapissa

– yötä myötä tekivät töitä, aina löytyi niitä, jotka eivät järjestelmän toimivaisuuteen uskoneet

– Turkki tilasi ensimmäisenä NMT-verkon vuonna 1986, Torkko oli itse siellä lähes vuoden töissä myös. Avaussoiton teki maan silloinen pääministeri Osal? . Torkko kuunteli puhelua ja kun kertoi turkkilaisille sen sisällöstä, he kalpenivat ja kävivät melkein kurkkuun kiinni sanoen, että ei pidä kertoa kellekään kuunnellusta puhelusta, lähes vankilakeikka ko. maassa

– Turkin jälkeen Nokia on myynyt Kiinaa, Ranskaa, Algeriaa myöten näitä järjestelmiä. Tänä päivänäkin menee niin Kaukoitään kuin Eurooppaan kotimaista tekniikkaa

– alkuaikoina tukiasemista lähti tehoa 50 W, kävivät niin kuumana että vain rukkaset kädessä pystyi käsittelemään, tänä päivänä solukoko pienentynyt niin paljon että antenniin lähtevä teho on 0,1 W, valtava määrä kanavia saadaan tilaan joka ennen oli.

– ensimmäiset NMT-mallit painoivat 15 kg, mallia raahattava, tämän päivän puhelimet painavat 300 g, saa povitaskuun tai paidan rintataskuun mahtumaan

– kun paikkakunnalle vietiin NMT-tukiasema, oli paikallisradio haastattelemassa ja paikallislehti ottamassa valokuvia, lehdistötilaisuuksia pidettiin paikkakuntakohtaisesti

 

Tuotepäällikkö Erkki Lehtonen, matkapuhelinpalvelut:

 

– mukana alusta lähtien, edelleen samoissa tehtävissä

– NMT:n aloittaessa HS:ssä julkaistiin artikkeli siihen liittyen jossa arvioitiin kymmenen vuoden päästä tilaajien määrän olevan n. 80 000, nyt 280 000, hyvin nopeasti lähestytään 300 000:n rimaa, sosiaalinen tilaus palvelulle selvästikin oli

– tuotteen elinkaari oli ennen muutamia vuosia, nykyään lähestytään viihde-elektroniikan elinkaarta, kerran vuodessa uusi matkapuhelinsukupolvi, joka kerta parempi, niin toimivuudeltaan kuin myös kooltaan pienempi

– tyypillinen painopiste tällä hetkellä NMT 900-verkon peittoalueen parantaminen, 80 % ko. puhelimista käsipuhelimia tällä hetkellä

– tänä vuonna NMT-käyttäjälle kaksi suurinta uutuutta NMT Private ja NMT Vastaaja, Private NMT-vapaa-ajan liittymä, esim. mökkikäyttäjälle soveltuva, halvempi vaihtoehto, vuosimaksu vain vähän yli 300 mk. Vastaaja taas on puhelimeen liitetty vastaaja joka mahdollistaa sataprosenttisen tavoitettavuuden, erittäin edullinen myös, vain liittymämaksu, 122 mk, ei mitään kuukausimaksuja Vastaajan hallinnasta, vain käyttömaksut

– GSM käynnistymässä, matkapuhelimen kokoinen, näköinen ja hintainen laite, järjestelmänä teknisesti täysin mullistava, myöhemmin tuo eurooppalaisen yhteiskäytettävyyden, 18 maata tällä hetkellä Euroopassa, jossa puhelimen tai tilaajakortin haltija voi käyttää puhelintaan,

tuo uusia mahdollisuuksia, datan ja faxin lähetykset todella yksinkertaisia

– Baltiassa toimii jo NMT-verkko joka sekä Virossa että Latviassa tekniikaltaan käyttää Suomen tekniikkaa, paraikaa käynnistetään omaa järjestelmää voimakkaasti, molemmissa maissa TELE mukana näissä yhteisyrityksissä, taloudellisen kehityksen myötä odotetaan voimakasta tilaajakasvua, tarkoitus saada myös Venäjän Karjalaan pisteitä alueille, joilla suomalainen yhteistyö voimakasta, Kostamossa ja Murmanskissa tukiasemia jo olemassa

 

Liikenteenharjoittaja Raimo Stenvall, Tuusula

 

– alusta asti huomannut NMT:n hyödyn ja mahdollisuudet

– tänä päivänä saa hyvin kuskeihin suoraan yhteydet, saa tilaukset hoidettua heidän välityksellään nopeasti, niin asiakkaan kuin kuljetusyrittäjän etu

– yli 20 autopuhelinta löytyy firmasta. jokaisessa kuorma-autossa NMT, arppi, sisäinen ULA-järjestelmä toimii yrityksen autoissa 50 km:n säteellä Etelä-Sumessa, 450 MHz:n puhelin kuuluu myös Viron rannikolla

– vuonna 1973/1974 tuli ensimmäinen arppi, puhelimen hinta silloin huomattavasti kalliimpi kuin tänä päivänä, kaikkein tärkeimpiin autoihin hankittiin puhelimia

 

Finlandia-talo, 16.3.1992:

 

– eri näköisiä uutisaiheita julkistettu, puhuttu tulevaisuudesta ja vähän kerrattu menneitä

– puheenvuoroja: liikenneministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela, Hans Nyre skandinaavisesta matkapuhelinoperaatiosta, sen menneisyydestä ja nykyisyydestä, professori Tapio Pento kotimaisesta tutkimuksesta esittäen veikkauksia myös tulevaisuudesta, toimitusjohtaja, TELE:n johtaja Olli Salin kertasi asioita, pääjohtaja Pekka Vennamo kiitteli kaikkia osaajia tehdystä työstä ja johtaja Matti Makkonen TELE:n matkapuhelinpalveluista illan isäntänä piti viimeisen puheenvuoron

Makkonen:

– veikkasi että vuonna 2000 Suomessa on miljoona matkapuhelinta, NMT:tä ja GSM:ää

– tänään julkistettiin lisäliittymätekniikka, jonka ansiosta GSM tulee NMT-käyttäjille lisäksi vielä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.