RADIO YKKÖNEN, RADIO ETTAN, RADIO ONE, HELSINKI, 1985-1995, PIRJO KAUPPINEN

Muistelmiaan (sivuston ylläpitäjän toim. haastattelu):

Eka syksy -85 vallatonta pioneerimeininkiä… itse tein Stadin säpinöitä eli viiletin juhlatilaisuudesta toiseen ”Kaustisena”. Työn tekemisen vauhti ja vapaus olivat omaa luokkansa.

Ekat pikkujoulut toimituksessa olivat huikaisevat: Käytävää pitkin käveli Tommy Tabermann valkoisiin pukeutuneena. Taustalla soi Santa Lucia ja toimittaja Matts Dumell käveli hänen perässän ”kruunua” päänsä päällä pitäen. – Itse tanssin myös pöydällä ja aina kun musiikki loppui, heitettiin yksi vaatekpl pois – en onneksi hävinnyt kisaa. Kaikkiaan Ettanin juhlat olivat hyvin ohjelmallisia ja iloisia!

Omasta puolestani muistan juttujen teosta mm. suorat lähetykset, kuten Linnan juhlat, joissa selostin Markus Similän tai Dumellin kanssa 5 krt.    Naisten Kymppi oli kevyttä kauraa ja 80-luvun hulluina, vauraina vuosina meitsi lennätettiin Ruotsiin, Sandhamniin selostamaan muskelivenekisaa – ja helikopterilla takaisin Arlandan lentokentälle.

Radio Ykkönen oli todellinen paikallisradio, joka liikkui pk-seudun tapahtumissa ja muutamia vuosia uutistoimituksella oli myös ulkomaan kirjeenvaihtajien verkko.

Radiosta televisioon ja takaisin (Pirjo Kauppinen/ Elämän polte (Otava, kirja, 2003):

Helsingin Sanomien koko sivun ilmoituksessa oli suuren, vanhanaikaisen mikrofonin kuva ja tuore teksti. Vastaperustettu paikallisradio Radio Ykkönen/ Radio Ettan haki palvelukseensa innokkaita osaajia, ihmisiä, jotka olivat noin rivien välistä lukien valmiita YLE:n toimintaa sähäkämpään meininkiin.

Tuijotin ilmoitusta, korvien välissä kiepsahti pari kertaa ja tiesin, että tässä se nyt olisi: sähköinen ja uutta opettava duunipaikka. En ollut koskaan kuunnellut radiota työmielessä, puhumattakaan että olisin tehnyt yhtään juttua kyseiseen viestintävälineeseen. Mutta empimättä astuin päätoimittaja ja toimitusjohtaja Markku Veijalaisen eteen ja tein hänestä haastattelun. Hän kuunteli nauhalta, suhisivatko ässäni, tai olisiko joitain muita puhe- tai sisältövirheitä. Jos oli, hän katsoi ne sormiensa läpi, sillä hän halusi ideani.

Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, että pyörisin eri tilaisuuksissa pikkunauhuri olallani ja nappaisin parhaat jutut ”merkittäviltä” julkisuuden henkilöiltä. Ehdotin ohjelman nimeksi Pirjo baanalla tai Stadin säpinät.

Vakituinen työ hyvällä palkalla oli siinä. Pääsisin ”pioneeriporukkaan”, johon kuuluivat muiden muassa sellaiset nimet kuin kommentaattori Knud Möller, toimittajakonkari Markus Similä, dj. Joke Linnamaa, imitaattori Klaus Thomasson sekä runoilija ja toimittaja Tommy Tabermann.

Minulla oli kunnia lausua ”Kaustisena” eli radiopersoonakseni muotoutuneella nimelläni ensimmäisen koelähetyksen ensimmäiset sanat eetteriin elokuun 15. päivänä 1985. ”Heippa vaan heippa!”

Olimme Mape Veijalaisen kanssa Itä-Pasilassa sijaitsevan toimitalomme katolla ja jos ei maailma niin ainain Helsingin kaupunki tuntui olevan meidän. Vähän aikaisemmin aloittanut anarkistisempi Radio City mahtui mielestämme samaan kaupunkiin hyvin. Pieni kilpailunkipinä teki vain terää ja ilmapiiri oli yleensäkin otollinen kaupallisten radioiden tulla ja tuulettaa.

Kymmenen seuraavaa vuotta sain työsarallani tehdä lähes kaikkea mitä päähän pälkähti. Kehitin Kaustisen Kapsäkkiä ja Kermaleivosta, ohjelmia, joihin mahtui mielestäni ajankohtaisia, mutta valtavirrasta ja STT:n annista poikkeavia juttuja ja ajatuksia.

Repertuaariin mahtuivat myös lasten tavaroiden kirpputorit, Minne mennä tänään- vinkit ja neljän tunnin aamulähetysten vetämiset. Rutiini kasvoi. Tuolloin toimittaja sai myös itse valita musiikin, joten silläkin saralla opin uutta.

Henkilöhaastatteluista innostui niin ikään. Tutuiksi tulivat esimerkiksi maailmanympäripurjehtija Hjallis Harkimo, kiekkoilija Teemu Selänne, mannekiinimamma Sanelma Vuorre ja muusikot Matti ja Pirjo Bergström. Toimittaja Matts Dumellin kanssa tein Rauli Badding Somerjoesta tunnin haastattelun eräänä aurinkoisena aamuna suoraan Alppiharjun kallioilta. Se jäi Somerjoen viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi.

Tähdet, tähdet- kappale jäi kuitenkin elämään. Siitä tuli tunnussävel astrologi Markku Mannisen kanssa vetämäämme horoskooppiohjelmaan. Osallistuin ponnekkaasti myös Seksiration tekoon kollegani Helena Lehtimäen kanssa. Mieleen on jäänyt ensimmäinen lähetyksemme, johon odotettua puhelutulvaa ei tullutkaan. Niinpä menin toiseen koppiin, josta äänitarkkailijamme Vexi Vasko heitti keksimäni kysymyksen Helenan ja Sexpon seksuaaliterapeutti Hilkka Huopaisen pohdittavaksi. Sen jälkeen kuuntelijatkin uskalsivat tarttua luuriin. Minä hiivin takaisin oman mikkini ääreen ja esitin 25- vuotiaan elämänkokemuksella filsuja ohjeita tyyliin ”Ai sulla ei siis stondaa? No kuule, mä ehdottaisin että…”

Pokka piti eri tilanteissa ja tein nuoruuden hulluudessani juttuja, joihin en nyt nelikymppisenä suin surminkaan lähtisi ilman perusteellista paneutumista. Erilaiset tempaukset olivat kuitenkin Radio Ykkösen vahvoja heiniä. Itse liitelin kuumailmapallolla Viikin yläpuolella ja haastattelin aamubongari Pirkka-Pekka Peteliusta. Kerran olin hukkua liian isoon sukelluspukuun, kun raportoin uima-altaan pohjalta, miltä tuntuu lähteä vedenalaiseen maailmaan elämänsä ensimmäisen kerran.

Uutisosasto piti pienestä joukostaan huolimatta pääkaupunkiseudun ihmiset hereillä varsinkin aamuisin. Ja silloin kun Estonia upposi, paahdoimme kaikki neljä päivää putkeen töitä. Itselleni jäi ehkä mieleenpainuvimmaksi haastateltavaksi virolaismies, joka oli onnistunut pelastautumaan meren syvyyksiin vajoavasta laivasta. Kun Marian sairaalassa kysyin mustelmia ja kääreitään pitelevältä mieheltä, että miten juuri hän, viittäkymppiä lähestyvä matkustaja oli onnistunut pääsemään pelastuslautalle, hänellä oli vastaus valmiina: ”Minä en halunnut antaa periksi. Minulla oli enemmän elämänhalua kuin muilla.”

Välillä työ tarjosi elämyksiä ja koettelemuksia suuntaan jos toiseenkin. Joskus siinä määrin, että myös kotielämä kärsi. Onneksi aviomieheni oli ja on samalla alalla, joten ymmärrystä päivien venymiseen riitti, vaikka joskus vähän pitkin hampain.

Radiovuosinani tein pyynnöstä muutaman syrjähypyn myös television puolelle. Kaksi työntäyteistä tuotantovuotta kestin Timo T.A. Mikkosen TTN:n rumbaa ja vaikka silloinen hallintojohtaja Tuire Mikkonen minulle lisää ansiolisää lupailikin, halusin lopettaa ajoissa.

Soitin takaisin Radio Ykköseen, jonne Veijalainen otti minut ilmeisen mieluusti takaisin. Hän korotti palkkaakin vielä pari tonnia Mikkosten tarjousta paremmaksi. Sen koommin en ole palkkaneuvotteluissa nössöillyt.

Ettanissa aukeni radiotyön ohella myös TV-puoli – ensin editoituja inserttejä sisältävän ajankohtaislähetyksen muodossa ja sitten lauantain parhaaseen katseluaikaan sijoitetussa Ei koskaan sunnuntaisin- viihdeohjelmassa. Juontajaparina toimivat Markku Veijalainen ja minä Sikke Sumarilla höystettynä.

Kun katsoo jälkeenpäin nauhalta miljoonayleisöjä keränneitä ohjelmiamme, ei voi muuta kuin taivastella. Lavastus ja plattavalot olivat kuin syrjäisimmästä itäblokista ja ainakin minä olin tosi teennäisen tekopirteä tätimäisessä kiharakampauksessani. Hermot olivat tosin tuohonkin aikaan rautaa. Säännöllisesti nukahdin maskeeraustuolin supsutuksessa, niin että Maikkarin meikkaajat saivat jopa ravistella meikäläistä hereille. Pienten lasten äitinä hetkenkin rauha tuntui taivaalliselta. Monet muistavat kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ohjelmasta sen aidoimman ja huimimman jutun, eli 80- ja 90- lukujen taitteessa muotibuumia edustavan urheilukokeilun, toimittaja- juontajan benji-hypyn!

Mape ilmoitti suorassa lähetyksessä, että hän ei missään tapauksessa hyppää, mutta miten kävisi benji Pirjo Kauppiselta? Ajattelin pikaisesti, että koko show`sta tulee pannukakku, jos minäkin kieltäydyn, joten ilmoitin tyynesti, että ”Ellen ole raskaana, hyppään toki.”

Kelpo yrityksistä huolimatta en tärähtänyt siunattuun tilaan, joten benji oli ponnistettava. Löysin itseni siis 55 metrin korkeudella keikkuvasta aidatusta kehikosta, nosturin nokasta Sompasaaren maisemista. Meri oli vielä jäässä, mutta lohdukseni hypyn järjestäjät olivat kairanneet jäähän aukon ”jos kävisi niin, että pää putoaisi jään pintaan asti”.

Alhaalla odottivat kamerat ja kirpun kokoiset ihmiset ja minä seisoin yläilmoissa, häkin ulkopuolella polvet tutisten. Mietin, oliko taas ollut aivan välttämätöntä olla niin spontaani kommenteissaan.

Hypystä selvisin hengissä – se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen, sen päätin. Eritoten kärsin kuvasta, jonka Iltalehti julkaisi silloisen toimittajansa Anne Lyytikäisen tekstin yhteydessä. Olin roikkunut pää alaspäin köydessäni niin kauan, että näytin valokuvassa lähinnä turpealta sammakolta.

Radiohommien hilpeämpiin – ja samalla hektisempiin hetkiin kuuluivat myös Linnan juhlat. Ettanilla oli ainoana paikallisradiona oikeus selostaa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto suoraan paikan päältä.

Päätoimittaja Veijalainen soi minulle tämän haastavan tehtävän viisi kertaa – ja maksoi iloisesti myös kampauksen ja iltapuvun. Elettiin 80-luvun lihavia vuosia, jolloin rahaa virtasi kassaan, kun myyntireiskat jaksoivat vain luuria nostaa.

Linnan kristallikruunujen loisteessa myös työnteko tuntui yltäkylläiseltä sadulta, vaikka tahti oli tiukka ja jännitimme linkkiyhteyksien toimimista. Ensimmäisellä kerralla vierelläni seisoi frakissaan Markus Similä, joten minä saatoin ottaa rennomman roolin. Muistan kuinka Similältä oli mennä mikrofoni väärään kurkkuun, kun alkuspiikkini kajahti eetteriin:

”Rakkaat kuuntelijat, juuri nyt valtiosaliin astelevat Manu ja Telle…ja mitäs Tellellä onkaan päällään…”

Similä nappasi puheenvuoron nopeasti itselleen ja korjasi tyylilajin asteen kunnioittavammaksi ja konservatiivisemmaksi.

Minä sukelsin julkimoiden, kirjailijoiden ja poliitikkojen perään ja olin enemmän elementissäni päästessäni puhumaan ihmisten kanssa kasvokkain. Olin linnakeikoista tohkeissani, vaikka yli parituntinen suora ohjelma voimille ottikin. Silloin en osannut kuvitellakaan, että eräänä räntäisenä perjantaina vuonna 2002 postilaatikkoomme putoaisi henkilökohtainen kutsu minulle ja miehelleni presidentti Tarja Haloselta.

Radio Ykkösen taru päättyi joulukuussa 1995. Parhaana vuonna liikevaihto oli noin 33 miljoonaa ja pikkujouluissa karkeloi 80 ihmistä freelancerit mukaan lukien! Konkurssiin vieneistä vaiheista saisi varmasti melkein kirjankin.

Kuka ryssi entien ja miten, oliko vastuu hajautettu hallituksessa liian monelle taholle, mikä osuus oli omistajien eli suurten sanomalehtien välinpitämättömyydellä pienen radion asioissa?

Miksei huomioitu ajoissa suuria Gramex-maksuja ja kiristyvää kilpailua uusien, ulkomailta tulevien radioketjujen vallatessa ilmatilaa? Miksei kevennetty Radio Ykkösen raskasta kulurakennetta ja organisaatiota ja tehostettu myyntiä? Miksi muutamien työntekijöiden irtisanomiset kirjattiin hallituksen pöytäkirjoihin jo toukokuussa 1995, mutta asianomaisille niistä kerrottiin vasta loppukesästä, kun Markku Veijalainen oli jo ”hypännyt” ruorista Apu-lehteen päätoimittajaksi? Kysymyksiä oli paljon, samoin vastauksia sen mukaan, oliko vastaamassa myynnin, talouden, toimituksen vai hallituksen edustaja.

Tämän härdellin aikana minä olin 34-vuotias, kahden pienen lapsen äiti – ja edelleen sinisilmäinen. Olin valmis tekemään vaikka mitä Radio Ykkösen pelastamiseksi.

Minut nimitettiin ensin vt. päätoimittajaksi ja syksyllä 1995 varsinaiseksi päätoimittajaksi. Toimitusjohtajaksi saatiin ”vanha ruoska” Raymond Moberg, jonka tehtävänä oli kursia talouspuoli kasaan.

Minulle vakuutettiin, että vastuullani olisi vain sisältö ja ohjelmakartta, joka piti uusia ajan henkeä vastaavaksi – entistä vähäisemmin määrärahoin. Jouduin lopettamaan vanhoja ohjelmia, mutta sain määräaikaisilla sopimuksilla mukaan nuoria (ja pienempipalkkaisia) taitajia kuten esimerkiksi Marika Makaroffin ja Ville Visurin, joiden etu oli se, että he osasivat itse käyttää hanikoita studiossa. Näin esimerkiksi äänitarkkailijoiden määrää voitiin vähentää.

Itse ehdin saada päätoimittajan etuihin kuuluvan työsuhdeauton ja entistä paremman palkan. Alvar Gullichsen suunnitteli uudistuvalle Ettanille tuoreen logon, joka paljastettiin iloisissa ”uuden alun avajaisissa” hotelli Strandissa elokuussa 1995. Silloin vielä cocktailpalat maistuivat ja kuohuviini virtasi.

Mutta syksy oli raskas, ja jo joulukuussa tuli tieto, että Radio Ykkönen oli monen miinuskauden jälkeen kaikkiaan kuusi miljoonaa markkaa pakkasen puolella!

Viimeisten vuosien liikevaihto oli pudonnut huippuvuosista alle puoleen, noin 13 miljoonaan markkaan. Konkurssi oli vääjäämätön tosiasia.

Päätimme joukolla lähteä saappaat jalassa. Emme itkeneet eetterissä tai anelleet jatkoaikaa sen enempää kuuntelijoilta kuin omistajiltakaan. Iltapäivälehdet olivat hengessä mukana, kun vedimme viimeisen viisun yhteislauluna ilmoille.

Kun Ettan hiljeni, tietyt historiallisestikin arvokkaat nauhat lähtivät Lahden Radiomuseoon. Me vedimme konkkailtana, Ettanin ”hautajaisissa” lärvit ravintola Robertissa. Ja muistaakseni vielä konkurssipesän laskuun.

Sekavista tunnelmista huolimatta ajattelin silloin, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Kaustisen kapsäkki-ohjelma (1989-1991, pe klo 10-11, keskusteluohjelma)

Lähetys 2.2.1991:

Haastatellut henkilöt: Pirjo-Riitta Antvuori ja Kaisa Blomstedt.

Kuuntele:

Soitetut kappaleet:

Gary Moore/ Still got the blues

Abba/ Dancing queen

Abba/ Knowing me, knowing you

Lähetys 20.7.1991:

Haastatellut henkilöt: Maija Huttunen, Leena Bergnheim, Marjukka Uusitalo, Riitta Martela, Anneli Jäntti, Aulikki Helle, Anita Hartikainen ja Hanna Ali-Melkkilä.

Ohjelmassa soitetut musiikkiesitykset:

Roy Orbison/ Oh, Pretty Woman

Abba/ I Have a Dream

Chris De Burgh/ Sailing Away

Status Quo/ Rockin` All Over the World

Sutherland Bros/ Arms Of Mary

Toto/ Hold the Line

George Benson/ The Greatest Love Of All

Kuuntele:https://www.mixcloud.com/magomusa/radio-ettan-finland-kaustisen-kermaleivos-radio-programs-broadcast-20th-of-july-1991-part-1/ https://www.mixcloud.com/magomusa/radio-ettan-finland-kaustisen-kermaleivos-radio-programs-broadcast-20th-of-july-1991-part-2/

Lähetys 21.7.1991:

Haastatellut henkilöt: Arto Perkka, aiheena: Miten seksielämästä saisi enemmän irti?

Ohjelmassa soitetut musiikkiesitykset:

Mikko Alatalo/ Takaisin sylissäsi

Clifters/ Janoinen suu

Mikko Alatalo/ Pieni rakkaus

Topi Sorsakoski & Agents/ Kauan

Yö/ Päivänsäde ja menninkäinen

Kuuntele:

Maxiveneellä maailman ympäri-lähetys (1989):
Kuuntele:

Kolmella, ehkä neljälläkin kipparilla on tähtäimessä ensi syksynä 1989 Englannin Southamptonista starttaava Whitbread around the world- kilpailu.

Markku ”Mara” Viikerin haastattelu:

Kuten lehdetkin ovat kirjoittaneet, usko on kova että ensimmäisenä tullaan maaliin.

Pietarsaaressa telakalla olevan veneen rakennus ja muu on pitkällä. Runko ja kansi ovat jo joitain viikkoja olleet valmiina. Helotus on tällä hetkellä lähinnä käynnissä kuten myös koneiden ja muiden asennus.

Kaikki maxiveneet ovat mitoiltaan lähellä toisiaan. Viikerin joukkueen vene on 24,80 cm pitkä ja 6,95 m leveä. Mastokorkeus on n. 36,5 m meren pinnasta.

Viikeri on arvostellut/ lausunut mielipiteitä toisten veneitä julkisesti. Hän on tutustunut niihin sisältä ja ulkoa. Muut ovat aivan eri linjoilla kuin hän. Viikerin veneen muiden ohittavina tekijöinä ovat rakennustapa, materiaalit, osavalmistajat, helavalmistajat ja mastovalmistajat.

Koko miehistö on varmuudella nimetty. Timo Huttunen ja Antero Kairamo ovat ainakin mukana. He ovat kumpikin olleet alusta asti tekemässä venettä. Kun asiat ovat kunnossa muidenkin osalta, julkaistaan koko miehistö kerralla sitten. Kokemus ja voitonnälkä ovat pääkriteerit merimiehiä valittaessa. Ikärakenne on lähempänä 25 ikävuotta kuin 35:tä. Joukkueen keski-ikä on vähän reilu 28 tällä hetkellä.

Tällä hetkellä haetaan sponsoreita, pääosin kuvion ollessa kasassa.

Joukkue menee Atlantin yli helmikuussa. Sitten tsekataan maxiveneitä Karibialla ja Floridassa. Sen jälkeen mennään kahdesti Atlantin yli, kerran kilpaillen ja kerran ilman kilpailua. Sen jälkeen palataan Englannin kautta Suomeen. Kesäkuu vietetään Suomessa jonka jälkeen suunnataan takaisin Englantiin maxiregatoihin ja syyskuussa iso kilpailu alkaa.

Neljäs joukkue, Viikerin, Harry Harkimon ja sveitsiläisen kipparin Fellmanin joukkueen lisäksi on huhujen mukaan Mikaela von Koskullin johtama naisista koostuva joukkue. Viikeri toivottaa sille onnea. Mikaela on jo toista vuotta suunnitellut maxiveneprojektiaan. Rahanpuute on ollut vain ongelmana. Suurin osa näistä naisista olisi kuulemma koossa jo. Vuokrattavaa maxivenettäkin on ulkomailta katseltu. Mikaela ei katso olevansa vielä myöhässä kuitenkaan Whitbreadia ajatellen.

 

Harry Harkimon miehet ovat tiukasti harjoitelleet Etelä-Ranskassa, purjehduskeskus Port Camarguessa. 25 metriä on pituutta joukkueen veneellä. Mukana ovat mm. Rolle Harkimo ja Junde Valtonen, 35-vuotias mies, joka on purjehtinut 20 vuotta. Joukkue on seilannut kuukauden ajan kimpassa. Ei ole ollut miehistön kesken mitään ongelmia eikä myöskään kovia tuulia. Joukkueeseen kuuluu myös Kenneth joka pitää huolta viihdytyspuolesta aamuin illoin erityisesti.

Päiväohjelma on seuraavanlainen. Ensin puoli kahdeksalta Rolle herättää aamulenkille. Sitten klo 8 aamiainen, klo 10-10.30 purjehtimista. Melkein koko päivä kuluu ulkona treenaamassa manöövereita. Sellun kanssa on päässyt vauhtiin. Miehistön jäsenet ovat tavanneet vaihtaa paikkaa keskenään. Yhtä paikkaa on harjoiteltava kauan ennen kuin sujuu hyvin. Vaikka vene pienentyy silmissä, tulee muistaa kuitenkin koneiden voima virheiden aiheuttaessa ikävämpiä seurauksia.

Hyvän kipparin ominaisuuksiin kuuluu olla rauhallinen, hallita ja tietää veneen ja valita rahtipäälliköiksi oikeita ihmisiä. Kilpailevan joukkueen kipparia, Fellmania miehistönsä pelkää, Harkimon joukkueen mukaan ja tuo vaikeuttaa miehistön toimintaa kaikkiaan.

Suljettu toiminta on joukkueen mukaan ollut hyväksi. Huvit ovat vähissä minkä kaikki ovat ymmärtäneet, kaikilla on hyvä rutiini. Purjehtiminen maailmalla voittaa kotiolot. Ei ole ollut Harkimon joukkueen mukaan kova kaipuu Suomeen. Yhteydenpito sinne pelaa hyvin kuitenkin ettei koti-ikävä pääse yllättämään.

Joukkueeseen kuuluvat myös Ben Melin ja pian 40-vuotias Hati Saksi jonka mukaan suurempia taloudellisia uhrauksia on luvassa vasta talvella. Niistä ei ole vielä selvyyttä sen paremmin. Henrik Merusin mukaan purjehdusta ja Mount Everestin kiipeilyä voi verrata hyvin keskenään. Laji vaatii pitkämielisyyttä ja kilpailuintoa. Laulu on herkässä myös joukkueella. 

Ludvig ”Ludde” Ingvallin haastattelu:

Etelä-Ranskassa, La Rosellessa, Biskajanlahdella on miehistönsä kanssa majaillut. Veneen suunnittelija asuu kyseisessä paikassa. Sadetta haastatteluhetkellä oli ilmassa.

Joukkue ei ollut päässyt Englannin kanaalista läpi vaikka kuinka yritti. Märkää ja myrskyistä oli tuolloin siellä. Lähes 1000 mailia Atlantille pääsivät kuitenkin sitten. Karibialla oli Gilbert- hurrikaani ja Helene tuli sitten myös vastaan Atlantilla, 58-60 solmua. Aikataulussa oli määrä päästä New Yorkiin, mutta jäi yritykseksi. He juttelivat Yhdyspankin reittijohdon kanssa päätyen Ranskaan jatkamaan valmistautumista. Kolumbuksen muistokilpailu järjestetään 4.12., jossa tulevat olemaan mukana. Pankki oli järjestänyt ohjelmaa New Yorkissa, mutta valitettavasti siis miehistö ei päässyt paikalle.

Nyt on tehty pikkuisen muutoksia ja korjauksia veneelle, enimmäkseen maalaushommaa. Veneellä on tähän mennessä purjehdittu 8500 meripeninkulmaa. Veneessä on käynyt n. 3000 ihmistä käynyt minkä seurauksena kansi on aika lailla kulunut. Sitä maalataan uudestaan, pohjamaalina myrkkyvärit jotta alus kestää kaksi Atlantin ylitystä ennen kuin joukkue palaa takaisin Eurooppaan. Heloja on myös korjattu ja joitakin myös modifioidaan.

Miehistön jäsen Henrik ”Hena” Stenström on ollut hiomassa kantta. Hänen mukaansa osa miehistöstä on lomilla ja osa paikalla. Hyvin on pärjätty eikä koti-ikävää ole ollut aikaa ajatella. 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.